Suhde entisen miehen kämppäkaveriin
Vähän on tässä hankala ihmisauhdekuvio menossa. Eli minun ja entisen mieheni suhde päättyi jo n. 20 vuotta sitten. Muutama vuosi sitten löysimme kuitenkin taas toisemme ja aloitimme ns. on-off-suhteen, joka oli täynnä ylä- ja alamäkiä ja näin ollen henkisesti melko rankka. Suhteemme kuitenkin päättyi lopullisesti kun minulle selvisi että mieheni oli valehdellut minulle hyvin törkeällä tavalla. Hieman tämän jälkeen tutustuin naapurissani asuvaan mukavaan nelikymppiseen mieheen, ja meille tuli suhde. Itse olen viisikymppinen nainen. Kuitenkin, tällä naapurin miehellä oli ollut vastoinkäymisiä elämässään, ja hän oli juuri menettänyt yrityksensä ja kotinsa. Tässä vaiheessa entinen mieheni arvasi jo meillä olevan suhteen. Seuraava käänne tapahtui kun hän otti tämän naapurin miehen luokseen asumaan! Epäilen vahvasti että motiivina tähän oli hänen mustasukkaisuus, sillä näin hän pääsisi vahtimaan paremmin minua ja tätä naapurinmiestä. Tilanne meni monella tapaa sietämättömäksi, joten saimme tämän naapurinmiehen kanssa entisen mieheni vakuuttuneeksi siitä että olemme vain naapureita ja ystäviä. Minua tämä kuvio kuitenkin kovasti vaivaa, en pidä tästä salailusta. Litä minun siis tulisi tehdä? Entinen mieheni on joskus yrittänyt itsemurhaa, joten minua pelottaa mitä hän mahtaisi tehdä jos suhteemme paljastuisi. Toisaalta taas en haluaisi luopua tästä uudesta rakkaastani, meillä menee hyvin ja pitkästä aikaa tunnen olevani onnellinen.
Kommentit (4)
entäs jos tapaatte toisianne vain sinun luona. ei teillä ole velvollisuutta kertoa exälle suhteestanne. vai asutteko kaikki pihlajakadulla samassa rapussa :) ja ulla taalasmaa kertoo suhteestanne jos sinä et :)
En halua paljastaa tarkempia tietoja asuinpaikastani. Mistä päättelit minun asuvan Pihlajakadulla?
Siis asutteko te kaikki naapureina?