Onko lapsuudenkotisi sisustustyyli vaikuttanut omaan makuusi sisustuksessa?

Olen huomannut että vasta nyt, reilut 50v, 60-luvun kaikki huonekalut on niin ihania.

Ei mulla ole mitään sisustusfilosofiaa eikä ollut lapsuudenkodissakaan. Ehkä ollaan sitten samanlaisia.

Sisustan kuten isäni. Hänellä oli hyvä maku.

Sisustan täysin toisin kuin vanhempani sisustivat, tai oikeastaan kalustivat. Lapsuudenkodissani huonekalut olivat isäni tekemiä, eikä hân ollut puuseppä. Oma kotini on sisustettu huolella valituilla design-klassikoilla. Niillä joista minä pidän.

Lapsuudenkoti oli värien sekamelska. Minulla on kotona oikeastaan vain harmaata, mustaa, valkoista ja vaaleaa violettia. Tahdon että koti on rauhallinen ja harmoninen, en kaipaa karnevaalitunnelmaa.

Lapsuudenkodissa kaikki oli mäntyä, katosta lattiaan mäntyä ja kaikkea tilpehööriä siellä täällä. Itsellä tylsästi valkoista ja mustaa. Mahdollisimman vähän kräässää esillä, jotta saa helposti siivottua.

Olen sisustanut täysin päinvastoin kuin vanhempani. Lapsuudenkotini oli tyyliltään ihan hirveä sekamelska niin huonekalujen kuin värienkin osalta. Mitään yhtenäistä tyyliä ei ollut, värit olivat tunkkaisia ja tummia. Samassa huoneessa saattoi roikkua retrolamppu 80-luvulta ja sen vieressä uusvanha lamppu joka jäljitteli 1940-luvun tyyliä. Äidilläni on vielä hiukan hamstraajan vikaa ja hänellä on tapana ottaa vastaan tutuilta ja sukulaisilta tavaroita joista he ovat luopumassa. Mitäänhän ei voi heittää pois vaikka tavaralle ei olisi mitään käyttöä. Koko sisustus perustuu oikeastaan kokonaan toisten lahjoituksiin tai iskun/maskun tarjouskrääsään. Plus meillä oli kotona paljon täytettyjä eläimiä. En viihtynyt lapsena kotonani ja kadehdin kavereideni koteja jotka oli sisustettu tyylikkäämmin ja viihtyisämmin.

Oma sisustukseni on moderni ja pelkistetty. Värimaailma on tarkoin harkittu samoin huonekalujen tyyli, haluan kaiken olevan täydellisessä harmoniassa. Pidän avarista, huoneista vaaleista väreistä ja käytännöllisyydestä. Vihaan tavarapaljoutta sekä ristiriitaisia värejä. Haluan että kotini on helppo pitää siistinä joten välttelen myös kaikenlaista koristekrääsää. Sain varmaan jonkinlaisen trauman lapsuudenkotini sisustuksesta ja sen takia olen perfektionisti oman kotini suhteen.

Makuni on vaihdellut paljon. Lapsuudenkodissani oli pelkkää perintöantiikkia, ei juurikaan mitään moderneja huonekaluja. Nuoruudessa sisustin hyvin konservatiivisesti. Sen jälkeen laitoin eri vaihteen päälle ja tyylistäni tuli hyvin valkoinen. Sittemmin olen palannut tummaan puuhun ja hyvin neutraaleihin sävyihin. Koen olevani kotona, vaikka en olekaan lapsuudenkodissani. Mieleni lepää, kun asunto tuntuu kotoisalta. En ole koskaan ollut oiken trendien ihminen.

Ei. Lapsuudenkodissa koriste-esineitä, huonoa laatua ja krääsää. Itse tykkään tilasta, en tykkää krääsästä ja panostan laatuun. Mieluummin odotan ja säästän ja ostan sen hyvän ja laadukkaan, usein suosin käytettyjä - meillä kotona taas ostettiin heti se halvin, joita sitten jouduttiin uusimaan. Ei mitään järkeä.

Kirjoitin tähän jo vastauksen ja löysin yhden yhteisen nimittäjän lapsuudenkodista ja nykyisestä. Mies.

Mulla ei ole sisustussilmää, mutta mies toisinaan saa ideoita ja toteuttaa niitä. Meillä on kivan näköinen koti, muttei mitään mitä lapsuuden kodissani olis.

Lapsuuden kotia sisusti isä. Sen tajusin vasta, kun isä kuoli ja äiti muutti pienempään asuntoon. Äiti on ihan surkee sisustaja... Olen äitini tyttö.

Isä oli myös innoskas ompelija, että jos teki sohvaan mieli uutta väriä, niin haki kangasta ja kossupullon. Vietti työhuoneessa sitten sen viikonlopun ja tadaa uudet sohvan päälliset.

Mun mieskin osaa ommella ja on ommellut meidän kaikki verhot. Meillä ei ole mitään hempeetä tms., eikä sille kyllä kossukaan maistu. Meillä on selkeät värit ja ehkä vähän kovakin sisustus. Isä taas tykkäs laitella ja taitella ja aina piti olla jollain tavalla punainen sohva.

:)

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tähän jo vastauksen ja löysin yhden yhteisen nimittäjän lapsuudenkodista ja nykyisestä. Mies.

Mulla ei ole sisustussilmää, mutta mies toisinaan saa ideoita ja toteuttaa niitä. Meillä on kivan näköinen koti, muttei mitään mitä lapsuuden kodissani olis.

Lapsuuden kotia sisusti isä. Sen tajusin vasta, kun isä kuoli ja äiti muutti pienempään asuntoon. Äiti on ihan surkee sisustaja... Olen äitini tyttö.

Isä oli myös innoskas ompelija, että jos teki sohvaan mieli uutta väriä, niin haki kangasta ja kossupullon. Vietti työhuoneessa sitten sen viikonlopun ja tadaa uudet sohvan päälliset.

Mun mieskin osaa ommella ja on ommellut meidän kaikki verhot. Meillä ei ole mitään hempeetä tms., eikä sille kyllä kossukaan maistu. Meillä on selkeät värit ja ehkä vähän kovakin sisustus. Isä taas tykkäs laitella ja taitella ja aina piti olla jollain tavalla punainen sohva.

:)

Ihana isä ollu sulla. :)

Olen saanut lahjaksi lapsuuden kodista kaikenlaista tavaraa joten väistämättä koti ei ole täysin oman maun mukainen. Erilaista minun nykyisessä kodissa on erilaiset vempaimet kuten monitoimikone ja leivänpaahdin jota ei lapsuudessani ollut.

Kyllä vaikuttaa siinä mielessä, että aina oli siistiä, tavarat paikoillaan, pölyt pyyhitty, lattiat luututtu.. Nyt kun itsellä ei ole niin "tarkkaa", ahdistaa ihan saakutisti kotona ( syynä kohta entinen mies\taaperomies, joka ei vain ole tottunut samaan/ei TAJUA)

Kyllä on. Olin lapsi 60-luvulla ja silloin tehtiin kauniita huonekaluja. Meillä oli silloin sellainen sisustus. Ja meillä on nyt sellainen sisustus. Onneksi vielä löytyy tuon aikakauden huonekaluja.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tähän jo vastauksen ja löysin yhden yhteisen nimittäjän lapsuudenkodista ja nykyisestä. Mies.

Mulla ei ole sisustussilmää, mutta mies toisinaan saa ideoita ja toteuttaa niitä. Meillä on kivan näköinen koti, muttei mitään mitä lapsuuden kodissani olis.

Lapsuuden kotia sisusti isä. Sen tajusin vasta, kun isä kuoli ja äiti muutti pienempään asuntoon. Äiti on ihan surkee sisustaja... Olen äitini tyttö.

Isä oli myös innoskas ompelija, että jos teki sohvaan mieli uutta väriä, niin haki kangasta ja kossupullon. Vietti työhuoneessa sitten sen viikonlopun ja tadaa uudet sohvan päälliset.

Mun mieskin osaa ommella ja on ommellut meidän kaikki verhot. Meillä ei ole mitään hempeetä tms., eikä sille kyllä kossukaan maistu. Meillä on selkeät värit ja ehkä vähän kovakin sisustus. Isä taas tykkäs laitella ja taitella ja aina piti olla jollain tavalla punainen sohva.

:)

Ihana

Haluaisin sanoa, että sisustan ihan eri tavalla kuin vanhempani, mutta todellisuus on kyllä niin, että näemmä tyyli on aivan sama. Mun vanhemmat on tarkanmarkan ihmisiä, isä on suorastaan pihi, mikä on johtanut siihen, että kaikki on ihanaa sekamelskaa. Olen jostain äidin ja isän välimaastosta, tarkka rahankäyttäjä ja joku voisi sanoa jopa kitupiikiksi. Kaikki on toki omaa silmää miellyttävää, yhdistettynä kestävyyteen ja käytännöllisyyteen, joten yhtenäistä teemaa ei ole. Paitsi makkarissa joka on tummansävyinen. Tosin toisin kuin äitini, minä inhoan verhoja, ne ovat itselleni vain välttämätön paha. Äiti taas vaihtoi verhoja VÄHINTÄÄN viidesti vuodessa, vuodenaikaan sopivat verhot ja sitten jouluksi vielä omansa...sitten niitä käytiin katsomassa ulkoa että aijai kun kivan näköset :D

Ei ole vaikuttanut. Mun äiti on tosi varovainen sisustaja, hän ei osaa oikein ostaa esim. voimakkaita kuvioita (jotka sopivat hyvin heidän nykyiseen taloonsa). Mä oon käynyt sitten hänen mukanaan ostamassa verhoja ym., ja vanhempani tykkäävät niistä kyllä. Ei mun äidillä varsinaisesti huono maku ole, mutta häneltä puuttu tietynlaista silmää ja kykyä kuvitella, miltä joku kuvio tai väri näyttää jossain, tai millaista kuviota/väriä joku tila kaipaa.

Tykkään saman tapaisesta meiningistä, mihin olen lapsuudenkodissani tottunut. Meillä oli Artekia ja antiikkia, joskaan itse en ihan täysillä diggaa oikeasti vanhaa antiikkia omassa kodissani. Käytän myös enemmän värejä kuin lapsuudenkodissani oli tapana.

Aviosiippani hima on ollut kasarikromitaivas ja hän on valitettavasti tykästynyt siihen. Hirveitä kompromisseja täytyy tehdä..molempien.

Lapsuudenkoti oli vähän sellainen hoarder-kämppä. Sen jälkiä tässä itselläkin omassa asunnossa on vielä raivattavana, sillä äitini perintönä en oikein ole osannut luopua mistään. Lapsuudenkotona, siellä kaiken alla, oli sekalaisia koivujäljitelmälastulevykalusteita yhdistettynä vanhaan roosaan ja pikkukukallisiin tekstiileihin, polyester-arabialaiseen mattoon, beigeihin tekonahkasohviin, joissa nahka hilseilivät, vaaleanpunaisiin seiniin, ruskeaan muovilattiaan. Kirjahyllyssä roinaa, tietosanakirjasarja, kuvia, pieniä koriste-esineitä. Seinällä rumia johtoja.

Siitä tyylistä ei kyllä nyt ole mitään vaikutteita :D en käytä printtejä, enkä vaaleanpunaista. Kuitenkin omaa silmää miellyttävin tyyli on minimalistinen, graafinen, moderni. Inhoan nikkunakkua, maalaisromantiikkaa ja pikkusieviä koriste-esineitä. Rakastan tilaa, helpposiivoisuutta ja selkeyttä. Sitä kohti.

Lapsuuskodin 'sisustus' on aina ollut hyvin pelkistettyä. Ei mitään  koriste-esineitä, paitsi lahjaksi saatujen esineiden yhteensopimaton kokoelma ja sotkan huonekalut. Omassa kodissa on paljon kaunista ja yksityiskohtia, siis paljon kaikkea, ajatuksella hankittua. Huvittavaa on, että näen että oman lapsen kohdalla mennään varmaan tulevaisuudessa taas vastakkaiseen laitaan, hän on jo pienestä pitäen haikaillut kaiken modernin perään.. siis vastakkaista mitä kotona on ollut - on meillä linjaus.

Periaatteessa joo. Isäni on puuseppä ja meillä on hänen tekemiään huonekaluja muutama. Loput sitten massiivipuuta - toisin sanoen isän ammatti on saanut arvostamaan kunnon materiaaleja.

Äidin kanssa puolin toisin kysellään mistä on löytänyt minkäkin huonekalun tai kellon jne.

Molemmissa huusholleissa on todella vähän tavaraa, siskon kämpässä sitten meidänkin edestä eli ei ole sisustusnaku periytynyt sinne päin...