Pelottaa hirveästi!! :(( en voi kuin itkeä
äidillän (62v) on jonkin aikaa ollut outoja oireita; hb laskua, jalkojen huomattavaa turvotusta ja punaisia kipeitä "paukamia" jaloissa, muutkin veriarvot muutama vko sitten olivat viitearvojen ulkopuolella ja peräpäästä tullut verta.
Lääkäreille (terveyskeskus) äiti on valitellut näistä monet kerrat, jalkojen turvotus kuulemma vain nesteen kertymistä, hb lasku ja muut veriarvot ei huolestuttavaa, veri pukamista (äidillä on pukamia).
reilu vko sitten äidillä tuli päivittäin "kohtauksia" että ei tajunnut missä oli ja meinasi taju lähteä :(
Äiti ei jaksanut enää huolehtia niin paljon itsestään, että minä vein äidin terveysk. ensiapuun, äiti pääsi lääkärille ja minä menin mukaan. nyt tutkitaan mikä äitiä vaivaa!!
Nyt äiti on ollut sillä reissulla, sairaalassa reilun viikon. maanant. tähystyksessä havaittiin paksusuolessa 7cm halk. kasvain kovahko ja vuotaa verta :( siitä siis hb:n äkillinen lasku! :(
äidillä on laitettu n.5v. sitten huuhtelu-avanne mahaan ja äidillä on myös sokeritauti.
munuaisissa myös epäiltiin kasvainta, mutta munuaislääkäri tyrmäsi sen. oli aivan varma ettei ole kun tutki äidin. sanoi ettei koepalan ottoon ole MITÄÄN syytä. mutta..seuraavana päivänä osastonlääk. sanoi että koepala otetaan! siis kai munuaislääkäri paremmin tietää? äiti oli taas ihan maassa :( lääkäri sanoi vielä että rautatiputus lopetetaan (mennyt 2 pvää rautaa kaula suoneen)! :(
hb nyt 84.
Odotamme vielä tuloksia patogilta, sitten varmistuu onko kasvain hyvä vai pahanlaatuinen. tosin lääkäri joka tähysti äidin epäili kovasti pahalaatuista :((
äidiltä otettiin myös selkäydin-näyte, jotta nähtäisiin tuottaako se vielä puna ja valkosoluja. luin tästä aiheesta että EPO nostaisi punasolujen tuotantoa.
tämä odottaminen ja pelko on raastavaa! :( tämä tuli niin puun takaa, ei osattu kuvitellakaan että äidillä mitään näin vakavaa! mä olen aivan hajalla ja 3 pientä lastani pitäisi kuitenkin hoitaa ja huolehtia.
nyt kaikki hyvät kokemukset ja neuvot, kaikki on tervetulleita!!
Kommentit (6)
ja olen todella pahoillani isäsi vuoksi!! :(( nämä on aina niin surullisia asioita ja ne pysäyttää..
siinä tuntee olonsa niin äärimmäisen avuttomaksi kun ei pysty toista auttamaan.
Uusia uutisia tuli: kasvain todettiin pahanlaatuiseksi:(( leikkauspäivä 16.7.
Äidille tehtiin magneettikuvaus jolla kartoitettiin onko syöpä levinnyt; imusolmukkeessa oli jotakin poikkeavaa jota tutkitaan lisää ja haimassa kasvain joka kuulemma erinlainen kuitenkin kuin suolen pahanlaatuinen kasvain (hyvälaatuinen?? toivon!!!)
äiti pääsi vk-lopuksi kotiin kun sairaalassaolo viipyy niin pitkäksi, maanant. taas sairaalaan sitten. soitin tänään äidillä, vaikutti virkeältä ja rauhallselta :)
Mä ajattelen positiivisesti; olisihan voinut olla pahemminkin että syöpä olisi levinnyt hyvin paljonkin ja laajemmalle.
Äiti, sä olet niin sisukas,sä selviät tiedän sen!! <3
ja samaa sukua ja sisua löytyy sultakin
ja itsekin selviät
Itse olen ainoa lapsi, 400 km yksinäisestä äidistäni, 2 pientä lasta. Äidilläni (64) todettiin helmikuussa yllättäen pitkälle levinnyt syöpä ja kuljin yön kestävää junamatkaa äidin luona 3 kertaa tänä keväänä (lapset jäivät miehen vastuulle useiksi päiviksi) kunnes äiti nopeasti kuoli pääsiäisenä vatsakalvontulehdukseen. Olin viimeiset vuorokaudet hänen luonaan. Minua ovat auttaneet vain mielialalääkitys ja hyvin satunnaiset yksinolon hetket ovat tarjonneet vähäisen surutyön, joka edelleen pahasti kesken. Ainoa hyvä asia mielestäni oli että olin paikalla ja pystyin vaatimaan hänelle mahdollisimman tehokkaan kipulääkityksen. Oheisen sivun keskustelupalstalla käyn yhä.
http://www.cancer.fi/potilaatjalaheiset/
Jos kyse syövästä, etsi heti paikallsiten syöpäjärjestöjen tukihenkilöitä ja ota yhteyttä heihin. Itse en ehtinyt kun lähettää sähköpostia kun äiti jo kuoli:(
VOIMAA!
nyt on viitisen viikkoa siitä kun äitini paksusuolen syöpäkasvain leikattiin, leikkaus meni hyvin ja kaikki syöpä saatiin pois :)
toipuminen lähti hyvin käyntiin ja vatsan avanne-pussi helpotti äidin oloa ja sekin toimii hyvin.
Viime perjantaina äiti taas leikattiin, tällä kertaa haimasta. osa haimasta poistettiin, perna ja osa ohutsuolta.pelättiin tuota leikkausta niin että miten onnistuu, kun tiedettiin sen olevan iso ja vaikea.. mutta leikkaus meni hyvin!:))
40cm leikkausarpi nyt äidillä. Äiti oli teholla mutta on nyt päässyt Osastolla tarkkalihuoneeseen. hb oli leik. jälk. 42, nyt jo 72.
nyt voi alkaa toipuminen, kunpa mitään takapakkia siinä ei tulisi!
Voimarutistus niin sinulle kuin äidillesi sekä esirukous ylöspäin, jotta toipuminen sujuisi suunnitelmien mukaan.
T: Meme
En voi antaa kuin myötätuntoa ja vertaistukea. Oma isäni sairastui v.n 2005 alussa paksunnuolensyöpään ja menehtyi 10 kk diagnoosin jälkeen. Oireina aluksi vatsakivut, HB lasku ja yleiskunnon lasku. Lopulta yhtenä yönä kivut tulivat niin kovaksi, että äiti toimitti päivystykseen ja suoli oli tuolloin jo ummessa. Leikkauksella kasvain poistettiin ja aloitettiin sytostaatit oloa helpottamaan. Lopullista parantumista ei luvattu, koska syöpä oli jo levinnut vatsanpeitteiin ja maksaan.
Kovasti voimia sinulle ja ennenkaikkia äidillesi.