Lue keskustelun säännöt.
Masennuksesta
28.08.2016 |
Olen ollut jo pitkään keskivaikeasti masentunut, siis vuosia. Välillä oireet pahentuvat enkä jaksa huolehtia itsestäni tai esim. laittaa ruokaa, joten joudun osastohoitoon. Olin viimeksi alkukesästä viisi päivää osastojaksolla.
Nyt viime viikkoina olen alkanut vetäytymään muiden seurasta, valehtelen ja keksin tekosyitä miksen voi lähteä ulos vaikka on sovittu jne. ja olen perunut myös viimeiset kolme keskusteluaikaa psykiatrian polille. Tuntuu, että en vaan jaksa nähdä sitä vaivaa: siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Olen ollut masentunut nuoresta asti, eikä tilanne ole muuttunut miksikään näiden vuosien aikana.
Onko siitä muka jotain haittaa jos kökötänkin kotona enemmän ja olen omissa oloissani? En edes kaipaa seuraa muista.
Kommentit (7)
Ainoa läheiseni on miesystäväni, jonka kanssa asumme erillään. Hän on usein huolissaan minusta, joten tsemppaan kun olen hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koetko itse siitä olevan sinulle haittaa? kohentuuko vointisi tai onko olosi parempi, kun vetäydyt omiin oloihisi? Yksin olemisesta on haittaa, jos koet sen itse haitalliseksi. Olisi hyvä, jos pystyisir miettimään mistä asioista,saat edes jonkin verran iloa tai tyytyväisen olon. vaikka se asia olisi miten pieni. Vaikka lämmin suihku tai hyvän musiikin kuuntelu. ja sitten koittaisit tehdä voimien mukaan sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli tai hyvä olo. Voimia <3
Mä olen ollut tuollainen jo vuosia :/ syödä kyllä jaksan aina. Liikaakin. Sekin on ongelma.
edellinen jatkaa: ymmärrän tosi hyvin ettei muiden seura kiinnosta. Itsellänikin on masennusjaksoja jolloin en yhtään jaksa muiden seuraa, ja hyväksyn sen asian siinä mielessä että suon itselleni yksinäisyyden, kun sitä tarvitsen. Mutta tosiaan yritän sitten ihan aktiivisesti miettiä, mistä tulee hyvä olo. Esimerkiksi yn saunassa tai katson hyvän elokuvanö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen masentunut ollut lähes aina. Silti käyn töissä, urheilen, joskus näen ystäviä ja silloin olen iloinen, vaikka se aluksi tuntuukin raskaalta. Mutta hyvin usein on päiviä kun vain makaan sängyssä kaiken vapaa-ajan ja syön valmisruokaa. Raskainta on töihin lähteminen. Ilman työpaikkaa varmaan kököttäisin yksin kotona 90% ajasta...
Kuulostaa rankalta. Miten läheisesi suhtautuvat?