Mies ei tajua

Olen päälle parikymppinen nuori nainen. Olen seurustellut nykyisen itseäni vanhemman miehen kanssa parisen vuotta. Asumme vielä erillämme.

Tapasin sattumalta uuden kiinnostavan ihmisen. Ihastuin ja lopulta rakastuin palavasti. Olimme hyvin rakastuneita, intohimomme oli huipussaan ja puhuimme päiväkaudet. Puhuttavaa riitti, sillä huomasimme omaavamme samoja mielipiteitä ja paljon samoja kiinostuksenkohteita. Mies vei minua jokapaikkaan, hän halusi näyttää minulle kaiken, hän puhui tunteistaan, suunnitelimme tulevaisuutta.....Vaan eipä enää..

Emme juurikaan puhu enää. Korkeintaan päivämme kuulumisia. Mutta kaikki syvälliset, pitkät keskustelut ovat jääneet taakse. Joskus hän ei ota koko päivänä edes yhteyttä, tekee omia juttujaan, ystäviään ehtii huomioida muttei minua. Soittaakin vain aniharvoin, jos ei koskaan.

Kun olemme yhdessä, hän ei siltikään huomioi minua, tai sitten hyvin vähän, mutta koskaan hän ei voi keskittyä vain ja ainoastaan minuun ja minun kanssa olemiseen. Vaan aina pitää olla sivussa tietokone tai telkkari auki mitä katsoo samalla. Välillä, kun sanon tästä hän voi ehkä hetkeksi jättää kaiken muun ja tulla hengailemaan, vain minua miellyttääkseen, ei oma aloitteisesti.

Hän on ite sanonut olevansa tyytyväinen tilanteeseen näin, eikä koe itse suhteestamme puuttuvan mitään. Hän on tyytyväinen tähän tasaiseen, arkiseen suhteeseen eikä edes yritä piristää sitä mitenkään. Ja hänelle tarpeeksi yhdessäoloa nähtävästi on yhteiset leffatuokiot. Minulle se ei riitä! Kaipaan keskusteluja ja hellyyttä. Kun otan asian puheeksi hän vain tiuskaisee kärkkäästi, että eikö minulle mikään riitä, eikä jatka enää keskustelua. Tai, jos jatkaa, se paisuu riidaksi lopulta, koska olen niin turhautunut, joten suustani tulee lopuksi vain syyttelyä.

Mutta minä olen niin turhautunut! Harrastamme kyllä seksiä, joka viikko vähintään kaksi kertaa, mutta siitä on tullut minulle mekaaninen automaattinen juttu. Olen tylsystynyt, en tunne intohimoa ja hän ei ole ilmaissut selvästi haluaan kokeilla jotain uutta vaan vastaa, että on tyytyväinen. Minä en ole! Samaa ainaista kaavaa. Koitin pari kertaa uutta, yritin jopa lähestyä häntä autossa, kun olimme myöhään yöllä ajelulla ja hän hetkeksi pysähtyi syrjäseudulle. Päätin olla villi ja herättää hänessäkin villin puolen, mutta tulin torjutuksi. Olin kylmä loppu illan, josta tuli lopulta kränää hänen huomattuaan sen. Mutta olin niin turhautunut ja suorastaan vittuuntunut. Mua on jopa alkanut vituttaa niin paljon, etten edes tahdo enää harrastaa hänen kanssaan seksiä. Yleensä minä olen se joka tekee aloitteen, harvoin hän. Ei lähes koskaan.

Olen jo niin katkeroitunut, että fantasioin yhe useammin erosta. Ärsyyntyneemmäksi tulen, kun hän sanoo olevansa tyytyväinen, eikä tee elettäkään enää suhteemme eteen piristääkseen sitä. Tunnen olevani itsestäänselvyys. En tunne itseäni tärkeäksi enkä haluttavaksi. Itsetuntoni on nollilla, mietin mikä mussa on vikana. Hän ei edes puhu tunteistaan enää. En muista koska olen viimeksi saanut kuulla itsestäni jotain hyvää ja ihanaa hänen suustaan, ei kehua ei mitään. Vaikka kuinka kauniiksi itseni laitan ja pidän hyvää huolta itsestäni, mutta ei, ei katsettakaan minuun päin, ei mitään. Olen kyllästynyt olemaan vain ilmaa. Tunnen olevani täysin paska. Muilta miehiltä somessa ja ulkona kyllä saan huomiota, mutta se ei merkitse mitään. En saa huomiota enkä hellyyttä ihmiseltä, jolta todella haluaisin ja, joka merkitsisi minulle oikeasti. Olin ennen vahva ja itsevarma nainen ja pidin itsestäni. En enää. Ja tuo äijä kehtaa vielä sanoa mulle: "Onko sun pakko olla aina niin negatiivinen". Juu ei tässä oikein ilosta hypitäkään. Silti....Kun ajattelen eroa.....En pysty siihen kumminkaan, rakastan tuota kusipäätä silti aivan valtavasti.

//Yön avautuminen.