Tositarinoita hullujenhuoneelta
Lähde http://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
Nopeasti aloin tutustua tupakkakopissa muihin potilaisiin. Yllätyksekseni huomasin, että potilaat olivat varsin koulutettua väkeä. Eräskin venäjänsuomalainen arkkitehti oli varsin varakas ja suunnitteli kaasutehtaita Venäjälle. Hänellä oli hiukan kaksisuuntaisen mielialahäiriön manian oireita ja Venäjältä Suomeen saapuessaan oli tapahtunut joku rajaselkkaus tullissa ja hänet toimitettiin ambulanssilla rajalta suoraan A1:lle.
Toinen potilas, johon tutustuin oli ammatiltaan tulkki, joka sai taivaasta puheluita. Hänellä ei ollut kädessään kännykkää, mutta silloin tällöin kesken jutustelun hän laittoi toisen kätensä korvalleen ja alkoi jutustelemaan ja nauramaan. Hänellä oli skitsofreniadiagnoosi. Eräs potilas sen sijaan oli menestynyt jääkiekkovalmentaja, jolla oli hiukan maniaa päällä. Tupakkakopissa tapasin myös YLE FST:n ohjelmajohtajan puku päällään, joka sanoi: ”Työkaverit toimittivat hoitoon kesken työpäivän. Pukkasi maniaa päälle, mutta mikäs tässä on ollessa: sairaspäiväraha juoksee ja palaan töihin noin kahden kuukauden jälkeen. Työnantajan kanssa on tästä keskusteltu ja he ymmärtävät.”
Nyt tätä kirjoittaessani mieleeni tulee YLE:n urheiluselostaja Tapio Suominen, joka on avoimesti kertonut mediassa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. Hän on saanut hyvää hoitoa ja on nyt tasapainossa, ja parhaillaan tekee erittäin vaativia selostuksia. Samalla tuolloin mietin päivärahaa: itse olin yrittäjä, joten en saisi mistään tukea tai rahaa.
Tapasin myös kiinalaisen pienen tytön. Tyttö oli asunnoton hippi, joka matkusti ilman rahaa Marokkoon ja Espanjaan liftaamalla. Siellä hän oli ajautunut paikalliselle hullujenhuoneelle, josta hänet toimitettiin Suomen Suurlähetystön avustuksella A1:lle. Juttelimme paljon tupakkakopissa ja hänellä ei mielestäni ollut mitään vaivaa. Hän sanoikin: ”Yhteiskuntaan kuulumattomat hipit on helppo lakaista laitoksiin.”
Mielenkiintoisin potilas oli kuitenkin Mauno, jolla oli päässään FBI -lippis. Hän sanoi, että oli kuukausiksi linnoittautunut kotiinsa selvittämään humanoidien salaliittoa. Hän oli tulostellut lehtijuttuja seinilleen ja löytänyt juttujen välillä yhteyksiä ja vedellyt yhteyksien väliin viivoja punaisella tussilla aivan kuten Kaunis mieli -elokuvassa. Sukulaiset sitten toimittivat hoitoon, mutta Maunon mielestä hekin olivat juonessa mukana. Ylilääkärikin kuului kuulemma maailmanlaajuiseen salaliittoon. Hänen mielestään hänen päähänsä oli asetettu siru, joka ohjaili häntä. Hän sanoi, että Norjan joukkosurmaaja Breivikillä on samanlainen siru ja nyt salaliitto hänen kauttaan yrittää samanlaista iskua Suomessa. Eräänä päivänä Mauno sanoi, että humanoidit olivat kaapanneet hänet yöllä ja että he olivat samalla pöllineet hänen Marlboro -askinsa! Eräs hoidossa ollut villasukkia kutova vanhus sen sijaan uskoi vakaasti, että Turun K-Citymarketin parkkihallissa toimi salainen uskonlahko, joka kaappasi ihmisiä metallisiin kuljetusvaunuihin, joissa heille annettiin sähkösokkeja.