Voiko ihminen olla työelämässä ärsyttävä mutta vapaa-ajalla tosi ok? Tai toisinpäin?

Tuollaisen vapaalla (tai muissa kuin työasioissa) aika törppö, mutta työasioissa ihan rautainen ammattilainen, jota on pakko siltä osin arvostaa. 

No minä olen kyllä ihan erilainen töissä kun vapaalla, en sitten tiedä kumpi ärsyttää ihmisiä enemmän. Todennäköisesti työminäni on ärsyttävämpi koska vapaalla kukaan ei näe mua koska en viihdy ihmisten seurassa silloin

Voi. Mun kaverin työminä on todellinen tärkeilevä perseenreikä, mut siviilissä loistotyyppi. Olin hänen työpaikassa työharjoittelussa kuukauden ja huomasin tämän ilmiön. Onneksi ei olla työkavereita.

Yksi kaverini on töissä täysnatsi, mutta muuten tosi kiva.

Voi olla. Mun mies on töissään tosi ärsyttävä ja vaativa. Mutta vapaalla aivan ihana kaikki huomioonottava. En ikinä kestäisi olla samassa työpaikassa.

Oma isäni oli kammottava k*sipää kotioloissa. Kaikki tuntemani ihmiset kehuivat häntä ammatissaan. Kyseisen pikkupaikkakunnan paikallislehti teki hänestä ylistäviä juttuja koko sen ajan kun oli työelämässä.

Kotona muistan lapsuudestani sen, että opin alle kouluikäisenä kellonajat siitä, että kun kello tulee viisi, tulee isä kotiin raivoamaan.

Pitää aina muistaa että kaikki ei tule kaikkien kanssa toimeen, kemiat ei vaan pelaa hyvin yhteen. Eikä se tarkoita että ihminen olisi täysmulkku!

Mä olen. Olen tehtävässä jossa itseni yläpuolelta minun edellytetään ajavan erittäin tiukkana asioita, se on työnkuvani.

Ystäväni pitävät minua leppoisana ja lapseni pehmona.

Tunnen. Entisessä työssä yksityisellä sektorilla tiesin monta ilkeää, selkään puukottavaa ja kovanaamaa töissä, jotka on kuulemma vapaa-ajalla mitä joviaalimpia tyyppejä.

Toisaalta itse olen töissä zen, kotona hermoheikko.

Voi, todellakin. Esim. joku voi olla todella suurpiirteinen ja se voi olla hirmu ärsyttävää töissä kun pitää tehdö hyvää tulosta, mutta tehdä hänestä kivan kaverin. Ja toisinpäin on ehkä jopa yleisempää: mulla on paljon skarppeja työkavereita jotka on ihan huippuja töissä. Vapaa-ajalla meillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli kammottava k*sipää kotioloissa. Kaikki tuntemani ihmiset kehuivat häntä ammatissaan. Kyseisen pikkupaikkakunnan paikallislehti teki hänestä ylistäviä juttuja koko sen ajan kun oli työelämässä.

Kotona muistan lapsuudestani sen, että opin alle kouluikäisenä kellonajat siitä, että kun kello tulee viisi, tulee isä kotiin raivoamaan.

Sen vielä kommentoin, että vasta avoliitossani tajusin, että isäni oli purkanut työpäivän p*skoja päiviä omaan perheeseensä. Lapsuudessani päällimmäisenä tunteena oli pelko ja ahdistus, sillä säännönmukaisesti äijä repesi raivoamaan töistä kotiin tullessaan.

Mä oon töissä kusipää, koska oon parempi kun muut ja pomojen lempilapsi. Töiden ulkopuolella oon ehkä maailman kiltein, mukavin ja ystävällisin ihminen.

Mun exä raivosi vain mulle, äidilleen ja meidän esikoiselle. Kaikkien muiden mielestä, ml koko iso suku, hän oli maailman pehmein ja ihanin. Lähti lopulta toisen naisen matkaan.

Olen töissä ahkera ja sosiaalinen ja kotioloissa laiska ja erakkomainen. Luonne sama molemmissa, miten se nyt muuttuisi täysin, käyttäytyminen eri asia.

sirpalemieli kirjoitti:

Mä oon töissä kusipää, koska oon parempi kun muut ja pomojen lempilapsi. Töiden ulkopuolella oon ehkä maailman kiltein, mukavin ja ystävällisin ihminen.

Voiko ihminen enempää kusettaa itseään? Olet siis täys mulkvisti ja ylpeä siitä. Huh huh, Onneksi en tunne sinua!

Minun eksääni työkaverit kehuivat todelliseksi ihmisten johtajaksi. Kotona hän dominoi. Ensin pyysi nätisti, mutta jos en ollut samaa mieltä, niin sitten hän manipuloi. Jos en vieläkään suostunut, niin sitten syyllisti.