Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset, joiden hermot eivät todellisuudessa kestä lapsia, hankkivat niitä?
05.09.2016 |
Minä ainakin olen myöntänyt itselleni aikapäiviä sitten, että minusta ei yksinkertaisesti ole hyväksi vanhemmaksi. Ne lehmänhermot puuttuvat. Mitä minä olen sivusta seurannut kuinka useat vanhemmat kohtelevat jälkikasvuaan, niin yhtä tiuskimista ja huutoa ja uhkailua se tuntuu olevan.
Kommentit (15)
Tämä on hyvä esimerkki Dunningin-Krugerin vaikutuksesta. Tämän periaatteen mukaanhan mitä huonompi on jossakin tai mitä vähemmän tietää jostakin, sitä reippaammin arvioi taitojaan ja tietojaan yläkanttiin. Jos jollakulla ei ole juuri mitään hyvän vanhemman ominaisuusia, ei hänellä todennäköisesti ole myöskään kykyä arvioida, onko hänellä hyvän vanhemman ominaisuuksia.
Kääntäen: jos tajuat, ettet olisi hyvä vanhempi, sinulla on ainakin yksi hyvän vanhemman ominaisuus. Se ei tietenkään vielä riitä, mutta oletpa ainakin yhden askeleen huonojen vanhempien edellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä.
Tyhmät ovat "hyviä" arvioimaan itsensä ja kykynsä yläkanttiin.
Lisäksi kun on kiire ja hoppu mennä sen lauman mukana mikä ympärillä on niin ei siinä paineessa ole aikaa kyseenalaistaa mitään. Silloin toimitaan ja suoritetaan ja ollaan siitä vielä ylpeitä.
hanska kirjoitti:
Tämä on hyvä esimerkki Dunningin-Krugerin vaikutuksesta. Tämän periaatteen mukaanhan mitä huonompi on jossakin tai mitä vähemmän tietää jostakin, sitä reippaammin arvioi taitojaan ja tietojaan yläkanttiin. Jos jollakulla ei ole juuri mitään hyvän vanhemman ominaisuusia, ei hänellä todennäköisesti ole myöskään kykyä arvioida, onko hänellä hyvän vanhemman ominaisuuksia.
Kääntäen: jos tajuat, ettet olisi hyvä vanhempi, sinulla on ainakin yksi hyvän vanhemman ominaisuus. Se ei tietenkään vielä riitä, mutta oletpa ainakin yhden askeleen huonojen vanhempien edellä.
Hyvää analyysia. Lisäisin vielä, että "se on ihan eri asia, kun se on oma!" -tyylinen aivopesu lienee myös tehnyt tehtävänsä. Vanhemmuuden katuminen on yksi niistä harvoista jäljellä olevista tabuista, joista on vasta aivan hiljattain alettu keskustella. Aiemmin, kun asia on vaiettu kuoliaaksi, on moni elänyt siinä luulossa, että omaansa oppii rakastamaan, vaikka muuten ei kerta kaikkiaan sietäisi lapsia.
Jotenkin tuntuu että jotkut oikein yksikertaiset yksilöt ovat tehneet niitä lapsia ihan vain siksi että olisi joku pieni kenelle pullistella.
Pitää tehdä niitä pieniä ihmisiä sen takia että saisi olla edes jonkun yläpuolella.
Lapsethan ovat täysin riippuvaisia siitä vanhemmastaan.
Mjaa-a. Olen itse todella temperamenttinen ihminen, jonka tunnetilat heiluvat reippaasti. Kumma kyllä olen silti lasten suhteen hyvinkin kärsivällinen. Saatan huutaa joo, mutta en kiukkua pitkään enkä nalkuta. Enkä koskaan ikinä hauku lapsia.
Myös hyvät tunteet ilmaisen - ja olen enimmäkseen oikein hyvällä päällä.
Ei se nyt minusta siis välttämättä niin mene, että pitäisi olla "lehmänhermoinen" - olennaisempaa on se, haluaako lapsia, rakastaako lapsia ja kestääkö sitä, että asiat eivät mene suunnitellusti, ja sotkua syntyy.
Eli:
- epäsiisteyden sietäminen, perfektionistin on parempi pysyä lapsettomana
- halu olla lasten kanssa ja tahto luopua sinkkuelämästä. Vaikka olisi kuinka lehmänhermoinen, mutta kokee lapset riesaksi ja haluaa viettää viikonloput miehen kanssa kaksistaan, niin ei se pelitä. Lapset vaativat läsnäoloa ja huomiota.
- huumorintaju auttaa ihan valtavasti.
- kyky sanoittaa tunteitaan ja keskustella niistä ja myöntää omat mokansakin.
- kyky kiukustuessakin pitää rajat suuttumisella: lasta ei saa nujertaa ja haukkua, vaikka huutaisikin välillä. Ja väkivalta toki on kiellettyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli yllätyksenä että hermot ei kestä. Ja vasta siinä vaiheessa kun oli toinen vauva ja olin nukkunut jo monta kuukautta huonosti. Univelka muuttaa ihmisen luonnetta, eikä suinkaan parempaan suuntaan. Palauduin sitten omaksi itsekseni kun sain taas nukkua.
Voiko sitä etukäteen tietää, kenen hermot kestää ja kenen ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä etukäteen tietää, kenen hermot kestää ja kenen ei?
No jos omat hermot eivät kestä lasten pelleilyä ja metelöintiä, ja muutenkin kokee lapset rasittaviksi, niin on suurempi todennäköisyys, että omaa lasta ei jaksa yhtään sen paremmin. Etenkin, kun sitä ei tuosta noin vaan voi antaa pois, vaikka hermot vetelisivät viimeisiään. Lapsi voi toki olla rauhallinenkin tapaus mutta moni ei silti jaksa lapsille tyypillisiä piirteitä. Seesteisempikin tapaus saa välillä raivareita tyhjästä, valittaa turhasta ja jankuttaa jankuttamistaan jostain päähän pälkähtäneestä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä etukäteen tietää, kenen hermot kestää ja kenen ei?
Sen voi tietää, ettei pitäisi vanhemmuudesta. Sitä ei voi tietää, että pitää varmasti vanhemmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä etukäteen tietää, kenen hermot kestää ja kenen ei?
Joo no sen totta kai tietää jos ei kestäisi, mutta jos on epävarma että kestääköhän ne hermoni sittenkään, voi ainakin testata.
Tekee itselleen testilaboratorion:
Yöllä herätyksiä soimaan stereoista lasten itkua täysillä vaikka kuukauden ajan.
Sitten hoidat jotain nukkea ja paskaa hommaat jostain vaippaan.
Rahat pistät roskiin ja puet sen pentusi aina sään mukaan.
Muista että oikea lapsi potkiutuu vastaan ja kiukuttelee koko ajan.
Oikea lapsi työntäytyy jatkuvasti kaiken vaarallisen lähelle.
Kestääkö hermo koko ajan vahtia ja valvoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä etukäteen tietää, kenen hermot kestää ja kenen ei?
Joo no sen totta kai tietää jos ei kestäisi, mutta jos on epävarma että kestääköhän ne hermoni sittenkään, voi ainakin testata.
Tekee itselleen testilaboratorion:
Yöllä herätyksiä soimaan stereoista lasten itkua täysillä vaikka kuukauden ajan.
Sitten hoidat jotain nukkea ja paskaa hommaat jostain vaippaan.
Rahat pistät roskiin ja puet sen pentusi aina sään mukaan.
Muista että oikea lapsi potkiutuu vastaan ja kiukuttelee koko ajan.
Oikea lapsi työntäytyy jatkuvasti kaiken vaarallisen lähelle.
Kestääkö hermo koko ajan vahtia ja valvoa?
Höpsistä keikkaa. Ei tuo vastaa edes lähellekään oman rakkaan lapsen hoitamista. Omaan lapseen on sellainen rakkaussuhde, että lapseton ei voi sitä edes kuvitella. Totta kai on tuollaisia ulkoisia riesojakin, mutta kummasti niitä tekee ihan iloisena siitä vauvasta. Ok, no yöheräily kyllä väsyttää, mutta ei sille vauvalle jaksa olla katkera, kun hänet ottaa syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nojaa, minä tykkäsin aina lapsista. Omiani rakastan hurjasti, mutta univelka kiristää hermoja. Olen nukkunut vasta n. 1,5kk täysiä unia, univelkaa kertynyt n. 1,5 vuodelta. Lisäksi, jäin nelisen kuukautta sitten yksinhuoltajaksi ja ensimmäisen kuukauden lapset nukkuivat 30min-1h pätkissä, eivätkä tietenkään heränneet yhtäaikaa. Nukuin ehkä neljä h yössä.
Sitä vaan, että sinä näet ja kuulet vain sen stressaavan tilanteen. Et näe kuinka asia keskustellaan läpi, pyydetään anteeksi ja suukotellaan. Et näe, mikä on koko päivän kestosaldo ennenkuin hermot katkeavat viimein. Et näe sitä, mitä rakkautta lapset saavat näkemäsi tilanteen ulkopuolella.
Kukaan minunkaan posahtelua seurannut ei nähnyt sitä, kuinka itkin yöllä kaksinkerroin olohuoneen lattialla kun tuntui että kuolen uupumukseen.
Varmaan olen monenkin mielestä huono äiti, mutta sopii tulla kokeilemaan kuinka monella tätä kestäisi 24/7 ilman minkäänlaista taukoa ilman että ikinä menee hermot. :)
Miksi ihmiset, joiden hermo ei kestä asua kerrostalossa, asuvat kuitenkin kerrostalossa?
Miksi ihmiset, joiden hermo ei kestä työttömyyttä, mene yksinkertaisesti töihin?
Miksi ihmiset, joiden hermo ei kestä pitkää pimeää talvea, muuta Portugaliin tai Afrikkaan?
Miksi ihmiset, joiden hermo ei kestä viinaa/huumetta/kofeiinia/nikotiinia kuitenkin käyttävät näitä aineita?
Miksi ihmiset, joiden hermo ei kestä, saavat tuskin apua kestämättömyyteensä?
Onhan näitä, eli meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ainav selvästi tiedostanut, että en halua lapsia. Jos joku kuitenkin niitä haluaa, en sitä sulkisi henkilöltä pois edellisen käyttäytymisprofiiliinperusteella.
No samaa olen miettinyt heikkohermoisen ADHD-alkoholistiäidin lapsena. Normaaliahan se on, että joskus menee hermot, mutta äiti menetti hermot aivan kaikesta ja huusi meille pää punaisena joka päivä niin että korvat soivat. Hyvä ettei kuulovaurioita tullut. Vielä kolme lasta piti vääntää, vaikka ei olisi yhtäkään pystynyt kunnolla kasvattamaan. Olemme kaikki kolme sisarusta kärsineet mm. masennuksesta ja ahdistuksesta niin paljon, että olemme tarvinneet lääkitystä. Tuollainen jättää jälkensä.