Tissimaidon riittävyydestä viisikuiselle + ruokakokeiluista
Laitanpahan tännekin, josko kenelläkään heräisi ajatuksia..
Mistäköhän sen mahtaa tietää, että riittääkö viisikuiselle vauvalle tissimaito? Meiän vauva on täysimetyksellä ja on kasvanut tähän asti ihan ok. Vauva on tyytyväinen. Mutta kävin juuri puntarilla, kun tuntuu, ettei vauva ole kasvanut. Ja toden totta, vaaka ei värähtänyt yhtään sen enempää kuin melkein neljä viikkoa sitten. Musta myös tuntuu, että vaipat ovat olleet paljon kuivempia..
Vauvan iho on aika huono, se on vähän väliä auki joko poskista, kämmenistä, polvista tai sääristä ja siis ihan tihkuttaa. Allergiadieeteillä on oltu, mutta en ole eroa huomannut pojan ihossa. Toi painoasia mua kuitenkin huolettaa ja mietinkin, että pitäisiköhän mun jo aloittaa kiinteät viikonloppuna. Mutta mistäs mä tiedän, aiheuttaako uudet ruuat mitään, kun vauvan iho on valmiiksi huono ja yöt on olleet pitkän aikaa kehnoja kutisevan ihon vuoksi.
On meillä tiistaina neuvola, joten siellähän noita asioita selviää, mutta kun perjantai-iltana pitää alkaa kaikkea pohtia.
Kommentit (7)
Pienet painon vaihtelut suuntaan tai toiseen on ihan ok ja normaaleja. Luultavasti sitä painoa on kuitenkin tullut hiukan lisääkin, mutta eihän niitä satoja grammoja yleensä tavallisesta vaa-asta huomaa.
Jos olet huolissasi maidon riittävyydestä, kokeiles lisätä sitä sitten: Eli muistathan juoda vähintään se 3 litraa päivässä, mikä vaaditaan maitomäärän ylläpitoon. Kaikki sen yli menevät nesteet käytännössä vasta lisäävät maidontuotantoasi. Muista syödä monipuolisesti, pelkät leivät yms ei riitä. Syö suklaata, juo olutta/siideriä tai mammateetä. Kaikki nuo lisäävät maidon tuotantoa.
Kun olet syöttänyt lapsen, lisää maidon tuotantoasi yrittämällä vielä lypsää sitä jo tyhkentynyttä tissiä. Ja pumppaa silloin tällöin syöttöjen välillä. Näin saat keinotekoisesti luotua tiheän imun kauden, joka lisää maitoa.
Lisäksi muistathan yösyötöt.
Harvoin taitaa tuossa vaiheessa lakata riittämästä. Lisäksi on ihan tavallista, että täysimetyksellä olevien vauvojen kasvu alkaa tasaantua tuon ikäisenä ja vauva voi jopa notkahtaa neuvolan käyrillä, joita ei ole tehty täysimetettyjen kasvun mukaan.
Kannattaa muistaa, että rintamaidossa on esim. rasvaa enemmän kuin missään vauvalle tarjottavassa sosessa ellei soseeseen lisää esim. ruokaöljyä. Eli ravitsemuksellisesti rintamaito on aika ylivertaista. Eli (kasvis)soseita tarjoamalla ei vauvaa saa lihotettua.
Kansanterveyslaitoksen (Finelin) nettisivuilta löydät eri elintarvikkeiden ravintosisällöt, myös rintamaidon.
Odota nyt kiltisti sinne tiistain punnitukseen ja kysy sitten terkkarilta, että onko syytä huoleen ja mitä mieltä hän on kiinteiden aloituksesta.
tiedäthän, että kaikki kiinteät mössöt mitä tuon ikäiselle voi syöttää ovat paljon kevyempiä kuin ämmä. Ämmässä on 100 cal, perunassa 70 ja porkkanassa vaan 30 cal/100g. Eli laihduttajan ruokia nuo kasvismössöt.
ei ainakaanmeillä tuo digivaaka todellakaan näytä vauvan painoa oikein.
Eli mielellään neuvolaan ottavat teidät ylimääräisen kerran vaa' alla käyntiä varten jos vaan haluat =)
Ja tossa vaiheessa muistaakseni tuli täysimetetyn painoon meilläkin notkahdusta kun eikös teilläkin vauva liiku jo aikatavalla ?
Maitoa välttämättä ei tule liian vähää, mutta jos maidossa on joku allergiaa aiheuttava tekijä imetysdieetistä huolimatta ja allergia aiheuttaa iho-oireiden lisäksi suolioireita, voi kasvun mahdollinen hidastuminen johtua siitäkin ettei maito imeydy kunnolla.
Koita päästä sen lapsen kanssa allergialääkärille, ettei käy mitään ikävää niin kuin meille kävi: lapsi joutui kolmeksi viikoksi tiputukseen suolisto-oireilevan maitoallergian takia koska lääkäri oli sitä mieltä että annetaan velliä että lapsi kasvaa kunnolla... allergia todettiin verikokeesta siinä vaiheessa kun lapsi oli pahasti kuivunut ripuloinnin ja oksentelun takia :(