20-24-vuotiaana äidiksi tulleet, millainen kokemus äitiys on/on ollut?

Anyone? 

Äitiys on ollut hieno, pitkä matka. Välillä raskas, välillä kevyt, välillä se on ollut rutiinia ja välillä se on ollut yllätyksiä toisensa jälkeen. Se on pitänyt sisällään valtavan määrän oppimista itsestä, toisesta, maailmasta, elämästä. 

Koen elämän parantuneen huimasti lapsen kasvaessa nuoreksi. Ollaan edelleen tosi läheisiä, minä 37 ja tytär 15. Välillä sitä huomaa ihmettelevänsä, että mihin se aika oikein meni, vaikka se ei tuntunut kuluvan lainkaan silloin, kun hyssytti koliikkivauvaa olkapäällä.

Jaa että miten menee? No ihan ok. Tulin just töistä ja väsyttää, pitäis siivota kotia mutta en jaksa.

Äitiys kokemuksena? Aluksi suoritin sitä, kun tuntui että olin linssin alla. Tein kaiken oikein ja täydellisesti. Muutaman vuoden kuluttua tajusin, että voin olla ihan oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on ollut hieno, pitkä matka. Välillä raskas, välillä kevyt, välillä se on ollut rutiinia ja välillä se on ollut yllätyksiä toisensa jälkeen. Se on pitänyt sisällään valtavan määrän oppimista itsestä, toisesta, maailmasta, elämästä. 

Koen elämän parantuneen huimasti lapsen kasvaessa nuoreksi. Ollaan edelleen tosi läheisiä, minä 37 ja tytär 15. Välillä sitä huomaa ihmettelevänsä, että mihin se aika oikein meni, vaikka se ei tuntunut kuluvan lainkaan silloin, kun hyssytti koliikkivauvaa olkapäällä.

Ihanasti sanottu. :) Ap 

Mä tajusin ja osasin nauttia äitiydestä vasta kun toinen lapsi syntyi, ekat kahdeksan vuotta esikoisen kanssa vaan suoritin vanhemmuutta. Nyt oon relampi ja onnellisempi, rakkautta on ollut koko ajan yhtä paljon, mutta stressittömämpänä elämä on parempaa kauttaaltaan. 😊 Eli hyvin menee!

tykkään ja mitään en tekis toisin:) Lasten kanssa on ollut "helppoa" ei siis koliikkivauvaa tai kovin vaikeaa uhmaa tai erityissairauksia mutta oma parisuhde oli koetuksella lasten mentyä tarhaan, kun yhtäkkiä tuntui ettei aika riitä mihinkään. Onneksi siitä selvittiin ja nyt elämä on ihanan "tasaista" (lapset 10 ja 12)

Eka kun olin 22 ja toinen ku olin 24. Alussa oli raskasta kun ei oikein osannu ja kaverit oli ihan eri maailmasta. Muut opiskeli ja biletti, minä vaihdoin vaippoja. Nyt 32 ja edelleen lasten isän kanssa yhdessä, onnellisesti. Nyt ajattelen että onneksi tein nuorena. Nyt kaverit vaihtaa niitä vaippoja ja valittaa kun väsyttää. Itse nautin koululaisteni seurasta ja siitä kun vaipparumba on ohi. Jos vauvakuume iskee, voi hoitaa muiden vauvoja. Silloin taas muistaa miksi en tehnyt enempää lapsia:)

Ihanaa se vauva aikakin oli, mutta nyt nautin tästä hetkestä. On enemmän aikaa omille jutuille.

up

Huono. En suosittele kenellekään.

Olin onnellinen tullessani 22-vuotiaana raskaaksi koska elämässäni ei ollut oikein mitään ja lapsi tarjosi pakokeinon. Seuraavat 3 vuotta olivatkin kuin painajaisesta. Sain pahan fyysisen sairauden, lapsi oli poikkeuksellisen hankala tapaus ja olin totaalisen yksin. Lisäksi olen aina ollut lapsen suhteen tosi perfektionisti, noudatin kaikkia mahdollisia suosituksia. Masennuin pahasti. Nyt olen kolmekymppinen pienen koululaisen äiti jonka elämän ehdoton keskipiste lapsi edelleen on. Lapsen ollessa isällään elän kuitenkin nyt sitä kaksikymppisen elämää johon minulla ei aikanaan ollut mahdollisuutta.

Silti haaveilen vielä toisesta lapsesta jonain päivänä, vanhempana ja viisaampana osaisin jo ehkä ottaa rennommin.