Kun näit lapsesi ensikertaa...

Tuntui että sydän halkeaa, pakahtuu rakkaudesta ja ilosta...

En varmaan tajunnut koko asiaa.

1. Se on ihan täydellinen, oikea ihminen.



2. Tämä liittyy ykkösen vastaukseen.. Olin pelännyt, että vauvalla on jokin synnynnäinen vika ja helpotus oli mieletön nähdessäni lapseni ensikertaa, siitä siis nuo hölmöt " sehän on oikea ihminen" kommentit. Tunsin suurta helpotusta siitä, että nyt tuo tulokas oli saatu maailmaan terveenä ja elävänä. Ääretön rakkauden tunne tuli vasta seuraavana päivänä. Se iski kuin salama. Halasin vauvaa ja itkin, itkin, itkin. Niin onnellinen en ole koskaan ennen ollut.

1: Sanoin vieressä itkevälle miehelleni että " niin taitaa olla..." kun hän sanoi että nyt meillä on vauva.



2. En tuntenut sillä hetkellä oikeastaan mitään, helpotusta vaan siitä ettei tarvinnut enää ponnistaa.



Kuulostaapa kamalan kylmältä... koko synnytys kävi niin nopeasti etten edes kerinnyt tajuta kun vauva oli jo sylissä ja olin jotenkin aivan turta.



seuraavana päivänä kyllä sitten itkinkin jo senkin edestä kun piti soitella tutuille tyttö-uutiset ja kun vieraita alkoi tulla niin kyyneleet vaan valui kun olin niin liikuttunut omasta pienestä vauvastani. :`)

2. Tunsin juuri noin, kaipa ihmettelin sitä, kun monet sanovat siteen lapseen syntyneen vasta paljon myöhemmin. Mulle tuli heti hirveä tuttuuden tunne lapsesta.

1. sanoin " moi kulta"

2. tunsin jotain käsittämättömän suurta; tuntui uskomattomalta katsoa niin täydellisen kaunista lasta joka oli kuin ilmetty isänsä ja ilmetty äitinsä yhtäaikaa ja joka oli todellakin juuri tullut ulos minusta. :)

1. Mitä sanoit? Kun vauvat nostettiin mahasta ja näytettiin minulle, sanoin että jaa... !!!??? :)



2. Mitä tunsit? En tuntenut mitään, mietin vaan että mitäs seuraavaksi.

paitsi että kun ponnistus vaihe kesti niin kauan ja vihdoin kun sain vauvan pään näkyviin aloin vaan huutaan että....se on mun vauva antakaa se mulle oi miten söpö se on..



mutta tunteet..ne olivat jossain muualla ja se suuri rakkauden tunne..äh en mä mitään sellaista siinä tuntenu..se tunne on tullut nyt 2kk vauvan syntymästä ensimmäisen kerran.

1. Onpas se pieni, miksi se ei itke.

2) Olin helpottunut kun kipu loppui ja maailman paras tunne oli se, kun vauva nostettiin heti rinnalle. Ihana limanuljaska:).

1. En muista mitä sanoin.

2. En tuntenut juuri mitään.

Kun näin kuvan:



1) ajattelin, että voi että, sehän on täydellinen, täydellisen kaunis!

2) tunsin suurta helpotusta, mutta epätodellinen olo oli - tämäkö nyt vihdoin lapsemme?!?



Kun näin lapsen:



1) ajattelin: " Tuolla! Tuolla XXX on! Äkkiä nyt actionia, antakaa lapseni syliini! Voi kuinka häntä varmaan pelottaa."

2) Pelotti, jännitti: miten osaisin olla niin, etten pelottaisi lasta enempää, uusi vieras ihminen.



t. adoptioäiti

1. Sanoin: " Äiti rakastaa Sinua" .



2. Ajattelin sydän vereslihalla, kuinka nyt se keskosena syntynyt pieni linnunpoika pärjää.

1) Heti syntymän jälkeen sanoin ensimmäiseksi:

" Kumpi se on?"

Ja kun sain vihdoin rinnalle niin sanoin:

" Miten se voi olla noin pieni? Miten se voi olla noin kaunis?"



2) Tunsin hetken ajan pakahduttavaa onnea, mutta sitten alkoi parsiminen ja tulin lähinnä vihaiseksi. Olin väsynyt, kärttyinen ja minua sattui. Tuntui lähinnä epätodelliselta.

2. ajattelin että tommonenko se sitten on. pieni rääpäle. olin helpottunut että synnytys oli ohi, olin niin väsynyt valvottujen öiden jälkeen, tunteet lasta kohtaan alkoivat heräillä siinä sitten päivän mittaab (neiti syntyi aamulla vähän ennen yhdeksää)

Vierailija:

1. Mitä sanoit?

Antakaa se tänne. Ihana ja älä itke. ja isälle sanoin: Koske sitä.

2. Mitä tunsit?

Suurta huolta ja vastuuta ja huojennusta ja raukeutta ja ihmetystä. Rakkaus lapseen tuli myöhemmin, kun opin tuntemaan lapsemme.

...toisena saimme pojan ja silloin sanoin " ihanaa * sai pikkuveljen" . Kolmantena meille syntyi tyttö, olin ollut varma pojasta, joten jotain hämmästynyttä " oih tyttö" tuli huokaistua.



Esikoisen saatuani olin hetken hieman ihmeissäni ja jouduin järjestelemään ajatuksiani. Nopeasti vauva alkoi siellä salissa jo tuntua omalta ja rakkaalta.

Toisen kanssa vauvaa piti omanaan jo eritavalla odotusaikana, kun tiesi mitä on tulossa. Poikaa muutenkin on helpompi rakastaa ensi hetkestä lähtien :-)

Kolmannen kanssa oin tietenkin rennoin ja luonnollisin siinä tilanteessa. Kaikista ikävimmältä tuntui se vauvan poisvienti sinne hoitotoimenpiteisiin. Sitä olisi itse halunnut heti ottaa ohjat käsiinsä. Esikoisen kanssa tuntui helpottavalta, kun joku otti vauvan ja huolehti asiat kuntoon.

..sanoin esikoisen nähdessäni, että " Onpa sillä paljon tukkaa! ja tuntui ihan epätodelliselta (syntyi keisarileikkauksella)



..kuopuksen syntyessä kysyin vaan, että " kumpiko se on?" ja " miks vieläkin sattuu niin kamalasti" ja sitten olin valmis nukkumaan, oli niin rankka urakka.

1. Onko se tyttö?



2. Tunsin heti suurta hellyyttä ja rakkautta tulokasta kohtaan. Tunsin myös olevani jotenkin erilainen ja ihmettelin, että olinko minä nyt äiti.

eli vilauttivat sitä leikkurissa verhon yli, sanoin vaan että " Sehän näyttää ihan Väiskiltä" , koska siis olin sanonut vauvaa Väiskiksi odotusajan kun tiesin että poika on tulossa. Tuntemuksia ei kyllä voi kuvata sanoin, jokainen varmaan tietää kuitenkin sen tilan, kun on pakahtua siitä tunteesta, mitä uusi elämä saa aikaan.