Kumpi paikka sinulle turvallinen, aukea meri

Näin turkulaisena meri on aina meri.

Metsä. Meri aiheuttaa vilunväristyksiä.

Meri. Lapsuudenmaisema.

Vaikee sanoa, olen kumpaankin niin jo lapsesta kiinni kasvanut. Ehkä kuitenkin meri, metsä hitusen pelottaa pimeällä joskus.

Itse en pidä mistään aakeasta ja laakeasta.

Kaikki suojaisat sopukat ovat ihania.

En ymmärrä miksi on muotia että asunnot ovat turvattoman oloisia akvaarioita joissa tule agorafobia. Miksi maksaa älyttömistä neliöistä, en tajuu.

En haluaisi asua missään mistä on lähimpään vesistöön yli 500m.

Olen ehkä entisessä elämässäni kuollut aavikolle janoon.

Ethän sinä merellä ollessasi näe pinnan alle.

Metsä. Olen sisämaaihmisiä. Ja tykkään ahtaista ja pienistä tiloista, mihin voi piiloutua. Aukealla on näkösällä.

Riippuu onko sielä meressä jossakin laivassa vai ihan uimassa ilman mitään, ja onko metsässä jossakin seinien ympäröimänä ja onko silloin kesä vai talvi. 

Metsä. Olin kerran meressä uimassa ja jokin heleeevetinmoinen atlantinhauki tai haikala osui jalkaani. Tuli kyllä kiire sieltä vedestä pois. Pinnallehan näkee, mutta siellä pinnan alla saattaa olla itse kalmari.

Meri. Mieluiten karu ulkosaaristo.

Metsä. Olen uimataidoton, joten ulapalle joutuminen olisi kauhistus.

Meri on karmaiseva, metsästä pidän myös pimeällä.

Meri

Meri ehdottomasti, mutta rakastan myös metsää ja luontoa ylipäätään.

Ei ainakaan meri. Oksentaisin itseni hengiltä.

Meri.

Meri on kaunis pimeällä, kun tähtitaivas ja kuu loistavat. Metsässä pelkään olla pimeällä, vaikka maaseudulta olenkin kotoisin. Jotenkin vaan ajattelen, että kohta sieltä tulee susi tai joku muu, vaikka tiedän järjellä ajateltuna, että mitään vaaraa ei ole. Mutta mielikuvitus mikä mielikuvitus.

Tähän kysymykseen olisi vielä sopinut taivas, siis korkeudet (eli esim. lentokone, vuoren huippu, todella korkea rakennus..)

Sen jälkeen kun kuulin Jacob Childsin tarinan, niin vastaan kyllä metsä. Metsässä voi sentään suunnata jonnekin ja koskettaa jotakin. Meressä vain lillut jalat ilman kosketuspintaa kunnes hukut. Sekä puiden takana että pinnan alla voi piillä vaara, mutta metsässä voi itsekin piiloutua.

En pelkää merta enkä metsää, mutta molemmissa tunnen tekeväni jotain kiellettyä tavalla, joka ei aiheuta kutkuttavaa jännitystä vaan ahdistusta kiinni jäämisestä. Kävelenkö jonkun toisen maalla? Onko tässä jonkun kalastajan pyydys? Häritsenkö jotain ihmistä tai luontokappaletta? Ahdistus tiivistyy kun tulen rantaan ja olen yhtä luvatta merellä ja metsässä.

Kaikkein ihaninta olisi asua jossain hiekkapohjaisen vesistön rannassa, mäen päällä tornimaisessa omakotitalossa jossa minimi neliöt. Rannassa sauna. Puut olisivat havupuita. Mutta siellä menestyisi luumu ja kirsikkapuut.  Lähellä olisi kuitenkin asfalttitie johonkin asutuskeskukseen jossa kaupat, terkkarit yms. välttämättömät.

Muuten elelisi mahd. omavaraisesti.

Metsässä ei ole pelättävää. Karhu nauraa ihmisille. Ihmiset eivät tiedäkään kuinka usein ovat karhun lähellä. Karhu hiiviskelee ja vakoilee ihmisiä. Ihan oikeasti.

Meri on muuten ihana, mutta tuuli ja veto saa minulle migreenin.