Olen ilmeisesti tunne-elämältäni epänormaali nainen, mikä diagnoosi?

Minulla hieman samoja piirteitä, mutta ei noin kovat kyynärpäät, enkä ajattele ihmisiä noin hyötymielessä enkä tarkoituksella manipuloi ihmisiä pikkusormeni ympärille, koska pidän sellaista moraalisesti arveluttavana. Aika paljon saa ärsyttää, ennen kuin menee kuppi nurin. Minua on esimerkiksi kiusattu aikoinaan koulussa, mutta en asu enää samalla paikkakunnalla, enkä edes muista rähinöijien nimiä. En ole koskaan kaivannut eksiä takaisin, kun suhde on kerran loppunut. Minua ei suoranaisesti pidetä "mulkkuna", mutta ehkä vaikeasti lähestyttävänä ja ehkä joidenkin mielestä ärsyttävänä. Epäilen, että minulla on autistisia piirteitä, mutta julkisella ei kuulemma diagnosoida, jos ei ole selviä toiminnanohjauspuutteita. Tilitän juttujani yksityisellä. Osaan niinikään monia juttuja hoitaa itse ja etsiä ohjeita, jos en osaa. En märehdi muiden ihmisten asioita, mutta jos heillä on oikeasti hätä ja tiedän sen, en suhtaudu kylmästi. Jos olisin tällä sisemmällä tasolla vähemmän empaattinen, eikä minulla olisi niin paljon pidäkkeitä toteuttaa vastenmielisiä "likaisia" asioita, voisin varmasti allekirjoittaa enemmän kertomuksestasi. En siis ole näpäyttelijä, mutta en kovin myötätuntoinenkaan, jos karma tapahtuu. Tuo haluttomuutesi pyytää ja tarjota apua ja tehdä perinaisellisella tavalla toisten tunnetöitä on sinänsä neutraali asia, ihmiset ovat eriaisia, mutta tuo oikeutuksen tunteesi ja häikäilemättömyytesi varmaan tökkivät myös monia ihmisiä. Ehkä niitä voisi parhaimmillaan kutsua pärjäämiseksi, stressinsietokyvyksi tms., mutta ymmärrän, jos ei joku haluaisi olla läheisesi.

Itselläni samaa. Minulla on lievä dissosiatiivinen luonnehäiriö, eli en tunne samoja tunteita kuin ns. normaali ihminen, koska pystyn niin helposti laittamaan halutessani tunteet pois päältä. Turvallisissa ihmissuhteissa (kuten lapset ja pari lähintä ystävää), tunteet toimivat normaalisti.

Itse pidän tätä luonteenpiirrettä myös hyvänä, olisin loistava kirurgi jos olisin viitsinyt aikanaan opiskella. Omiin oireisiini kuuluu myös törkeä mukavuudenhalu, eli vaikka kirjoitin kuusi ällää, hakeuduin opiskelemaan helpointa alaa, jolla tiesin, ettei opiskelu vaivaisi päätä. Työt menee autopilotilla.

Ok, täytyy perehtyä tuohon mainitsemaasi häiriöön. Sinällään minä en edes halua olla erilainen, koska elämä on todella helppoa tavallaan näin. Varsinkin kun vertaa ja kuuntelee muiden huolia jotka lähtee tunteella asioihin mukaan ja kolhiintuvat vastoinkäymisistä sekä välittävät ihan liikaa muiden mielipiteistä. Koen hankalaksi kuunnella edes sellaista kun en ymmärrä miten muut ajattelee ja kokee niin eri tavalla. Ehkä jos joskus tapaan ihmisen josta haluaisin enemmän, olisi syy pehmentyä.

Lapset saavat isältään tunnepuolelta kokemusta ja ns pehmeitä arvoja joten en ole huolissani että olisivat ihan kaltaisiani itse tulevaisuudessa. Vaikka juurikin kaiken läheisyyden ja empatian heille annan. Ja kyllä haluankin että pärjäävät tässä kylmässä maailmassa eivätkä jää kenenkään jalkoihin.

Ap.

Ap vaikuttaa joltain psykopaatilta.

Kuulostaa aika paljon minulta! Mutta ei tuo minusta kovin häiriintyneeltä kuulosta. Ehkä olet vain erilainen kuin useimmat.

Sulla on kuitenkin ihmisiä, joita kohtaan tunteesi ovat aitoja, etkä kiusaa toisia huviksesi. Se olisi epänormaalia, jos käyttäisit kaikkia hyväksi etkä välittäisi muista yhtään. Myös monet jotka ovat lapsena olleet vähän epävakaissa perhesuhteissa ja/tai ovat ihan älykkäitä, ovat hyviä lukemaan toisen eleitä ja sanomaan ne asiat, joista toinen vaikuttuu. Jos tällainen taito on, sitä tulee käytettyä. Ei muutkaan ihmiset ole jatkuvasti rehellisiä toisilleen ja epäitsekkäitä.

Tuo mitä kerrot miehistä - teen sitä samaa, mutta en pidä sitä vammana, vaan sosiaalisena pelinä, jossa kannattaa pärjätä.

Outoa näin yliempaattisen näkökulmasta.

Ei vaikuttanut yhtään tutulta kyllä tuo dissosiatiivinen.

Ap

Lapsuus on ollut ehkä aika kylmä. Tunteita/empatiaa ei ole vanhemmat koskaan näyttäneet ainakaan vauva-iän jälkeen. Muistan jos joskus sain isompana halauksen, tai vaikka nyt aikuisena meinaan puhjeta itkuun. Vaikka en itke koskaan oikeassa elämässä. Olet ollut jotain vain jos teet lujasti töitä ja pärjäät omillasi, siitäkään ei kehuja kyllä ole saanut. Onkohan siksi niin että en usko mitään positiivista itsestäni muuten kuin työn kautta saatua? Esim normaalit olet kaunis jne löpinät ohitan reagoimatta mitenkään ja siitäkin olen saanut palautetta että se olisi loukkaavaa sanojaan kohtaan? En ymmärrä.

Ap.

Ap, kysy itseltäsi yksi kysymys, oletko valtaosin tyytyväinen elämääsi ja itseesi? Jos vastaus on myönteinen, asia on ihan ok. Et tee toisille mitään pahaa, et ilmeisesti vahingoita ketään, osaat puolustaa tarvittaessa itseäsi sekä laittaa liialliset tunteet ns. pois päältä halutessasi. Ilmeisesti jopa olet keskimääräistä rationaalisempi ja älykkäämpi. Hyvä näin.

Jos et halua kavereita, se on ihan ok, usein jopa hyväkin ratkaisu. Läheisiä sinulla tuntuu olevan ihan riittävästi. Näin pystyt keskittymään itselle tärkeisiin asioihin, etkä hajoita ylenmäärin itseäsi.

Nauti olostasi ja itsestäsi. Normaalius on laaja käsite. Jos ns. dignoosin tekee joku muu kuin vaikkapa erikoistunut asiantuntija, jätä se omaan arvoonsa. Itse olen halunnut työkavereiksi aina "ei niin tunteilla käyviä" hmisiä. Silti olen sosiaalinen, minulla on paljon kavereita, mutta haluan itse säädellä asioitani. Myöskään halu näpäyttää vanhoista asioista ei istu syvällä minusta. Mutta näpäytän tai sanon meilipiteeni suoraan ja toivottavasti persutellusti, jos katson sen asiaksi. Mutta korostan tuota perustelujen tärkeyttä. Jos toinen osapuoli esittää paremmat persutelut puolustuksekseen, se on vain hyvä ja olen valmis vaikka pyytämään anteeksi.

5 jatkaa - itselläni epäilen lähinnä aspergeria tai jotain geneettistä perintöä epätavallisesta tunne-elämästä. Onko sulla mielestäsi as-piirteitä? Mun isä oli tosi selkeästi erikoinen ja uskon että hänellä oli asperger. Itse olen aika tavalliseksi naamioituva ellei mua paremmin tunne, ja toinen sisarukseni on vähän samanlainen kuin minä ja isäni.

Mua on myös usein sanottu tunnekylmäksi miesten taholta, mutta tämä on ollut mielestäni usein silloin kun minua on koetettu syyllistää ja manipuloida, eikä se oikein onnistu kohdallani, sellaiset tunteet ei herää. Jos toisella on joku oikeasti hätänä, autan kyllä. Mutta jos on vaikkapa kyse siitä, että mies on kuvitellut minulla olevan jotain tunteita häntä kohtaan, joita ei koskaan ole ollut (ja olen sanonutkin, ettei seurustelu kiinnosta), niin on aivan turha alkaa kerjätä sääliä "kylmyyteni" perusteella, jos on itse käsittänyt väärin. En ota nokkiini tuollaisista haukuista, vaan lähden sitten kävelemään.

Mutta ethän saanut minua - KAAN? T n jonka tunnet

Luin aspengerista ja tein testin, ei sinne päinkään.

Juuri noin itsekin ajattelen, että ihan älytöntä loukkaantua tekemisistäni vaikka jonkun toisen kanssa kun en ole koskaan kellekään mitään luvannut vaan päinvastoin korostanut etten lähde mihinkään suhteisiin eikä ne minua kiinnosta. En tapaile julkisilla paikoilla ketään miehiä, koska haluan pitää ne asiat vain itselläni enkä kerro läheskään kaikkea ystävillenikään. Ei se että vietetään vaikka kuinka ihana viikonloppu luonani tai toisessa kaupungissa seksin, hyvän ruuan ja lämpimän läheisyyden merkeissä tarkoita minulle silti mitään muuta kuin että oli juuri sitä mitä halusin ja täts it.

Ap.

Minusta olet vain itsekeskeinen ja tylsä. Sinunlaisiasi on niin paljon ettet erotu massasta.

Ehkä et vaan ole saanut positiivista palautetta tunteillesi lapsena, ja se vaihe ei vaan koskaan enää palaa.

t. se dissosiatiivinen, joka on myös pohtinut oman tilansa syitä.

P.S. Minulla iän myötä tilanne on muuttunut, eli nykyisin tunnen enemmän empatiaa myös miehiä kohtaan. Nuorempana lemppasin miehiä ihan tunteetta, joskus ilkeästikin, koska ei vaan kiinnostanut. Nykyisin olen ystävällinen ja ihastuinkin pari vuotta sitten ihan aidosti mieheen, vaikka tiesin ettei siitä mitään tulisi. Ihana ja uusi tilanne. Tämä on yksi syy siihen, miksi oletan oman tunnekylmyyteni olevan traumaperäinen. Minulla oli tunteeton äiti.

Haluaisitko kertoa vähän lisää, 14? Oletko käynyt terapiassa tms vai miten olet normalisoitunut?

Löysin tämän ketjun, koska olen nyt viikon sisään saanut palautetta sekä miesystävältäni että työverkostosta, että olen jokseenkin "mlkku". Kylmäkiskoinen ja toisten yli kävelevä. Robottimainen.

Myönnän olevani asiakeskeinen, mutten tunteeton. Välitän toisista ihmisistä, mutta viihdyn parhaiten yksin. En ole kiinnostunut muiden yksityisasioista enkä mielelläni kerro mitään yksityisasioitani muille, edes ystäville. Joita ei ole montaa, koska olen hyvin antisosiaalinen. En pidä kehuista.

Toisaalta teen merkittävän vaikutuksen uusiin ihmisiin. Monet vaikuttuvat ja jopa ihastuvat nopeasti. Menestyn työssäni ja olen pääasiassa pidetty esimies, koska kannan vastuuni ja olen reilu.

Olen jo aiemmin pohtinut, että onko minulla jokin persoonallisuushäiriö vai vaikuttaako kenties turvaton lapsuus. En ilmeisesti osaa töissä viestiä riittävän hienovaraisesti tai siviilissä paljastaa ajatuksiani. Joku joka tuntee minut molemmista piireistä sanoo, että olen kuin kaksi eri ihmistä.

Onko minussa jotain "vikaa", jota voisi hoitaa vai olenko vain tällainen persoona hyvässä ja pahassa?

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/f604-huomionhakuinen-persoonallisuus

Menestyn työssäni hyvin, en tarvitse mihinkään ketään rahallisesti tai muutenkaan avuksi elämässäni.

Itseriittoisuus on useimmiten harha. Jonain päivänä sinäkin tarvitset toista ihmistä, vaikkapa pyllysi pyyhkimiseen, vaipan vaihtoon. Nauti nyt itseriittoisuudestasi kun vielä voit, mutta älä usko, että se kestää kuolemaasi saakka.

Steinerilaiset ajattelee, että jos ihminen ei koskaan halua nöyrtyä ottamaan apua vastaan muilta, hän voi elämässään päätyä sellaiseen tilanteeseen, jossa joutuu pakosti sitä ottamaan, esim. vuodepotilaaksi.

Lisäksi et aloituksessasi lainkaan mieti sitä, voisiko sinulla olla jotain annettavaa ihmisille ympärilläsi, esim. omaisillesi. Se kummastuttaa minua. Epäitsekkyys vanhanaikaista?

En tiedä mikä sinua vaivaa, ehkä lievä psykopatia? Kuulostaa kylmältä ihmiseltä. Sellaiselta, jonka seurassa tulee helposti epämiellyttävä olo ainakin itselleni. 

Tunne-elämäsi kuulostaa kovin lattealta. Lähtisin miettimään mistä se voi johtua.