Mitkä merkit kertoivat siitä, ettei työsi ollut sinulle sopiva?

Ei työssä itsessään mitään vikaa ollut, vaan työyhteisö oli mätä. Työpaikkakiusaamista ja välinpitämätön esimies. Olin henkisesti niin loppu viiden helvetillisen vuoden jälkeen, että en kyennyt edes poistumaan kotoa moneen kuukauteen. Sairaslomalla irtisanouduin. Oli ehkä yksi elämäni viisaimmista päätöksistä.

Kun unettomuus, pelko työhönmenoa kohtaan, virheiden pelko ym kasvaa ylivoimaiseksi.

Olin työpäivän jälkeen henkisesti niin uupunut, etten jaksanut tavata ystäviäni, harrastaa enkä toisinaan edes puhua mieheni kanssa. Halusin vain paeta johonkin erämaahan, jossa ei tarvitsisi nähdä yhtään ihmistä, varsinkaan asiakasta.

Mikään työhön liittyvä ei kiinnostanut pätkääkään. En arvostanut sitä mitä tein. Työ tuntui turhalta. En kokenut ammattiylpeyttä. Työstä ei ollut kiva kertoa ulkopuolisille tai lapsille. Ajatus työurasta samalla alalla koko loppuelämän ahdisti. Joka aamu heräsin ajatukseen: Ei h****tti taas töihin.

Saitteko uutta mielekkäämpää työtä ja oliko se tunne sopimattomuudesta sitten poissa?

Työssä ei mitään vikaa, vaan ilmapiirissä.

Ehkä siinä vaiheessa tajusin että on pakko lopettaa, kun jouduin osastolle burnoutin takia.

Silloin en vielä ymmärtänyt että olisi suotavaa ja hyväksyttävää luovuttaa, kun itku kurkussa aamuisin menin pelosta sekaisin töihin ja illalla töiden loputtua en jaksanut enää tehdä mitään muuta kun mennä heti nukkumaan.

Kiitos vaan jokaiselle maamme työpaikkakiusaajalle ja vierestä katsojalle.

Teidän takianne tulee miljardien vanhingot ja inhimilliset kärsimykset päälle.

Jokainen työkyvyttömäksi kiusattu maksaa enemmän kuin miljoonan.

Itsepähän veroissanne maksatte.

Työpaikkakiusaamisen jälkeen meni pitkään, ennen kuin osasin arvostaa edes itseäni. Se tunne uudessa työssä, että olin hyväksytty, minua arvostettiin ihmisenä ja minua oikeasti kuunneltiin, oli jotain mitä en voi sanoin kuvailla. Kadun vaan etten lähtenyt jo aikoja sitten sieltä missä minua lytättiin ja mollattiin ja haukuttiin päivittäin.

Jos aamulla tuntuu siltä, että jäisi mieluummin kotiin.

Kokoaikainen kipu ja huimaus. Ravintola-alan työ, aamusta ensin pari tuntia huimaa ja silmissä sumenee, puolilta päivin on kuuma ja selkä ja jalat huutaa hoosiannaa ja iltapäivästä särkee päätä ja tuntuu, että happi loppuu ihan kohta.

Vaihda työpaikkaa, mutta sitä ennen sun pitää työstää katkeruus ja stressi pois - muuten haastattelijat haistavat, ettei kaikki ole hyvin nykyisessä työssäsi ja harva haluaa paisutella työterveyshuollon kuluja mikäli sellainen on ennakoitavissa eli valitsevat sen jolla on elämä tasapainossa.

Töihin meno oli ahistavaa alkunkin jälkeen ja muuttui ahistavammaksi ajankanssa.

Usein saattoi jo työpaivaa aiempana iltana itkeä ahistusta kun eii olisi jaksanut. Joskus meni yöunet pilalle kun itki vain.

Töissä joutui koko ajan skarppaamaan ja käytännössä toimimaan aivan koko ajan oman mukavuusalueensa ulkopuolella, enkä ns. tottunut työhön ajankaan kanssa. 

Tein siis töitä kaupan alalla asiakaspalvelussa. Ei vain sopinut mulle, vaikka koinkin että kehityin ihmisenä paljon kun joutu haastamaan itseään. Yhelläkin työpaikalla tuli jatkuvaa kommenttia että on opittava puhumaan ihmiset ostamaan muutakin kuin mitä etsivät. 

Lopulta vaihoin alaa. Nyt opiskelen insinööriksi, ja olen tällä alalla viihtynyt huomattavasti paremmin. Jaksan paljon paremmin jos asiakaskontakteja ei ole alituiseen koko päivää vaan ne on satunnaisempia ja pääsääntösesti saa olla vain itsekseen/työporukan kanssa. Ja tehä jotain missä ei tarvitse joka ikinen hetki kokea sitä tunnetta minkä kaupan kassalla koki "olet hyvä, mutta huomenna sinun täytyy olla vielä parempi, et riitä, sinun on joka päivä oltava aiempaa myyvempi".