miten teidän 5kk ikäiset kehittynyt???
osaako kääntyä???miten monta kiinteetä syö päivässä,,ja millasia ruokia??istuuko tuettuna??
ps..voiko laittaa pomppukeinuun jo??
Kommentit (13)
kyljelleen kyllä mutta käsi hakee vielä oikeeta paikkaa
kokeiltu on istumista sohvalla tyynyillä tuettuna..
kiinteitä syö kolme kertaa päivässä...aloitettiin jo 2,5kk ikäisenä koska itki nälkää..eli nyt syö aamulla puuroa päivällä perunan ja kasvis sosetta ja illemmalla hedelmää..
t.ap
osaa kääntyä vatsalta selälleen, mutta ei toisinpäin. Yrittää nostaa peppua ylös makuulla ollessaan ja liikkuu alustalla hiukan ympyryän suuntaisesti ja hiukan pakittaakin jo.
Soseet aloitettiin hiukan 4 kk jälkeen, sitä ennen täysimetyksellä. Nyt syö soseita hyvällä ruokahalulla lounaan, välipalan ja iltapalan. Yöllä herää usein vielä rinnalle ja muutakin yöhyörimistä on, kuten tuossa aikaisemmassakin pinossa monet kiirjoittivat. Nukahtaa kuitenkin jo omaan sänkyyn " tassuttelujen" avulla.
Hyppykiikkuun kannttanee laittaa vasta huomattavasti myöhemmin (8 kk - 10 kk), perusteluina on ollut mm. selän kehittymättömyys. Pomppuajat hyvin lyhyitä, esim. 10 min. Näin oli ainakin kun esikoinen pieni 4 vuotta sitten.
Ja on kääntynyt jo 2kk iästä lähtien, ja 4kk iässä näytti osaavansa ryömiä hieman (20cm tms) mutta aika laiskan puoleisesti on liikuskellut. Nyt viime päivinä ehkä hieman enempi. Istua haluaisi koko aika tuettuna sylissä ja kantaa pitäs koko aika. Kädet on minusta tosi kehittyneet ja lelut pysyneet varhaisesta hyvin hyppysissä ja tarkasti osaa näpertää sormillaan kaikkea, ja hän tykkää liikkumista enempi lauleskella ja jutella ja seurustella paljon, sieltä sylistä korkeuksista... :) Konttausasennoista ei vielä puhettakaan, vaikka jalkoja hakee jo kovasti tuonne mahan alle.
Kiinteitä ollaan maisteltu kolme viikkoa päärynää ja persikka ja luumua, n. 1tl maksimissaan päivässä, välissä nyt taukoakin jo taas. Masu ei kestä enempää, vaikka poika haluaisi kovasti syödä ja maistella jo. Täysimetyksellä muuten, ja aion jatkaa näin tuonne 6kk ikään vielä. Ja pituutta ja painoa oli 4.5kk neuvolassa 64.5cm ja 7.6kg. Ja syö aika tiuhaan, ei tarkkaa väliä, illat menee tankatessa usein, mutta sitten saattaa nukkua läpi yönkin. Tai jos ei päivällä ole malttanut syödä niin sitten ottaa yöllä vahingon takaisin. Päiväunia ei vaan nukkuisi kuin 20 min kerrallaan... edes vaunuissa...
Ja hieman poika varaa jo jalkoihinsa. Hyppykiikussa sanotaan meillä, että sais laittaa jo 4kk ikäisenä, mutta paremmin ainakin esikoinen pysyi 6kk iästä lähtien, tosin ei koskaan oppinut siinä pomppimaan, ja toista en aio pistääkään. Hypitään sylkyssä siitä edestä.
On kääntynyt 3kk iästä lähtien. Varaa jaloilleen, saa istuttaa (selkä jo suora) ja sylissä ei juuri muussa asennossa viihdykään. Jopa lattialta ponnistaa selältä puoli-istuvaan. Tykkää pomppia tosi paljon sylissä ja ponnaa kunnolla jaloillaan vauhtia.
Liikkuu vatsallaan ympyrää, hieman sivusuunnassa tai kierimällä. Nostaa peppua korkealle ja siitä " lätkähtää" sivulle - ei vielä ole tajunnut vetää käsillä eteenpäin.
Hampaita on tehnyt jo pari viikkoa, mutta mitään ei vielä ole tullut läpi.
Täysimetyksellä on ja saa ollakin 6kk asti.
luulen että ei ole kääntynyt vielä koska en voi niin paljoa pitää lattialla kun on tuo toinen tyttö joka mielellään menee päälle makaamaan niin ei uskalla hetkeksikään yksin jätää lattialle.sitteriin kylläkin voi.
istuu myös sylissä ja pomppii edestakasin...huutaa ja kiljuu...nauraa ääneen kun vatsaan puhaltaa...
vasta 4kk ikäisenä löysi jalkansa...en tiedä onko se myöhään mutta...
t.ap
Oppi kääntymään selältään mahalleen n. 4,5kk ikäisenä ja samaan aikaan tuli eka hammas. Nyt 5kk synttäreiden kunniaksi tuli naapuriin kaveriksi toinen (alaetuhampaat). On istunut tuettuna sylissä jo ennen 4kk ikää ja enää ei tulisi kuuloonkaan, että " vauva-asennossa" viihtyisi. Sitterissäkään ei enää voi kauaa pitää, sillä jäkittää niin kovasti jo sieltä vatsalihaksilla ylös -tuli siis syöttötuolin hankinta pikimiten eteen. :0) Tykkää myös sylissä hypyttämisestä kovasti.
eli kasvis-, hedelmä- ja marjasoseita ollaan maisteltu 4kk ikäisestä kerran päivässä ja muuten täysimetyksellä. Mitään kiirettä en myöskään pidä kiinteisiin siirtymisellä, kun maitoa tulee niin reippaasti vieläkin, mutta pidin tärkeänä aloittaa soseiden maistelun treenaamisen kuitenkin hyvissä ajoin ennen kuin sitä lisäruokaa tosissaan jo tarvii saada menemään kunnon annoksia masuun saakka. Meillä kun on tuttavapiirissä yli vuoden ikäinen vaavi, joka vieläkin kasvaa pelkällä rintamaidolla, kun soseet ei kertakaikkiaan maistu... Hyvin meidän neiti silti syö ja selvästikin haluaisi jo isompiakin annoksia.
on noin kuukauden päivät kääntynyt selältä mahalle, toisina päivinä " pyörii" jatkuvasti, toisina taas ei sitten millään :) Istuskelee ja seisoo tomerana sylissä, on istuskellut jo 2-3 kuukauden ikäisestä hyvin tuettuna. Bumbotuolissa on tapittanut 3-kuisesta. Ei pahemmin pompi sylissä, seisoo vaan ja tsiikailee uteliaana ympärilleen. Hyppykiikkua emme ole vielä ripustaneet kattoon.
Tavarat on myös pysynyt käsissä tosi pienestä asti, samoin lelun siirto kädestä toiseen.
Syö jo reilusti kiinteitä, aamu- ja iltapuurot, kasvis- ja hedelmäsoseita. Imetän myös vielä.
Hampaita ei ole, tosin kuolannut on reilusti jo 2 kk (ei taida liittyä hampaiden tekoon :).
Yöt nukkuu vaihtelevalla menestyksellä; yleensä herää kerran n. neljän aikoihin syömään. Olemme myös harrastaneet tuota tassuttelua ja meillä se on toiminut hyvin.
Potalla istuskelee tuettuna :) Äitikin pääsee helpommalla, kun ei pahemmin tarvitse kakkavaippoja enää vaihtaa.
Poika on tällä hetkellä n. 67,5 cm pitkä ja painaa reilu 8 kiloa.
Hän osaa kääntyä vatsalta kyljelleen/selälleen, mutta ei vielä toisin päin. Tykkää olla paikallaan vatsallaan ja pitää päätä hyvin pystyssä. Muuten ei ole vielä liikkunut.
Sylissä on istuma-asennossa, mutta ei vielä ilman tukea. Jokeltelee ja ääntelee kovasti ja pitää esineitä taitavasti kädessään.
Hän on vielä täysimetyksellä. Noin viikko sitten aloitimme maistelun perunalla (muutama teelusikallinen päivässä) ja eilen lisäsimme mukaan porkkanan. Varmaan ens viikolla lisään mukaan omenan. Ajattelin, että on parempi antaa paremmat ja makeammat maut perunan jälkeen. Varsinaisesti alan antaa kiinteitä vasta 6 kk iässä. Hän tykkää kyllä kovasti maistella sosetta ja suurin osa taitaa mennä alaskin... Sen sijaan hän ei ole kelpuuttanut tuttipulloa koskaan ja nyt yritänkin pikkuhiljaa opettaa nokkamukin käyttöä. Kaikkea on kokeiltu, mutta tissi tuntuu olevan ainoa joka kelpaa. Se on ok, mutta joskus olisi kiva pystyä jättämään isälle tai mummille vauva pidemmäksikin aikaa.
Meillä nukutaan hyvät yöunet. Yöunille meno on nyt aikastunut puolestayöstä n. klo 23:een. Vauva nukkuu yhteen putkeen n. 6.30 - 7 asti. Nukkumaan menoa ei ole saatu vielä aikaisemmaksi - ehkä nukumme aamulla liian pitkään, sillä tuon ekan aamusyötön jälkeen nukumme vielä noin yhdeksään ja joskus vielä sen jälkeenkin. Päivällä hän nukkuu vaihtelevasti puolen - 2 tunnin päiväunia. Parhaiten nukkuu vaunuissa ulkona, kun olen kävelyllä. Parvekkeelle en saa nukahtamaan ilman liikettä.
Kääntyy selältä vatsalleen, ja meillä käännytään vasemmalle. Oikealle kääntyminen on treenauksessa. Selällään tutkii kovasti polviaan (jalat on vatsan päällä). Meillä ei pompita, mutta viihtyy hyvin seisaalteen. Ei vielä osaa istua, tuettuna viihtyy kyllä istualteen.
Hyvä on muistaa että jokainen lapsi kehittyy omaa tahtiaan : )
Kiinteitä syöty kuukauden verran. Nyt menee 1 kasvissose ja 1 hedelmäsose päivässä. Juuri aloitellaan noiden lihojen maistelua, sitten lähempänä 6kk ikää puurot kokeiluun.
Meillä käännytään molempiin suuntiin ja noustaan konttausasentoon ja perutetaan pitkin kämppää. Eteenpäin ei yhtään mennä.
Pomppukeinusta en osaa sanoa, mutta meillä ainakin tykätään pomppia sylissä hetki.
Kiinteitä syödään satunnaisesti vielä; bataattia, kaurapuuroa, hedelmäsoseita.