Kadotin yhteyden sikiöön rv 20+

Nyt on aika apea olo. Raskaus tuli täytenä yllätyksenä, mutta aika pienen pohdinnan jälkeen raskaus toivotettiin tervetulleeksi vaikka molemmat olemmekin erittäin aborttimyönteisiä ihmisiä. Alkuraskautta leimasi hämmennys, mutta kuitenkin vahva tunne siitä ettei abortti ole meille oikea vaihtoehto vaikkemme lapsirakkaita olekaan tai niistä erityisemmin haaveilleet. Raskaus on ollut todella helppo ja henkinen olotila seesteisen innostunut. Ensimmäiset potkut tunsin rv 19 ja ne tuntuivat ihanilta, vahvistivat sidettäni sikiöön ja ensimmäiset vatsan päältä tunnetut potkut nostivat kyyneleet mieheni silmiin. Epäsäännölliset potkut saivat minut hymyilemään joka kerta tahtomattanikin, kunnes jotain tapahtui parin viime viikon aikana.

Nyt on meneillään rv 23 ja hädin tuskin löydän itsestäni reaktiota alati vahvistuviin potkuihin. En koe minkäänlaista tunnesidettä sikiöön, vain huolta siitä mitä on oikein tapahtunut. Potkujen alkaessa juttelin sikiölle mielessäni ja välillä vahingossa ääneenkin, mutta nyt en tunnu noteeraavan niitä sen kummemmin kuin suolistossa kiertävää ilmaa. Muutama hassumpi tuntemus, ehkäpä kuperkeikka saavat välillä keskittymään siihen mitä mahassa tapahtuu.

Puoliväliin asti peloistani huolimatta olin melko aktiivisen onnellinen raskaudestani ja tulevasta vauvasta enkä malttanut odottaa, että mahani kasvaisi ja näkisin sikiön ultrassa tai tuntisin liikkeitä. Liikkeiden jälkeen oli muutaman viikon ihanaa ja nyt tuntuu siltä kuin olisin menettänyt kaiken yhteyden raskauteeni ja sikiöön. Parisuhteessa ja elämässä kaikki on hyvin, ainoa muutos on loman loppuminen ja töiden alkaminen. Voiko töiden alkamisesta seuraava stressi aiheuttaa tällaista?

Eniten pelottaa, että tämä jää pysyväksi tilaksi. Että tähän asti raskaushormonit ovat auttaneet prosessia ja ne ovat jotenkin loppuneet ja jäljellä on se alkuperäinen minä, joka ei ole koskaan erityisemmin edes haaveillut lapsista ja nyt jään jotenkin kykenemättömäksi muodostamaan yhteyttä omaan lapseeni.