Onko kukaan valinnut tietä elää yksin ilman miestä koko loppuelämä?

Täällä yksi lisää. Kerroinkin tästä jo jossakin toisessa ketjussa, mutta tajusin jossakin vaiheessa tehtyäni jo yhden lapsenkin exän kanssa, että pärjään ja viihdyn parhaiten yksin. En kestänyt, enkä kestä parisuhteesta aiheutuvaa turhaa vaivaa. Mies ei pystynyt ottamaan lapsesta riittävää vastuuta, jotta edes unissani olisin voinut kuvitella eläväni tasavertaisessa suhteessa.

Viihdyn yksin/ lapsen kanssa kotona. Työt, harrastukset ja hyvät ystävät riittävät minulle sosiaaliseksi elämäksi. Koti on aina tuntunut siistimmältä ja rauhallisemmalta, kun siellä ei asu miestä. Raha-asioista saan päättää yksin ja ne pysyvät tasapainossa.

Parisuhteessa kaikki on aina niin sotkuista ja takkuista, turhaa typerää vääntöä ja mielipahaa. En tiedä onko vika minussa vai kumppanivalinnoissani, ehkä molemmissa, mutta tärkeintä että olen onnellinen nyt ja näin.

Jos jotakin kaipaan parisuhteelta niin...niin niin.. hmm? En nyt oikein keksi mitään, koska kaiken olen korvannut paremmalla. Seksiä en niin kaipaa, mutta jos haluan niin saahan sitä, joskin se vaatii enemmän järjestelyjä, mitä parisuhteessa ei tarvitse tehdä. Onnekseni olen kuitenkin ilmeisesti melko aseksuaali ja pidän sooloseksistä. Läheisyys olisi seksiäkin tärkeämpää, eli rapsut ja silitykset, mutta niitä en ole edes parisuhteessa saanut niin paljon että sen vuoksi kannattaisi kaikki muu tasapaino riskeerata. No yksi rapsutussuhde oli, mutta se kaatui aikoinaan muihin asioihin.

Jos tarvitsen vaikka hierontaa/hemmottelua, niin menen sitten hierojalle tai hemmotteluhoitoihin. Eipähän tarvitse noin puolen minuutin välein käskeä jatkamaan että jumit aukeaisi, kun menee hierojalle ja maksaa tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokeillut monta kertaa sitä maailman tärkeimmäksi asiaksi hehkutettua asiaa, eli parisuhdetta.

Minulle ei parisuhteilu sovi.

Parisuhteessa koen olevani onnettomampi kuin mitä olen ilman parisuhdetta.

Tarvitsen erittäin paljon ykstyisyyttä, omaa rauhaa ja olen tarkka omista rajoistani.

Parisuhteessa oloni on aina jotenkin tukahdettu ja rajoitettu.

En halua olla kenenkään yhtään mikään.

Haluan olla vain oma itseni ilman mitään kompromisseja.

Täysin samaa mieltä!

Kuin myös. Paino kohdassa  Haluan olla vain oma itseni ilman mitään kompromisseja. En vaan enää pysty niihin  yhden yli 10 v kestäneen parisuhteen ja kolmen lapsen jälkeen.

Ja tiedän, että en ole sellainen "saalis", että löytäisin itselleni sellaisen miehen, jonka kelpuuttaisin. Olen siis mieluummin ilman. Välillä tosin mietin, voisinko löytää rinnalleni kaltaiseni naisen...? Tunnen aina paljon syvempää sielujen sympatiaa naisten kuin miesten kanssa. Valitettavasti olen seksuaalisesti hetero, eli en halua seksiä naisten kanssa. Paitsi suutelua...

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi lisää. Kerroinkin tästä jo jossakin toisessa ketjussa, mutta tajusin jossakin vaiheessa tehtyäni jo yhden lapsenkin exän kanssa, että pärjään ja viihdyn parhaiten yksin. En kestänyt, enkä kestä parisuhteesta aiheutuvaa turhaa vaivaa. Mies ei pystynyt ottamaan lapsesta riittävää vastuuta, jotta edes unissani olisin voinut kuvitella eläväni tasavertaisessa suhteessa.

Viihdyn yksin/ lapsen kanssa kotona. Työt, harrastukset ja hyvät ystävät riittävät minulle sosiaaliseksi elämäksi. Koti on aina tuntunut siistimmältä ja rauhallisemmalta, kun siellä ei asu miestä. Raha-asioista saan päättää yksin ja ne pysyvät tasapainossa.

Parisuhteessa kaikki on aina niin sotkuista ja takkuista, turhaa typerää vääntöä ja mielipahaa. En tiedä onko vika minussa vai kumppanivalinnoissani, ehkä molemmissa, mutta tärkeintä että olen onnellinen nyt ja näin.

Jos jotakin kaipaan parisuhteelta niin...niin niin.. hmm? En nyt oikein keksi mitään, koska kaiken olen korvannut paremmalla. Seksiä en niin kaipaa, mutta jos haluan niin saahan sitä, joskin se vaatii enemmän järjestelyjä, mitä parisuhteessa ei tarvitse tehdä. Onnekseni olen kuitenkin ilmeisesti melko aseksuaali ja pidän sooloseksistä. Läheisyys olisi seksiäkin tärkeämpää, eli rapsut ja silitykset, mutta niitä en ole edes parisuhteessa saanut niin paljon että sen vuoksi kannattaisi kaikki muu tasapaino riskeerata. No yksi rapsutussuhde oli, mutta se kaatui aikoinaan muihin asioihin.

Jos tarvitsen vaikka hierontaa/hemmottelua, niin menen sitten hierojalle tai hemmotteluhoitoihin. Eipähän tarvitse noin puolen minuutin välein käskeä jatkamaan että jumit aukeaisi, kun menee hierojalle ja maksaa tunnista.

Lisään tähän vielä, että toki kotona on ollut ja on sotkuista edelleen kun lapsen kanssa elää, mutta on aivan eri asia huolehtia lapsen sotkuista ja siisteyskasvattaa lasta, kuin siivota aikuisen miehen sotkuja ja selittää aikuiselle miehelle miksi toivoisin hänen tekevän niin ja näin, jotta minäkin viihtyisin kotona enkä kuormittuisi kotitöistä. Enkä ole edes nipo, mutta tietyt asiat korostuvat, kun perhekoko kasvaa ja oletin että aikuinen mies sen ymmärtää ja elää mukana asioissa.

Jeps... Ilman miestä tai naista tämänhetkisten suunnitelmien mukaan olisi elämä edessä. En ole koskaan halunnut lapsia, joten en tarvitse parisuhdetta siihenkään. Seksiä olen harrastanut viimeksi viitisen vuotta sitten lyhyessä parisuhteessa, mutta olen tajunnut tuon jälkeen olevani aseksuaali. Viihdyn todella hyvin yksin: matkustelen itsekseni, vietän suurimman osan vapaa-ajastani omissa oloissani kaikenlaista puuhaillen, asuntolainan ja sen unelma-asunnonkin hommasin varten vuosia sitten. 

Monet tuntuvat lykkäävän asioita (asunnon hankkiminen, matkustelu jne. vaikka olisi varaa) siihen mystiseen aikaan, jolloin vierellä on mies. Elämä menee hukkaan, jos ei uskalla tehdä asioita yksin tai jonkun sellaisen ihmisen kanssa, johon ei ole romanttista suhdetta. Monille toki parisuhde on tärkeä asia elämässä, mutta ei kaikille. Joidenkin tuntuu olevan tätä vaikea ymmärtää :/ 

Nyt kolmeakymppiä lähestyessä lähipiiri on alkanut yhä voimakkaammin vihjailla naimisiinmenosta ja äiti huokailee lastenlasten perään, vaikken ole tosiaan edes oikein koskaan seurustellut :D Käsittämätöntä, että tällaista odotetaan naisilta vielä 2010-luvun Suomessakin. Olen tyytyväinen näin.

Täällä yksi. Olen 23-vuotias, juu tiedän nuori olen ja kyllä se mieli siitä muuttuu yms. Miehet ei voisi vähempää kiinnostaa. En todellakaan halua ketään vähäisellä vapaa-ajallani röhnöttämään sohvalleni kaljatölkki kourassa ja huudattamaan telkkaria.

Illalla haluan käydä nukkumaan tilavaan sänkyyn, en kenekään puolet sängystä vievän kuorsaajan viereen jonka kanssa pitäisi aina tasaisin väliajoin yrittää lempiäkkin.

Ei myöskään kiinnosta viikonloppuisin hiippailla aamulla hiljaa, ettei se telkkarin huudattaja herää.

Pyykkikoriin en kaipaa haiseva sukkia tai jarruraidallisia kalsareita.

Sitten on vielä ne juhlapyhät. En välitä hymyillä maireana kärttyisälle anopille pyhinä ja litkiä kahvia kelloa tuijotellen.

Kyllä. Olen kahden lapsen yh. Lasten isä elää toisaalla uutta vapautta uuden kumppanin kanssa, on ulkomaanmtatkoja kaksin, rahat riittävät mukavaan elämään, kun ei tarvitse maksella lasten kuluja (en jaksanut riidellä raha-asioista). Ja naisvihaajat huom: mies ei ollut mikään hulttio, vaan nimenomaan halusi lapsia:  mieli muuttui vasta lasten tultua maailmaan, perhe-elämä ei ollutkaan hänen juttunsa. Miehille ei yh-äiti kelpaa. Ei ole lasten syy, että toinen vanhempi päätti elää lapsetonta elämää. Minä en heitä aio hylätä, he ovat minulle tärkeintä elämässä ja kohtalo nyt on vaan jakanut sellaiset kortit, että seuraavat 10 v lapset tulevat aina ensin. Keskityn elättämään pikku perheemme ja luomaan kahdelle viattomalle ihmisolennolle mahdollisiman hyvät kasvuolosuhteet. Kaikkea ei voi elämässä saada, eivät saaneet sotalesketkään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen kahden lapsen yh. Lasten isä elää toisaalla uutta vapautta uuden kumppanin kanssa, on ulkomaanmtatkoja kaksin, rahat riittävät mukavaan elämään, kun ei tarvitse maksella lasten kuluja (en jaksanut riidellä raha-asioista). Ja naisvihaajat huom: mies ei ollut mikään hulttio, vaan nimenomaan halusi lapsia:  mieli muuttui vasta lasten tultua maailmaan, perhe-elämä ei ollutkaan hänen juttunsa. Miehille ei yh-äiti kelpaa. Ei ole lasten syy, että toinen vanhempi päätti elää lapsetonta elämää. Minä en heitä aio hylätä, he ovat minulle tärkeintä elämässä ja kohtalo nyt on vaan jakanut sellaiset kortit, että seuraavat 10 v lapset tulevat aina ensin. Keskityn elättämään pikku perheemme ja luomaan kahdelle viattomalle ihmisolennolle mahdollisiman hyvät kasvuolosuhteet. Kaikkea ei voi elämässä saada, eivät saaneet sotalesketkään.

Täälläkin yksi yh-äiti. Ei kelpaa miehille ei, mutta enpä sellaisia juntteja haluaisikaan elämääni, jotka eivät arvosta minua. Meillä vähän sama tarina ex-miehen kanssa. Hankittiin lapset yhteisellä päätöksellä. Miehen into lapsiin lopahti jo pikkulapsi aikana. Nyt lapset isoja. Kummasti halusi änkeä lasten lakkiaisiin patsastelemaan ja keräämään kehuja lasten hyvistä arvosanoista. On kuulemma aina tiennyt että "Meidän Emilia ja Elias tulee menestymään elämässä". Sukulaiset lähinnä pyöritteli silmiä ja hyvä ettei poika heittänyt isäänsä ulos juhlista.

Minä. Olen eronnut kuusi vuotta sitten, lapset on teini-ikäisiä. En halua elämäämme sotkemaan ketään:)

Eron jälkeen mulla ollut muutamia suhteen tapaisia, joiden seurauksena usko ihmisiin on romahtanut. Jossain vaiheessa tajusin, että viihdyn ja pärjään erinomaisesti ilman miestä, enkä kaipaa parisuhteeseen liittyviä ongelmia elämääni.

Lapset lähtee muutaman vuoden sisällä omilleen, ja vapaus lisääntyy. Viihdyn hyvin yksin.

Jos nyt joku ihana ja uskollinen mies kohdalle sattuisi, saattaisin harkita suhdetta. Yhteistä taloutta en usko miehen kanssa enää perustavani.

Aion kyllä elää ilman miestä, koska olen mies ja hetero. Nainen olis kyllä kiva

Minä en varsinaisesti ole niin valinnut, mutta jotenkin tämä asia alkaa tuntua vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän todelta.Maailmassa ei vain taida olla sellaista kumppania joka sopisi minulle ja vieläpä minä hänelle. Olen kyllästynyt tutustumaan uusiin ihmisiin "siinä mielessä" koska se vie yleensä aikaa ja resurseja ja sitten loppupelissä on moni kakku päältä kaunis..

Siitä olen surullinen etten koskaan varmaan sitten saa edes sitä yhtä lasta, mutta asiat ei useinkaan mene niinkuin haluaa. Aion keskittyä opiskeluun, työhöni ja matkusteluun. Jossain vaiheessa voisin tehdä jotain vapaaehtoisjuttuja vanhusten/yksinäisten/perheiden parissa.

Keniassa on muutama vain naisten asuttama kyliä, joissa he vaikuttavat onnellisilta. Kaikkialla miesten ja naisten väleissä on samantapaisia ongelmia. Ehkä parisuhteet ovat naisille huono kauppa.

Minulta puuttuu ne haluttavat ominaisuudet jotka miehiä viehättävät, ei minulla ole mitään tarjottavaa vastakkaiselle sukupuolelle, joten on pakko jatkaa tätä eloa yksin vaikka olisihan se ihanaa löytää joku luotettava ja mukava mies.

Minä. Kohta 30 v enkä vielä tähänkään päivään mennessä ole yhdellekkään miehelle kelvannut. Yksin mennään siis hautaan saakka. 

Up

Minä. Olisin kyllä kelvannut muutamille miehille, mutta nämä eivät "kelvanneet" minulle. Olen todella introvertti ja luopuminen yksityisyydestäni on uhraus, jota en tee ihan kenen vaan vuoksi. Olenkin alkanut nykyään kallistua siihen, että eivät nämä tapailemani miehet ehkä ole olleet minulle vääriä, vaan en oikeastikaan halua edes ketään elämääni parisuhdetta ajatellen. On ollut oikeastaan tosi helpottava tajuta, ettei minun ole pakko pakottaa itseäni samaan muottiin, missä muut ovat, vaan voin tyytyväisenä elää yksin ilman että edes etsisin ketään elämääni. Perhe, ystävät ja yllättävänkin sosiaalinen työ (introverttiyteni huomioiden) riittävät minulla sosiaalisiksi kontakteiksi paremmin kuin hyvin.

Kyllä. Olen myös yhden lapsen yh, lapsen isästä erosin nelisen vuotta sitten. Yhteistuumin tehtiin lapsi, mutta eron jälkeen mies on tavannut lasta noin 2 tuntia kuukaudessa. Joskus on kuukausien väli tapaamisissa.

Ei ketään miestä kiinnosta tällainen elämä. Jos jollekulle ei lapsi sinänsä olisikaan ongelma, kuitenkin udellaan, että onko koskaan vapaa-aikaa. Ja kun selviää ettei ole, se on sitten melkeinpä siinä.

Itsekään en halua ylimääräistä sekasotkua elämään. Miten voisin tuoda lapsen elämään uuden miehen, joka jossain kohtaa kuitenkin todennäköisesti häipyy? En mitenkään. Elämä kahdestaan on paljon tasaisempaa ja miellyttävämpää. Ehkä joskus sitten, kun lapsi on aikuinen, voisin ottaa miesystävän ettei ole kotona yksinäistä. Olisihan miehestä seuraakin kai. Joku eronnut ja lapset tehnyt mies olisi paras.

Haluaisin kyllä toisen lapsen, mutta voi olla, että teen sen sitten yksin. Ainakin on selvä peli alusta asti, ei turhia odotuksia lapsenhoidon ja kasvatuksen suhteen. Saisin kasvattaa ja hoitaa juuri niin kuin haluan. Eikä varsinkaan tarvitsisi eron jälkeen miettiä huoltajuuksia ja tapaamisia. Miinuspuoli tässä toki on se, että yhteiskunta katsoo kieroon, jos on kahden lapsen yh ja eri isille...

Kaiken kaikkiaan mies toisi elämään vain epävakautta, ahdistusta kodinhoidosta ja lastenhoidosta, liikaa kompromisseja, seksinvonkausta jne. Ei kiinnosta. Kattellaan sitten 10+ vuoden kuluttua, jos silloin kiinnostaisi.