Onko kohtalotovereita?

En pysty luopumaan oikein mistään, kaikella on tunnearvoa. Yritän myös, esim. nyt kuopuksen vauva-aikana laittaa ylös kaiken mahdollisen, harmittaa hirveästi jos jotain unohtuu tms.



Esim. öisin olen laittanut syöttöaikoja ja muita muistiin kännykän " uusi viesti" tilaan. Olin taannoin ekaa kertaa vauvan syntymän jälkeen alkuyön juhlissa, vauva oli isän kanssa kotona lypsymaidon turvin Loppuyöstä tein tarkat muistiinpanot em. tavalla kännykkään ja jatkoin siihen sitten myös päivän tapahtumia yms.yms.



Kuinka ollakaan kännykän akku sitten simahti varoittamatta kesken puhelun, kaikki tiedot hävisivät - harmitti hirvittävästi, kun hävisi tällainen " historiallinen" muisto (=vauvan eka yö ilman, että " ruoka" oli koko ajan tarjolla). Olisi ollut kiva katsoa myös miten loppuyö sitten sujui, kun alkuyö oli poikkeuksellinen...



Muistini (ns.imetysdementia ennenkin tehnyt saman) on nykyään niin huono, että en tosiaankaan muista mitään, syöttäjä, kellonaikoja yms. Tiedän, ettei niillä nyt niin valtavaa merkitystä olekaan, mutta silti harmittaa! Tiedän stressaavani itseäni ihan monesti ihan turhaan. Järjellä tiedän, mutta tunne onkin eri juttu!?!



Minun on hyvin vaikea luopua mistään muistoista muutenkaan ja siitä muodostuu kyllä ihan käytännönkin ongelmia, kun säilytetettävää riittää!



Kiinnostaisi tietää, onko tosiaan kohtalotovereita? Tuttavapiirissäni ei ole ketään, jolla vastaavia mietteitä, lähipiirini lähinnä pitää yleisenä vitsinä tapaani säilytellä kaikkea " roinaa" ... Haluaisin myös, ainakin jossain määrin, päästä tästä piirteestä eroon, koska käy välillä raskaaksi minullekin (eritoten se, että yritän muistaa/laittaa muistiin kaiken) ja seinät tulevat säilömisessä auttamattomasti vastaan!



Pitkään mietin tänne kirjoittamista, saatan saada monenlaisia kommentteja, mutta tuntuu kuitenkin siltä, että haluaisin apua ja ehkä olisi kiva tietää, olenko aivan yksin piirteeni kanssa yms.yms. Todellakin olen tuhannesti jo saanut " heitä pois vaan!" -tyyppistä ohjausta, kuulemma kyllä se siitä sitten helpottaa...



Huh, pitkä teksti, jaksoikohan kukaan tänne asti;-)