Seiska: Axl Smith jatkaa härskiä viestittelyään - anelee "kivoja kuvia" somessa
Seiska kertoo kohujuontaja Axl Smithin, 32, jatkaneen kyseenalaista nettikäyttäytymistään taannoisesta seksivideokohusta huolimatta. Smith kärähti alkuvuodesta salakuvaamisesta kotonaan ja odottaa parhaillaan oikeudenkäyntiä Lontoossa. Tuolloin Smith oli tavannut suurimman osan uhreistaan sosiaalisen median kautta.
Seiskan mukaan Smith onkin jatkanut vanhoja tapojaan ja lehden tavoittamat naiset kertovat, että ex-juontaja on muun muassa pyytänyt itseään huomattavasti nuorempia naisia luokseen Lontooseen, sekä toivonut naisten lähettävän tälle paljastavia kuvia itsestään. Seiska mainitsee jutusssan nimeltä Hottikset-sarjasta tutun Kristen Vuolletin, 22, sekä 19-vuotiaan Tiinan. Naisten mukaan Smith on myös ottanut kuvakaappauksia näiden Snapchatissä lähettämistä alusvaatekuvista.
Toinen naisista kertoo, että tapasi Smithin tämän luona Lontoossa. Suomeen palatessa ex-juontaja ja Tiina kuitenkin istuivat lentokoneessa eri riveillä, eikä Smith kiinnittänyt Suomen päässä tähän enää mitään huomiota, vaikka oli aikaisemmin ehdotellut yhteistä hotelliyötä.
Molempien naisten suhteet Smithiin katkesivat heidän tajuttuaan Smithillä olevan samanaikaisesti monta rautaa tulessa.
Lähti kaivamaan kuoppaa lätäkön toiselle puolelle?
Kommentit (51)
Mietin vaan että kuka itseään kunnioittava nainen lähtee tuon miehen matkaan? Tai noh kyseessä taitaa olla ''tyttö''.
Voi Axl parka, naiset tahtovat hänelle vain pahaa. Piidörin piikkiin tämäkin:)
Miksi kukaan nainen enää vilkaiseekaan tuohon otukseen???!!! Mitä vittua..?!?
Eipä tuo minusta mikään iso uutinen ollut. Mies pyytää luokseen ja vähäpukeisia kuvia, entä sitten? Ilmeisesti kiinnostusta on kuitenkin naisten puolelta ollut, jos "suhteet Smithiin katkesivat heidän tajuttuaan Smithillä olevan samanaikaisesti monta rautaa tulessa." Ja kuvien pyytämisessäkään ei ole ollut varmaan mitään ihmeellistä, jos snapchatissa on kuitenkin jotain alusvaatekuvia ollut.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vaan että kuka itseään kunnioittava nainen lähtee tuon miehen matkaan? Tai noh kyseessä taitaa olla ''tyttö''.
Se on tosi sottaisen näköinen oksettava tyyppi. Ja päästään vinksahtanut.
Julkisuustyrkkyisyys saa tytöt/naiset tekemään ihmeellisiä tempauksia
Axl kerää runkkumatskua, voi poika parkaa :( Ei jatkoon.
oksettavinta on se että on ollut nuorten 15-18v kanssa tekemisissä työn puitteissa paljon ja deittailee 18-20 vuotiaita............................
Paljonkohan noita pyyntöjä ja köyrismisvidoita tehdään Lontoon tyttöjen kanssa, jos suomilumputkin saa vielä kutsuja ja pyyntöjä?
"Molempien naisten suhteet Smithiin katkesivat heidän tajuttuaan Smithillä olevan samanaikaisesti monta rautaa tulessa."
Että eivät sitten aikaisemmin tajunneet tätä, hoh hoijaa. Nämä suominaiset lienee tampioita
Vastuu täysin itsellä, jos vielä kaiken Axl-uutisoinnin jälkeen lähettelee kuvia ja tapaa miestä.
Suomesta joutuu kalastamaan, lontoolaiset ei huoli tuollaista junttia.
Tuo että edelleen naisia lappaa hänen luokseen kaikesta kohusta huolimatta, kertoo kyllä aika paljon naisista.
Se kertoo naisista, joiden taso on joku axlsmith. Ei naisista ylipäätään.
Niin ja Axlhan ne alusvaatekuvatkin varmaan sinne snapchattiin on laittanut. Sairasta. Eiku..
Eikös lätäköllä tarkoiteta tuossa sanonnassa Atlanttia eikä Pohjanmerta?
Hyvä Axl! Melaa mekkoon! Sillon pitää kairata kun on kairattavaa.
Säälittävä tapaus