Sijaisvanhemmuudesta virisi ajatus. Onkohan täällä muita sijareita?
Olisi hyvä, jos sijaisvanhemmat saisivat huoltajuuden. Vaikka jonkinlaisen määräaikaisen, mutta täysin pätevän ihan automaattisesti. Helpottaisi kaikkia lupia ja allekirjoituksia ja tiedonsiirtoa jne. Se varsinainen huoltajuus voisi edelleen säilyä biovanhemmilla. Oheishuoltajuuttahan voi hakea, mutta ei sitä välttämättä saa eikä se vastaa oikeaa huoltajuutta kuitenkaan.
Kommentit (9)
Mä olin sijaisäiti pojalle ja sain huoltajan oikeudet kun poika joutui sairaalaan enkä ollut oikeutettu mihinkään päätökseen enkä tietoon.
Seuraavana arkipäivänä hoidettiin asia biologisen äidin kanssa.
Pin kirjoitti:
En ole vielä kertaakaan törmännyt siihen, että ei voitais hoitaa itse jotain asiaa. Minkälaisissa tilanteissa olet tuon siis kokenut hankalaksi, ettei sijaisvanhempi ole virallinen huoltaja? Ei tule mieleen ku passin hakeminen.
Periaatteessahan lääkäri tai muu terveydenhuollon ihminen ei saisi antaa meille mitään tietoa, ei lähettää epikriisejä tai edes ottaa meitä vastaanotolle. Useimmiten kaikki menee hyvin, mutta joskus näistä asioista tulee vääntöä. Emme saisi allekirjoittaa virallisia asiakirjoja, lupia jne. ap
Vierailija kirjoitti:

Et kuitenkaan ollut huoltaja. Huoltajuutta ei saa tuolla tavalla yhtäkkiä.
Puolisollani oli edellisessä liitossa sijoituslapsi, joka jäi exälleen.
Erikoinen tilanne oli koska virallinen huoltaja oli lapsen syntymäpaikkakunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sijaisäiti pojalle ja sain huoltajan oikeudet kun poika joutui sairaalaan enkä ollut oikeutettu mihinkään päätökseen enkä tietoon.
Seuraavana arkipäivänä hoidettiin asia biologisen äidin kanssa.
Et kuitenkaan ollut huoltaja. Huoltajuutta ei saa tuolla tavalla yhtäkkiä.
No eihän se tietenkään yhtäkkiä tullut, vaan prosessi aloitettiin eikä kauaa kestänyt kun äiti vapaaehtoisesti antoi pojan sijoitukseen ja vaati sijaisäidille kakkoshuoltajuutta.
Selvittäkäähän nämäkin asiat viranomaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
En ole vielä kertaakaan törmännyt siihen, että ei voitais hoitaa itse jotain asiaa. Minkälaisissa tilanteissa olet tuon siis kokenut hankalaksi, ettei sijaisvanhempi ole virallinen huoltaja? Ei tule mieleen ku passin hakeminen.
Periaatteessahan lääkäri tai muu terveydenhuollon ihminen ei saisi antaa meille mitään tietoa, ei lähettää epikriisejä tai edes ottaa meitä vastaanotolle. Useimmiten kaikki menee hyvin, mutta joskus näistä asioista tulee vääntöä. Emme saisi allekirjoittaa virallisia asiakirjoja, lupia jne. ap
Okei, ilmeisesti näissä on sitten kuntakohtaisia eroja tms. Ihan yleisesti kaikille sijaisvanhemmille lähetetystä vihkosesta lueskelin. Kysyttiin vielä erikseen kun mietittiin mahd tulevia tarha- koulu- lääkäri- ja esim matkajuttuja ja kaikki pitäisi olla ihan selvää näin, ihan tarkennukseksi, että ymmärettiin vihkosesta varmasti kaikki oikein. Toki olen sitten samaa mieltä, jos joku törmäilee johonkin ihan älyttömään ongelmaan, ettei edes lapsen lääkärikäynnille voisi mennä ja pimitettäisiin tietoja. Ihan hölmöltä kuulostaa...
Nostan, jos jollakin olisi mielipidettä. ap