Heti kun uskaltaudun juttelemaan miehille Tinderissä...
Tulee jotain friikkejä vastaan. Yhden jo estin, lähetti ahdistavia viestejä Snapchatissa. Toisen kanssa juttelin muutaman päivän ja keskustelu sujui hyvin, josta olin erittäin ihmeissäni, koska yleensä olen todella huono pitämään keskustelua yllä. No, yllätys yllätys, kyseinen mies kertoo olleensa koukussa aika pahastikin koviin huumeisiin viime vuonna eikä kuulemma ole ihan irti niistä vieläkään. Olin hieman järkyttynyt ja jatkoin keskustelua ihan normaalisti. Kuitenkin mies kertoi aivan päättömiä juttuja veloistaan... Ja muusta hulluudesta.
Olen siis 19-vuotias ja kyseiset ihmiset samassa ikähaarukassa. Ei muuten ole ensimäinen kerta kun friikit tuntuvat olevan ainoita, jotka kiinnostuvat musta tai joiden kanssa tulen toimeen. Huoh, ehkä itsekin olen sitten friikki.
Kommentit (8)
Olen siis jutellut enemmälle kuin vain kahdelle henkilölle. Aikaisempien kanssa keskustelu on "kuollut", koska yleensä minä olen se, jolla ei ole paljoa sanottavaa. Kuitenkaan kukaan ei ole tätä aikaisemmin lähettänyt törkeyksiä tai muuten ollut "outo".
Harmittaa kyllä, tuon huumetyypin kanssa oli/on oikeasti mukava jutella ja molemmilla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Tuntuu jotenkin pahalta, hän vaikutti niin vilpittömältä ja mukavalta ihmiseltä. Sairasta ehkä tämäkin, mutta katsoin hänen Facebook sivuaan eikä sielläkään kaikki ihan normaalilta vaikuta. En tiedä tuntuuko itsestä pahalta sen vuoksi, että omat vanhemmat olivat (tai no, toinen oli) myös hämäriä ihmisiä, huumeet heillekin maistui.
Noh, kaipa pitää ryhtyä etsimään uusia matcheja, ei niitäkään kovin usein tule, mutta yrittänyttä ei laiteta, uskoisin.
Olen törmännyt 90 % m kohteliaisiin, komeisiin ja fiksuihin miehiin. Ne muutamat epämääräiset / suoraan ehdottelevat olen deletoinut nopeasti. Ehkei kannata huumeidenkäyttäjään tuhlata yhtään enempää aikaa, koska varmasti myös normaaleja miehiä voi tarjolla olla?
Vielä odottelen jotain suurempaa mutta tosi hyviä tapaamisia on syntynyt useita! Tsemppiä!
Olen aika ujo ja epävarma persoona. Kävin hieman alle vuosi sitten ensimäisillä tinder"treffeillä". Menin yhden rohkaisuviinilasillisen kanssa miehen kanssa baariin yksille. Olin 18v ja mies 25v. Sain jonkinlaisen trauman, koska viestittely sujui hyvin, mutta oikeassa elämässä keskustelu takkuili ja pahasti. Tämäkin henkilö oli huumetyyppi, juuri ennen treffien päättymistä kertoi, että "polttaa pajaa". En laittanut viestiä tapaamisen jälkeen.
LÄSKI kirjoitti:
Tulee jotain friikkejä vastaan. Yhden jo estin, lähetti ahdistavia viestejä Snapchatissa. Toisen kanssa juttelin muutaman päivän ja keskustelu sujui hyvin, josta olin erittäin ihmeissäni, koska yleensä olen todella huono pitämään keskustelua yllä. No, yllätys yllätys, kyseinen mies kertoo olleensa koukussa aika pahastikin koviin huumeisiin viime vuonna eikä kuulemma ole ihan irti niistä vieläkään. Olin hieman järkyttynyt ja jatkoin keskustelua ihan normaalisti. Kuitenkin mies kertoi aivan päättömiä juttuja veloistaan... Ja muusta hulluudesta.
Olen siis 19-vuotias ja kyseiset ihmiset samassa ikähaarukassa. Ei muuten ole ensimäinen kerta kun friikit tuntuvat olevan ainoita, jotka kiinnostuvat musta tai joiden kanssa tulen toimeen. Huoh, ehkä itsekin olen sitten friikki.
Et voi sälyttää syytä muiden niskoille, sillä sinä olet se joka päättää minkä näköisille tyypeille painat sydäntä. Sinä siis itse kiinnostut humahusveikoista. Ja kun noita tuntuu osuvan paljon kohdallesi, niin ilmeisesti tykkäilet vähän hämärän näköisistä tyypeistä.
LÄSKI kirjoitti:
Olen siis jutellut enemmälle kuin vain kahdelle henkilölle. Aikaisempien kanssa keskustelu on "kuollut", koska yleensä minä olen se, jolla ei ole paljoa sanottavaa. Kuitenkaan kukaan ei ole tätä aikaisemmin lähettänyt törkeyksiä tai muuten ollut "outo".
Harmittaa kyllä, tuon huumetyypin kanssa oli/on oikeasti mukava jutella ja molemmilla on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Tuntuu jotenkin pahalta, hän vaikutti niin vilpittömältä ja mukavalta ihmiseltä. Sairasta ehkä tämäkin, mutta katsoin hänen Facebook sivuaan eikä sielläkään kaikki ihan normaalilta vaikuta. En tiedä tuntuuko itsestä pahalta sen vuoksi, että omat vanhemmat olivat (tai no, toinen oli) myös hämäriä ihmisiä, huumeet heillekin maistui.
Noh, kaipa pitää ryhtyä etsimään uusia matcheja, ei niitäkään kovin usein tule, mutta yrittänyttä ei laiteta, uskoisin.
Tarkoitin siis, että sinulla on ollut useista keskusteluista vain kaksi "friikkiä". Siitä ei voi päätellä, että friikit olisivat ainoita, jotka sinusta kiinnostuvat.
Jos et ole hyvä pitämään keskustelua yllä, juttele sen verran kuin on tarpeen ja sovi lyhye treffit johonkin julkiseen paikkaan. Minä tykkään flirttailla tekstimuodossa useia päiviäkin, koska se on minusta tosi hauskaa, mutta ei kaikkien tarvitse tehdä niin. Uskoisin, että sinua kiinnostavat mukavat miehet arvostaisivat aloitteellisuuttasi tässä asiassa.
Roadwalker kirjoitti:
LÄSKI kirjoitti:
Tulee jotain friikkejä vastaan. Yhden jo estin, lähetti ahdistavia viestejä Snapchatissa. Toisen kanssa juttelin muutaman päivän ja keskustelu sujui hyvin, josta olin erittäin ihmeissäni, koska yleensä olen todella huono pitämään keskustelua yllä. No, yllätys yllätys, kyseinen mies kertoo olleensa koukussa aika pahastikin koviin huumeisiin viime vuonna eikä kuulemma ole ihan irti niistä vieläkään. Olin hieman järkyttynyt ja jatkoin keskustelua ihan normaalisti. Kuitenkin mies kertoi aivan päättömiä juttuja veloistaan... Ja muusta hulluudesta.
Olen siis 19-vuotias ja kyseiset ihmiset samassa ikähaarukassa. Ei muuten ole ensimäinen kerta kun friikit tuntuvat olevan ainoita, jotka kiinnostuvat musta tai joiden kanssa tulen toimeen. Huoh, ehkä itsekin olen sitten friikki.
Et voi sälyttää syytä muiden niskoille, sillä sinä olet se joka päättää minkä näköisille tyypeille painat sydäntä. Sinä siis itse kiinnostut humahusveikoista. Ja kun noita tuntuu osuvan paljon kohdallesi, niin ilmeisesti tykkäilet vähän hämärän näköisistä tyypeistä.
Mikä nyt määrittelee hämärän näköisen. Joku voisi sanoa, että mä olen hämärän näköinen vaikka en itse usko että olen hämärän näköinen.. En nyt hirveästi halua alkaa kuvailemaan toisten ulkonäköä, mutta ihan "normaaleilta" näiden friikkien kuvat ja kuvaukset ovat näyttäneet. Ehkä joillain hieman enemmän tatuointeja kuin toisella, mutta mielestäni tatuoinnit eivät tee ihmisestä friikkiä.
Taas se nähtiin. Sain parikseni hieman nörtin näköisen ulkomaalaisen opiskelijan. Keskustelu sujui hyvin kunnes kyseinen henkilö kertoo olevansa avoimessa poly-suhteessa ja hän etsii kumppaninsa kanssa "kolmatta pyörää" petihommiin. Huoh.
Tinderissä pääsääntöisesti naiset päättävät keskustelun syntymisestä. Valitse siis pyyhkäisysi huolella. Ja kahden ihmisen aineistosta nyt ei voi kauheasti päätellä. Raportoi uudelleen 50 keskustelun jälkeen.
Osa ihmisistä on tosiaan huonotapaisia, osalla on huumeongelmia. Se on ihan normaalia ihmisyyden kirjoa. Kaikki eivät ole mukavia, ja kaikilla eivät ole asiat hyvin. Jos olet kasvanut suojatussa elämänpiirissä, voi olla ihan oikea shokki, että tällaiset tyypit, joita et muuten kohtaa, käyttävät kuitenkin sinun laillasi nettiä.
Jos keskustelu tuntuu sinusta epämukavalta, lopeta se ja kerro miksi.