IS: Uutuuskirja; Kalle Palander piti salaista päiväkirjaa pettämisistään – avovaimo löysi ja heitti ulos kodista
MM-kullan jälkeinen aika hämmensi Kalle Palanderia. Naisia ja kosteita juhlia riitti.
Ex-alppinisti Kalle Palander, 39, muistelee keskiviikkona ilmestyneessä uutuuskirjassa Kalle – suoraa puhetta (Docendo) avoimesti vuoden 1999 yllättävän MM-kullan jälkeistä aikaa, jolloin pankkitilillä tapahtui enemmän kuin rinteessä.
Naisten huomiolle perso maailmanmestari viihtyi erittäin hyvin myös kosteissa juhlissa. Se verotti menestystä rinteissä, samoin kuin julkisuudesta salassa pidetty polvivamma.
Salassa Palander yritti pitää myös toista asiaa, eli omaa päiväkirjaansa, jonne kirjasi uskollisesti erilaiset naisvalloituksensa ja muut säätönsä.
Palander kertoo kirjassa, että hänen silloinen, pitkäaikainen tyttöystävänsä kuitenkin löysi päiväkirjan yhteisestä kodista ja paneutui sen sisältöön.
– Hän heitti minut Helsingin-asunnostamme pellolle, Palander tilittää.
Samainen tyttöystävä otti kuitenkin kultakimpaleensa vielä takaisin. Pariskunta erosi lopullisesti vasta vuonna 2005, jolloin mestari oli jo tavannut nykyisen vaimonsa Riina-Maijan.
Ilta-Sanomat kertoo.
Kommentit (29)
Sika mikä sika niin kuin sikamika kalju.
Vierailija kirjoitti:
Jep, perus ruma mies joka saa yhtäkkiä statusta - sen jälkeen täytyy panna kaikkea ja kaikkia, kun ei muuten naista ole saanut eikä naisia kiinnostanut.
Siinä muuten yksi syy, miksi komea mies on hyvä mies.
On tottunut huomioon ja naisiin lapsesta saakka, eli ei koe naisen "saamista" minään jännänä juttuna ja ole heti tilaisuuden tullen häntäheikkeilemässä.
Tämä!! Niin pitää paikkansa. Jos itsetunnon kanssa ei ole ongelmia, niin ei tarvitse tuollaisilla seikkailuilla kerskua, tai niitä jatkaa vielä pitkälle 30 jälkeen, varsinkin jos on jo naimisissa ja perhettä. Keskenkasvuista touhua.
Kaltsuhan on kuuma mies.
Komea.
Varakas.
Atleettinen.
Kuuluisi.
Kyllä mäkin pan...in ;)
Komea, jos tykkää kaljusta kaljamahasta.
Urheilijan kroppa taitaa olla muisto vaan....
Naisille riittää kun on statusta ja lompakkoa.
Mietin, missä on moraali, kun vuosia vanhasta
pettämiskeissistä annetaan häpeilemättä parisuhde/
Riinis-haastatteluita+hymyillään iloisesti saman lehden
kansikuvassa. Siis MITÄ? Oma intiimi yksityiselämä revitään
useamman kerran kaiken kansan nähtäville....ei mitään häpyä.
Onko se kuvauspalkkio todella niin suuri, että näin kannattaa
tehdä? En haluaisi tuntea näitä ihmisiä.
tn kirjoitti:
Raha viehättää naisia. Ei kai nykyinenkään vaimo ole
duunissa käynyt koko suhteen aikana...kokonaan toinen
asia on, kuinka kauan fyrkkaa vielä on, kun törkylehdet
kertovat maksamattomista laskuista ja rahavaikeuksista...
En tiedä, voiko olla paljon mitään ällöttävämpää kuin
kirjata panonsa vihkoon. Kertoo äijästä kaiken.
No voi olla vielä ällöttävämpää: kuvaa panonsa!
Raha viehättää naisia. Ei kai nykyinenkään vaimo ole
duunissa käynyt koko suhteen aikana...kokonaan toinen
asia on, kuinka kauan fyrkkaa vielä on, kun törkylehdet
kertovat maksamattomista laskuista ja rahavaikeuksista...
En tiedä, voiko olla paljon mitään ällöttävämpää kuin
kirjata panonsa vihkoon. Kertoo äijästä kaiken.