Lue keskustelun säännöt.
Kaverit hylkäsivät lapsensaannin myötä
04.10.2016 |
Sain viime kuussa esikoiseni. Olen kaveriporukkani ensimmäinen äiti, vaikka olemmekin jo yli kolmekymppisiä. Koko raskausajan ja lapsen syntymän jälkeisen ajan olen ollut yksinäinen. Kavereitani ei yhtäkkiä kiinnostanut enää pyytää minua mukaan yhteisiin tapahtumiin sen jälkeen, kun ilmoitin raskaudestani heille. Toiset onnittelivat, rohkeimmat sanoivat suoraan päin naamaa minun olevan hullu, kun haluan lapsia jo "nyt". Kutsuin ystäviäni kylään muutamia kertoja, kunnes luovutin. Lopulta sulkeuduin täysin, sillä aloin tottua siihen, ettei ketään kiinnosta hengailla tiineenä olevan ihmisen kanssa.
Nyt lapsi on syntynyt, eikä edelleenkään yksikään vanhoista kavereistani ole osoittanut kiinnostusta tapaamiseen. He tuskin edes tietävät, että olen jo synnyttänyt, sillä en ole enää vuoteen jaksanut päivittää sosiaalista mediaa.
Onneksi minulle on ihanat sukulaiset, jotka asuvat lähellä ja tulevat mielellään kylään, kun kutsun. Ja meneväthän päivät muutenkin nopeasti vauvan kanssa joten en varmasti jaksaisi vielä mitään erikoisia rientoja.
Kyselisin vain, onko tämä normaalia käytöstä muidenkin keskuudessa?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en jauhanut lapsesta tai raskaudesta, mutta silti kaverit vain kaikkosivat. Muutuin kai tylsäksi kun en jaksanut vapaailtoina bailata aamuviiteen enkä voinut tavata kavereita parin tunnin varoitusajalla. Tapaamisten suunnittelu ja suunnitelmissa pysyminenhän on tylsää ja kaavoihin kangistunutta. Tajusin ottaa etäisyyttä tai suoraan sanottuna katkaista välit kun olin tarpeeksi monta kertaa kuunnellut "ystävieni" huokailua ja voivottelua siitä miten he eivät ikinä voisi hankkia lapsia ja miten ihanaa on kun pääsee omaan kotiin lapsiperheessä vierailun jälkeen.
"Mutta eihän me sua tarkoiteta. Sä oot kiva ja meidän ystävä vaikka sulla on lapsi". Niinpä niin, mutta kaikella on rajansa. Ja ei, en ollut nuori äiti eivätkä kaverini parikymppisiä bimboja.
Tarkoitatko, että ystäviesi olisi pitänyt sinun lisääntymisesi takia muuttaa omat tapansa ja mielipiteensä (tai ainakin valehdella niistä)? Jos heillä on ollut tapana sopia asiat ilman pitkää suunnittelua, ja jos he eivät pitäneet lapsiperheen melusta, niin HE olivat väärässä kun eivät muuttuneet kun SINÄ päätit tehdä lapsen? Siinä kunnon mammaharha. Mot.
Eivät he väärässä olleet. En vain tiennyt että heille on tärkeämpää puhua suunsa puhtaaksi esimerkiksi lasten hankkimisesta kuin ottaa huomioon lapsia hankkinut ystävä. Jokaisella meillä on oma tärkeysjärjestyksensä, ymmärrän sen. Minulle on tärkeää että ystäväni hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, ilman että perheeni tai äitiyteni lasketaan niiden vikojen ja heikkouksien joukkoon joita minussa pitää sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
;Tajusin ottaa etäisyyttä tai suoraan sanottuna katkaista välit kun olin tarpeeksi monta kertaa kuunnellut "ystävieni" huokailua ja voivottelua siitä miten he eivät ikinä voisi hankkia lapsia ja miten ihanaa on kun pääsee omaan kotiin lapsiperheessä vierailun jälkeen.
Vitsit mä kokisin tuollaisen huokailun loukkaavana. Ei kaikkien tarvitse pitää lapsiperhe-elämästä, mutta joku raja noihin voivotteluihinkin.
Itse olen kerran kokenut kuinka minua pidettiin suorastaan aivottomana, kun olen mennyt tekemään lapsen. Tuttuni poikaystävä, jonka näin silloin ensimmäisen kerran, alkoi jossain illanistujaisissa avautumaan minulle siitä kuinka olen pilannut elämäni tekemällä lapsen. Varsinkin kun olen niin nuori(28v. Lapsen syntyessä olin 25v). Enkä kuulemma osaa puhuakaan mistään muusta kuin lapsesta ja minun pitäisi vaan pysyä kotona. Toki alkoholilla oli osuutta avautumiseen, mutta tyrmistyin silti. Koko homma lähti siitä, kun kyselin tältä tutulta asuinalueesta, josta olemme katsomassa asuntoa ja missä tämä tuttu on asunut lapsuutensa(ja vanhemmat asuvat yhä). Tämän asuinalueen vieressä on vähän slummimpi alue, jonka läpi täytyy kulkea kouluun ja halusin tietää onko siellä levotonta yms. Ilmeisesti tämä olisi sitten liian lapsiperhehuuruista juttelua, kun tutun poikaystävällä keitti yli. Muuten en puhunut koko iltana lapsestani mitään.
Täällä yksi (ilmeisesti siis tekstin perusteella) kaikki viikonloput bilettävä senioripissis. Olen siis 30-vuotias sinkkunainen ja kaveripiirini on pienentynyt huomattavasti viimeisen 10 vuoden aikana. Muut ovat parisuhteissa ja hankkivat lapsia, niin spontaanit illanistujaiset jäivät kokonaan ja olen huomannut, että minua katsotaan jotenkin nenänvartta pitkin. Ilmeisesti siis seurani ei ole enää tarpeeksi 'laadukasta', kun en ole hankkinut miestä ja lapsia. Onneksi vielä löytyy niitäkin ystäviä, jotka voivat tulla istumaan iltaa luokseni ihan muuten vaan, vaikka ovatkin parisuhteessa eikä kaikkea tarvitse tehdä sen miehen kanssa yhdessä.