Lue keskustelun säännöt.
Itsetunnon kehittyminen, kun perhe/lähipiiri kova arvostelemaan ihmisiä?
26.09.2016 |
Onko kukaan muu huomannut samaa vai oonko ainoa?
Mun ainoa veli ja isäni sekä äitini ovat aina kovia arvostelemaan ihmisiä, niin tuttuja, vähemmän tuttuja kuin tuntemattomia ja julkkiksiakin. Eivät siis päin naamaa arvostele, vaan sitten esim. minulle. "Se on kyllä kans niin erikoinen ihminen", "sen kans on ihan kamala jutella, kun se valittaa aina kaikesta ja se on ihan saatanan ärsyttävä akka muutenkin", "tolla on tuommoinen kummallinen tukka", "vois sekin jotain tehdä tolle naamallensa" (äitini; ja tätä sanoo kyllä mullekin, samoin kuin voisin tehdä jotain tukalleni ja pukeutua joskus muunkin värisiin vaatteisiin kuin mustiin ym.), "se on semmoinen ihme hiljainen hissukka"... Aina jotain jostakin.
Viime aikoina olen miettinyt, kuinka paljon tuo onkaan voinut vaikuttaa itsetuntooni? Mulla ei ole hirveästi sosiaalisia kontakteja, mies, lapsi, pari vanhaa hyvää ystävää, joiden kanssa nähdään noin kerran vuodessa ja muutenkin aika harvoin yhteydessä, yks uusi äitikaveri, jonka kans nähdään melko usein/noin kerran pariin viikkoon, joskus tulee rupateltua hetki jonkun kanssa puistossa, jos sinne joku eksyy samaan aikaan. Töissä oli kontakteja enemmän, mutta nyt oon jo yli pari vuotta ollut kotona. Usein tulee sellainen huonommuuden tunne ja mietin, puhunko tyhmiä, osaanko puhua "oikein", puhunkohan "vääristä" asioista, valitanko liikaa, olenkohan minäkin kuten ne henkilöt, joista veljeni ja äitini usein valittavat (isä lähinnä arvostelee vastaantulijoiden ulkonäköä esim. lävistettyjä ja tatuoituja ihmisiä ym.), puhunko liikaa samoista asioista, olenko muuten vain ärsyttävä.
Miten paljon tuollaisten juttujen kuuntelu usein oikeasti voikaan vaikuttaa omaan mieleen ja itsetuntoon? Voiko ne olla syynä mun tuntemuksiin? Olen koittanut sanoa aina takaisin, että mun mielestä sillä on kiva tukka tai ei se kuulu muille minkälaiset vaatteet jollain on, tai että ehkä joku valittaa usein, jos sillä on paha olla, mutta kuuroille korville tuntuu menevän. Nykyään en oikein jaksa mun lapsuuden perhettä enää ja oon vähentänyt yhteydenpitoa. :-(
Toinen paha juttu, minkä oon huomannut, että oon kyllä itsekin välillä arvostelemassa muita mun miehen kans. Ihan tyhmää. Miten oppia siitä pois? Jo lapsenkin takia (ei vielä puhu).
Kommentit (11)
Tutulta kuulostaa. Ei vanhemmat niinkään ole kovia arvostelemaan, vaan entiset ystäväni joiden kanssa vietin paljon aikaa.
Kauheaa tajuta että sitä on itsekin käyttäytynyt samalla tavoin.
En pysty missään sosiaalisissa kanssakäymisissä olemaan rento ja oma itseni.
Mietin joka sekunti miten minua voidaan arvostella ja tuomita.
Joudun joka ikisen pikkurillin liikkeen ja sanamuodon miettimään ja harkitsemaan, ettei minua vaan päästäisi tuomitsemaan tai syyttämään mistään.
Olen täysin uupunut erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ristiriitaista, yhtä aikaa kiva, mutta myös ikävä kuulla, että muillakin on samaa. Hm, onkohan tää sit just tuosta johtuvaa tosiaan. Mä saatan myös jäädä joskus pitkäksikin aikaa pohtimaan juttujani jälkikäteen, ainakin loppupäivä saattaa mennä hyvin usein vähän plörinäksi, kun palaan koko ajan miettiin sanomisiani. Onkohan toinen tekijä se, että lisäksi ei ole oikein muita "normaaleja" ihmisiä seurana, joilta saisi sellaista positiivista vastapainoa? Seura tosiaan taitaa tehdä kaltaisekseen. :-(
Oletteko keksineet miten oppia itse olemaan arvostelematta muita?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko keksineet miten oppia itse olemaan arvostelematta muita?
Olen kun tietoisesti olen arvostelematta mutta toki luulen että kaikki arvostelevat silti minua ja muita. Siitä tuskin yli pääsee ikinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma koti oli hyvin kriittinen ja sellainen skeptinen, olen huomannut että on ainakin osittain aiheuttanut itsetunto-ongelmia ja aivan kohtuuttomat vaatimukset itseä ja muita kohtaan.
Enemmän ärsyttävät kuitenkin ylikohteliaat henkilöt jotka ovat kuin halkeamaisillaan kun luulevat olevansa fiksuja. Vaikka kuinka loukkaantuisi suorasta puheesta, parempi sekin, ainahan voi oikaista, kun parjataan törkeästi.
Kyllä itselläkin kesti kauan kun sain sanotuksi pahasti, koska ihminen ei millään uskonut.
Arvostelu on merkki epävarmuudesta. Raskastahan sitä oli kuunnella. Koet olevasi välikädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieslukija kirjoitti:
Oma koti oli hyvin kriittinen ja sellainen skeptinen, olen huomannut että on ainakin osittain aiheuttanut itsetunto-ongelmia ja aivan kohtuuttomat vaatimukset itseä ja muita kohtaan.
Mulla ihan sama tausta. Vaatimukset itselle ja muille on aivan epärealistiset, eikä niistä ole helppo tulla alas vaikka nykyään jo tiedostaa tilansa. Myös muihin luottaminen on vaikeaa, koska eihän kukaan koskaan voi olla liikkeellä vilpittömällä mielellä, eihän? Raskastahan tämä on.
Olen itse tosi epävarma, mutta en ole koskaan osannut yhdistää sitä vanhempieni käytökseen. Arvostelu ei ole periytynyt varsinaisesti. Olen kriittinen, mutta en arvostele tuntemattomia tai ihmisten ulkonäköä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä arvostelen, myönnän. Niin myös perheeni. Viljellään aika hurttia huumoria ja en oikeastaan koskaan ole kokenut sitä pahaksi asiaksi. Kunhan naureskellaan keskenämme. Ei mulla ole huono itsetunto, pikemminkin olen oppinut pitämään puoleni. Tiedän omat heikkouteni ja vahvuuteni. Kaikkia ei tarvitse miellyttää mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen.
Tää on varmaan ihmisestä kiinni. Joku luhistuu sellaisessa kasvuympäristössä, toinen mennä porskuttaa.
Kuulostaapa tutulta. Mä en itse vaan uskalla oikeastaan edes puhua kenelläkään mitään, etten vaan sano mitään väärin tai tyhmästi tai ole jonkun mielestä ärsyttävä. Ja jos puhun, saatan vatvoa viikkoja sitä mitä sanoin, miten sanoin ja mikä kaikki siinä oli väärin.
Mun äiti tosin surutta arvostelee myös ihan päin näköä ("Ai kauhee, kuvitteletko sä näyttäväs hyvältä?!" "Ootpa lihonut." "Ihan typerä toi sun harrastukses, miten sä voitkin olla noin tyhmä." Yms.)
Mä joudun myös keskittymään siihen, etten arvostelisi muita, kai sillä muiden arvostelulla yrittää paikata sitä omaa huonommuuttaan, en tiedä.