Metsästäjä-keräilijät
Kertokaapa nyt sitten mitä ne syö? Tai mitä te syötte, jotka välttelette viljeltyä viljaa?
Kommentit (12)
Kaikkea muuta paitsi viljaa. Tulee liian pitkä lista, jos alan luettelemaan.
Epäilen, että tarkoitat kysymykselläsi jotain vihreää erikoishihhuliryhmää etkä minua, mutta vastaan nyt kuitenkin. Minulla on metsästyskortti eli syön mm seuraavia: hirvi, jänis, sorsa, teeri, metso. Sitten on kalastuskortti eli järvestä pyydän haukea, kuhaa, siikaa ja ahventa joskus saan jopa lohta, mutta sitä todella harvoin koska niihin järviin missä sitä on, pitää maksaa yleensä erillinen maksu että pääsee kalastamaan. En viitsi maksaa kun muuta kalaa saa aivan yllin kyllin.
Metsästä kerään marjoja: puolukka, mustikka, lakka, vadelma sekä sieniä: kantarelli, suppilovahvero,herkkutatti, voitatti ja kaikenlaisia rouskuja, joskus harvoin haperoitakin ellei muita sieniä vielä ole.
Omalla pihalla kasvaa näiden lisäksi mustaherukoita, punaherukoita, monenlaisia omenoita, päärynää, luumua, karhunvadelmia, mansikoita ja vadelmia.
Loput ruoat mitä tarvitsee, haen kaupasta.
En ole mikään vihreä hihhuli enkä rutiköyhä etten saisi ruokaa kaupasta. Minusta on vain mukava syödä täysin ilmaisia ja puhtaita taatusti suomalaisia marjoja ja kalaa yms. Käytän säästyneet rahat mieluummin vaikka Thaimaan matkaan. ;-)
T: N41
Vierailija kirjoitti:

Sen verran pitää korjata että löytyy vielä valkoherukkaa, karviaisia ja kirsikoitakin, unohdin ne. Ja päärynäpuut on istutettu vasta vuosi sitten joten ne eivät ole vielä antaneet satoa, joten en voi väittää syöväni päärynöitä, ainakaan vielä.
N41:n elämä kuulostaa sellaiselta, mitä haluaisin itsekin elää. Töiden takia olen jumissa Helsingissä. Koko ajan etsin etätyömahdollisuuden takaavaa työpaikkaa, jotta voisin muuttaa jonnekin syrjemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että tarkoitat kysymykselläsi jotain vihreää erikoishihhuliryhmää etkä minua, mutta vastaan nyt kuitenkin. Minulla on metsästyskortti eli syön mm seuraavia: hirvi, jänis, sorsa, teeri, metso. Sitten on kalastuskortti eli järvestä pyydän haukea, kuhaa, siikaa ja ahventa joskus saan jopa lohta, mutta sitä todella harvoin koska niihin järviin missä sitä on, pitää maksaa yleensä erillinen maksu että pääsee kalastamaan. En viitsi maksaa kun muuta kalaa saa aivan yllin kyllin.
Metsästä kerään marjoja: puolukka, mustikka, lakka, vadelma sekä sieniä: kantarelli, suppilovahvero,herkkutatti, voitatti ja kaikenlaisia rouskuja, joskus harvoin haperoitakin ellei muita sieniä vielä ole.
Omalla pihalla kasvaa näiden lisäksi mustaherukoita, punaherukoita, monenlaisia omenoita, päärynää, luumua, karhunvadelmia, mansikoita ja vadelmia.
Loput ruoat mitä tarvitsee, haen kaupasta.
En ole mikään vihreä hihhuli enkä rutiköyhä etten saisi ruokaa kaupasta. Minusta on vain mukava syödä täysin ilmaisia ja puhtaita taatusti suomalaisia marjoja ja kalaa yms. Käytän säästyneet rahat mieluummin vaikka Thaimaan matkaan. ;-)
T: N41
Sen verran pitää korjata että löytyy vielä valkoherukkaa, karviaisia ja kirsikoitakin, unohdin ne. Ja päärynäpuut on istutettu vasta vuosi sitten joten ne eivät ole vielä antaneet satoa, joten en voi väittää syöväni päärynöitä, ainakaan vielä.
Oho! Ei puutu kuin kasvimaa, josta saat salaatit, perunat, sipulit, porkkanat yms. :)

On ollutkin ennen sekä perunamaa että kasvimaa, mutta siinä on niin kova työ hyötyyn nähden etten viitsinyt pitää enää. Käyn töissä ja minulla on lapsiakin joten ei aika riitä kasvimaata perkaamaan ja kastelemaan jatkuvasti. Ostan perunat, juurekset ja kasvikset kaupasta. Hernettä kylvän joskus lasten iloksi kun tykkäävät popsia niitä suoraan puskista.

Perunoita ei tarvitse kastella ja yleensä kasvavat tumpelommallakin puutarhurilla. Eikä paljon kitkeä, kunhan kerran kesässä multaa ne.
Kalaa tosiaan saa tähän aikaan vuodesta, mutta se on aika huonosti pakastimessa säilyvää.

Totta, ei tarvi perunoita kastella eikä mullata kuin kerran tai korkeintaan kaksi. Mutta meillä ei ole traktoria, joten istutus, siivous/multaus ja nosto tehtiin käsin. Se, että ensin idätät ne laatikoissa, istutat käsin, multaat kuokan kans kerran pari kesässä, nostat käsin ja jos on huono tuuri niin saat rupisia tms perunoita palkaksi, niin koko homma ei mielestäni maksanut vaivaa. Välillä oli kuivia kesiä ja pieniä perunoita. No kun penkki vaihdettiin kosteampaan paikkaan, tuli pari tosi sateista kesää ja perunan laatu todella huono. Sitten kyllästyttiin.
En väitä ollenkaan ettenkö joskus laita uutta perunamaata ja kasvimaakin saattaa tulla kun on enemmän aikaa.
Kalasta sen verran että se kala mitä pyydetään keväällä, syksyllä tai talvella, pidetään pakastimessa aina kauemmin. se säilyy paljon paremmin. Kesällä pyydetty syödään yleensä saman tien. Tai jos tulee paljon, mies tekee kalapihvejä/pullia pakastimeen tuoreesta kalasta.
Juoksin juuri karhun kuoliaaksi, siitä riittää protskua kevääseen. Marjat ja sienet on jo kerätty ja säilötty.
Vierailija kirjoitti:
Juoksin juuri karhun kuoliaaksi, siitä riittää protskua kevääseen. Marjat ja sienet on jo kerätty ja säilötty.
Teitkö taljasta takin tai jotain muuta vai pidätkö vaan lattialla mattona?
Juuri nyt on leivän päällä hevosta. On siis viljaa, ja hevonen oli oma.
Marjametsään olen lähdössä, hirvikoe pitäisi ampua. Tämän syksyn saalis alkaa olla jo tallessa, lukuunottamatta sitä hirveä.