Mitä mieltä olette olleet uuden kumppanin lapsista?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan tunnettu kyllä jo jonkun aikaa, mutta ihmissuhteemme on muuttunut seurustelusuhdetta muistuttavaksi (:D) vasta hiljattain. Ajatus lapsista on vieras sikäli, että olen vasta 24-vuotias. Eli omista lapsista en ole haaveillut. En myöskään aloittanut tätä suhdetta varsinaisesti lapsen kuvat silmissä, vaan tahtoisin elää vapaata ja lapsetonta aikaa vielä kun voin. Tulevaisuudessa kyllä haluan varmasti lapsia.

Miehen tytär asuu äidillään ja on joka toinen viikonloppu isällään. Asumme siis erillään.

En ole ollut vielä valmis tapaamaan hänen tytärtään juuri siksi, että en kertakaikkiaan tiedä miten suhtautua lapseen. Lapsiperheen arki ja käytännön asiat ovat aivan vieraita minulle. Suurimman osan ajasta saammekin olla kahdestaan ja viettää minulle "normaalia" arkea. Se on mielestäni myös suuri askel tavata lapsi, sillä en halua myöskään sitä, että tavataan ja jos päädymmekin eroon, niin katoan lapsen elämästä. Tuon ikäinen lapsi tarvitsee mielestäni pysyvyyttä elämäänsä, enkä halua että välillemme muodostuu mitään äitipuoli-tytärpuolisuhdetta ennen kuin olen varma, että osaan kohdata lapsen oikealla tavalla ja olla pysyvä turvallinen aikuinen hänelle, enkä mikään isän heila joka häviää yhtä nopeasti kuivoista kun on tullutkin.

-ap

Kypsää pohdintaa. Pidä kiinni tuosta, lapsen isänkin pitäisi arvostaa kun osaat noin hienoasti ajatella lapsen parasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesen toki pyykkiä enemmän, ja ruokaa pitää ostaa enemmän. Suurin ero on lähinnä siinä, että on vielä joku, jonka perään pitää katsoa: että hoitaa kotityönsä, kysellä koulusta yms.

Lapsissa rasittavinta on jatkuva vaatimukset ja pakko tehdä tiettyjä asioita. Näiden vuoksi ihmiset eivät kestä arkea. Näitä on hyvin vähän enää.

Sinun mielestäsi varmaan teinien vanhempina olemiseen ei liity kovin paljon vaatimuksia ja pakkoja. Pikkulapsivaiheeseen verrattuna näin varmasti onkin. Mutta näin lapsettoman näkökulmasta myös teinien kanssa eläminen olisi kovasti rasittavaa ja rajoittavaa. Sinä olet tottunut kaventuneeseen vapauteen ja varmaankin ihan aidosti uskot, etteivät lapset estä sinua tekemästä mitään, mutta minä olen erilainen. Työskentelen päivittäin teinien kanssa, ja kun tulen kotiin, en halua sinne muita kuin puolisoni ja välillä ystäviäni, en omia tai kumppanin lapsia. -2

Ulkopuolinen lukija: no eikö ole sitten hyvä ettei sinulla ole lapsia ja eikö ole hyvä ettei tuo teinin äiti koe elämäänsä rajoittuneeksi ja rasittavaksi. Itselläni on myöhäisteini ja koira, tuo jälkimmäinen on huomattavasti arkeani enemmän rajoittava mutta molemmista olen hyvin iloinen ja onnellinen, ovat osa elämääni. Ihmettelen, miksi sitä omaa ajatusmaailmaa täytyy niin voimakkaasti muille tyrkyttää, ole vela jos haluat ja onnellisena elät mutta anna muiden elää onnellisina tavoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesen toki pyykkiä enemmän, ja ruokaa pitää ostaa enemmän. Suurin ero on lähinnä siinä, että on vielä joku, jonka perään pitää katsoa: että hoitaa kotityönsä, kysellä koulusta yms.

Lapsissa rasittavinta on jatkuva vaatimukset ja pakko tehdä tiettyjä asioita. Näiden vuoksi ihmiset eivät kestä arkea. Näitä on hyvin vähän enää.

Sinun mielestäsi varmaan teinien vanhempina olemiseen ei liity kovin paljon vaatimuksia ja pakkoja. Pikkulapsivaiheeseen verrattuna näin varmasti onkin. Mutta näin lapsettoman näkökulmasta myös teinien kanssa eläminen olisi kovasti rasittavaa ja rajoittavaa. Sinä olet tottunut kaventuneeseen vapauteen ja varmaankin ihan aidosti uskot, etteivät lapset estä sinua tekemästä mitään, mutta minä olen erilainen. Työskentelen päivittäin teinien kanssa, ja kun tulen kotiin, en halua sinne muita kuin puolisoni ja välillä ystäviäni, en omia tai kumppanin lapsia. -2

Ulkopuolinen lukija: no eikö ole sitten hyvä ettei sinulla ole lapsia ja eikö ole hyvä ettei tuo teinin äiti koe elämäänsä rajoittuneeksi ja rasittavaksi. Itselläni on myöhäisteini ja koira, tuo jälkimmäinen on huomattavasti arkeani enemmän rajoittava mutta molemmista olen hyvin iloinen ja onnellinen, ovat osa elämääni. Ihmettelen, miksi sitä omaa ajatusmaailmaa täytyy niin voimakkaasti muille tyrkyttää, ole vela jos haluat ja onnellisena elät mutta anna muiden elää onnellisina tavoillaan.

Et tainnut lukea keskustelua alusta saakka. Eihän tässä kukaan yritä "tyrkyttää" toiselle mitään, ja miten se onnistuisikaan. Pyrin tuossa viestienvaihdossa selventämään, miksi elämä teini-ikäisten lasten kanssa todella on lapsiperhe-elämää ja hyvin erilaista kuin lapseton elämä. Se, että teinien kanssa moni asia on helpompaa uin pienten lasten kanssa (ja moni vaikeampaa), ei mitenkään tee teinien kanssa elämisestä muuta kuin mitä se on. Ero lapsettoman elämän ja teinilapsiperhe-elämän on näin lapsettomasta näkökulmasta paljon suurempi kuin ero teinilapsiperhe-elämän ja pikkulapsiperhe-elämän välllä.  -2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesen toki pyykkiä enemmän, ja ruokaa pitää ostaa enemmän. Suurin ero on lähinnä siinä, että on vielä joku, jonka perään pitää katsoa: että hoitaa kotityönsä, kysellä koulusta yms.

Lapsissa rasittavinta on jatkuva vaatimukset ja pakko tehdä tiettyjä asioita. Näiden vuoksi ihmiset eivät kestä arkea. Näitä on hyvin vähän enää.

Sinun mielestäsi varmaan teinien vanhempina olemiseen ei liity kovin paljon vaatimuksia ja pakkoja. Pikkulapsivaiheeseen verrattuna näin varmasti onkin. Mutta näin lapsettoman näkökulmasta myös teinien kanssa eläminen olisi kovasti rasittavaa ja rajoittavaa. Sinä olet tottunut kaventuneeseen vapauteen ja varmaankin ihan aidosti uskot, etteivät lapset estä sinua tekemästä mitään, mutta minä olen erilainen. Työskentelen päivittäin teinien kanssa, ja kun tulen kotiin, en halua sinne muita kuin puolisoni ja välillä ystäviäni, en omia tai kumppanin lapsia. -2

Ulkopuolinen lukija: no eikö ole sitten hyvä ettei sinulla ole lapsia ja eikö ole hyvä ettei tuo teinin äiti koe elämäänsä rajoittuneeksi ja rasittavaksi. Itselläni on myöhäisteini ja koira, tuo jälkimmäinen on huomattavasti arkeani enemmän rajoittava mutta molemmista olen hyvin iloinen ja onnellinen, ovat osa elämääni. Ihmettelen, miksi sitä omaa ajatusmaailmaa täytyy niin voimakkaasti muille tyrkyttää, ole vela jos haluat ja onnellisena elät mutta anna muiden elää onnellisina tavoillaan.

Et tainnut lukea keskustelua alusta saakka. Eihän tässä kukaan yritä "tyrkyttää" toiselle mitään, ja miten se onnistuisikaan. Pyrin tuossa viestienvaihdossa selventämään, miksi elämä teini-ikäisten lasten kanssa todella on lapsiperhe-elämää ja hyvin erilaista kuin lapseton elämä. Se, että teinien kanssa moni asia on helpompaa uin pienten lasten kanssa (ja moni vaikeampaa), ei mitenkään tee teinien kanssa elämisestä muuta kuin mitä se on. Ero lapsettoman elämän ja teinilapsiperhe-elämän on näin lapsettomasta näkökulmasta paljon suurempi kuin ero teinilapsiperhe-elämän ja pikkulapsiperhe-elämän välllä.  -2

Kiitos selvityksestäsi. Uskomme kokemukseesi, joka perustuu...  Aika moni täällä neuvojista on elänyt ap:n lailla sen lapsettoman vaiheen - ja sen jälkeen lapsiperheessä, joko kumppanin lasten tai omien lasten kanssa. Uskoisin noista kokemuksista olevan hyötyä ap:lle. Mutta ap tuntuu pohtivan asiaa järkevästi myös lapsen näkökulmasta, vaikka haluaakin omia lapsia joskus, ei ole hyppäämässä turhan nopeasti miehen lapsen elämään. Ihan hyvin ajateltu, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesen toki pyykkiä enemmän, ja ruokaa pitää ostaa enemmän. Suurin ero on lähinnä siinä, että on vielä joku, jonka perään pitää katsoa: että hoitaa kotityönsä, kysellä koulusta yms.

Lapsissa rasittavinta on jatkuva vaatimukset ja pakko tehdä tiettyjä asioita. Näiden vuoksi ihmiset eivät kestä arkea. Näitä on hyvin vähän enää.

Sinun mielestäsi varmaan teinien vanhempina olemiseen ei liity kovin paljon vaatimuksia ja pakkoja. Pikkulapsivaiheeseen verrattuna näin varmasti onkin. Mutta näin lapsettoman näkökulmasta myös teinien kanssa eläminen olisi kovasti rasittavaa ja rajoittavaa. Sinä olet tottunut kaventuneeseen vapauteen ja varmaankin ihan aidosti uskot, etteivät lapset estä sinua tekemästä mitään, mutta minä olen erilainen. Työskentelen päivittäin teinien kanssa, ja kun tulen kotiin, en halua sinne muita kuin puolisoni ja välillä ystäviäni, en omia tai kumppanin lapsia. -2

Ulkopuolinen lukija: no eikö ole sitten hyvä ettei sinulla ole lapsia ja eikö ole hyvä ettei tuo teinin äiti koe elämäänsä rajoittuneeksi ja rasittavaksi. Itselläni on myöhäisteini ja koira, tuo jälkimmäinen on huomattavasti arkeani enemmän rajoittava mutta molemmista olen hyvin iloinen ja onnellinen, ovat osa elämääni. Ihmettelen, miksi sitä omaa ajatusmaailmaa täytyy niin voimakkaasti muille tyrkyttää, ole vela jos haluat ja onnellisena elät mutta anna muiden elää onnellisina tavoillaan.

Et tainnut lukea keskustelua alusta saakka. Eihän tässä kukaan yritä "tyrkyttää" toiselle mitään, ja miten se onnistuisikaan. Pyrin tuossa viestienvaihdossa selventämään, miksi elämä teini-ikäisten lasten kanssa todella on lapsiperhe-elämää ja hyvin erilaista kuin lapseton elämä. Se, että teinien kanssa moni asia on helpompaa uin pienten lasten kanssa (ja moni vaikeampaa), ei mitenkään tee teinien kanssa elämisestä muuta kuin mitä se on. Ero lapsettoman elämän ja teinilapsiperhe-elämän on näin lapsettomasta näkökulmasta paljon suurempi kuin ero teinilapsiperhe-elämän ja pikkulapsiperhe-elämän välllä.  -2

Kiitos selvityksestäsi. Uskomme kokemukseesi, joka perustuu...  Aika moni täällä neuvojista on elänyt ap:n lailla sen lapsettoman vaiheen - ja sen jälkeen lapsiperheessä, joko kumppanin lasten tai omien lasten kanssa. Uskoisin noista kokemuksista olevan hyötyä ap:lle. Mutta ap tuntuu pohtivan asiaa järkevästi myös lapsen näkökulmasta, vaikka haluaakin omia lapsia joskus, ei ole hyppäämässä turhan nopeasti miehen lapsen elämään. Ihan hyvin ajateltu, ap.

Kommenttini perustuu itsetuntemukseeni ja siihen, mitä tiedän lapsiperhe-elämästä. Tuskin sinäkään väität tietäväsi minua paremmin, miten kokisin lapsiperhe-elämän.

Muiden kokemuksista ei välttämättä ole aloittajalle kovin paljon hyötyä, koska jokainen ihminen on erilainen ja kirjoittaa omista ennakko-oletuksistaan, tarpeistaan, persoonallisuudestaan ja toiveistaan käsin. Aloittaja on lopulta ainoa ihminen, joka pystyy luotettavasti arvioimaan, miten hän sopeutuu tilanteeseen, koska hän on ainoa, joka tuntee itsensä ja tilanteen yksityiskohdat. -2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pesen toki pyykkiä enemmän, ja ruokaa pitää ostaa enemmän. Suurin ero on lähinnä siinä, että on vielä joku, jonka perään pitää katsoa: että hoitaa kotityönsä, kysellä koulusta yms.

Lapsissa rasittavinta on jatkuva vaatimukset ja pakko tehdä tiettyjä asioita. Näiden vuoksi ihmiset eivät kestä arkea. Näitä on hyvin vähän enää.

Sinun mielestäsi varmaan teinien vanhempina olemiseen ei liity kovin paljon vaatimuksia ja pakkoja. Pikkulapsivaiheeseen verrattuna näin varmasti onkin. Mutta näin lapsettoman näkökulmasta myös teinien kanssa eläminen olisi kovasti rasittavaa ja rajoittavaa. Sinä olet tottunut kaventuneeseen vapauteen ja varmaankin ihan aidosti uskot, etteivät lapset estä sinua tekemästä mitään, mutta minä olen erilainen. Työskentelen päivittäin teinien kanssa, ja kun tulen kotiin, en halua sinne muita kuin puolisoni ja välillä ystäviäni, en omia tai kumppanin lapsia. -2

Ulkopuolinen lukija: no eikö ole sitten hyvä ettei sinulla ole lapsia ja eikö ole hyvä ettei tuo teinin äiti koe elämäänsä rajoittuneeksi ja rasittavaksi. Itselläni on myöhäisteini ja koira, tuo jälkimmäinen on huomattavasti arkeani enemmän rajoittava mutta molemmista olen hyvin iloinen ja onnellinen, ovat osa elämääni. Ihmettelen, miksi sitä omaa ajatusmaailmaa täytyy niin voimakkaasti muille tyrkyttää, ole vela jos haluat ja onnellisena elät mutta anna muiden elää onnellisina tavoillaan.

Et tainnut lukea keskustelua alusta saakka. Eihän tässä kukaan yritä "tyrkyttää" toiselle mitään, ja miten se onnistuisikaan. Pyrin tuossa viestienvaihdossa selventämään, miksi elämä teini-ikäisten lasten kanssa todella on lapsiperhe-elämää ja hyvin erilaista kuin lapseton elämä. Se, että teinien kanssa moni asia on helpompaa uin pienten lasten kanssa (ja moni vaikeampaa), ei mitenkään tee teinien kanssa elämisestä muuta kuin mitä se on. Ero lapsettoman elämän ja teinilapsiperhe-elämän on näin lapsettomasta näkökulmasta paljon suurempi kuin ero teinilapsiperhe-elämän ja pikkulapsiperhe-elämän välllä.  -2

Kiitos selvityksestäsi. Uskomme kokemukseesi, joka perustuu...  Aika moni täällä neuvojista on elänyt ap:n lailla sen lapsettoman vaiheen - ja sen jälkeen lapsiperheessä, joko kumppanin lasten tai omien lasten kanssa. Uskoisin noista kokemuksista olevan hyötyä ap:lle. Mutta ap tuntuu pohtivan asiaa järkevästi myös lapsen näkökulmasta, vaikka haluaakin omia lapsia joskus, ei ole hyppäämässä turhan nopeasti miehen lapsen elämään. Ihan hyvin ajateltu, ap.

Kommenttini perustuu itsetuntemukseeni ja siihen, mitä tiedän lapsiperhe-elämästä. Tuskin sinäkään väität tietäväsi minua paremmin, miten kokisin lapsiperhe-elämän.

Muiden kokemuksista ei välttämättä ole aloittajalle kovin paljon hyötyä, koska jokainen ihminen on erilainen ja kirjoittaa omista ennakko-oletuksistaan, tarpeistaan, persoonallisuudestaan ja toiveistaan käsin. Aloittaja on lopulta ainoa ihminen, joka pystyy luotettavasti arvioimaan, miten hän sopeutuu tilanteeseen, koska hän on ainoa, joka tuntee itsensä ja tilanteen yksityiskohdat. -2

En tiedä sinusta, mutta en myöskään alkaisi selittää teinien äidille kuinka rajoittunutta hänen elämänsä on, hän vaan ei sitä itse ymmärrä - näinhän teit. Ap kysyi: mitä mieltä olette olleet uuden kumppanin lapsista, siihen ihmiset ovat täällä vastailleet - siis yleensä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä sinusta, mutta en myöskään alkaisi selittää teinien äidille kuinka rajoittunutta hänen elämänsä on, hän vaan ei sitä itse ymmärrä - näinhän teit.

Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei tuo lainaamani vanhempi varmaankaan itse pidä elämäänsä erityisen rajoittuneena etenkään pikkulapsivaiheeseen verrattuna. -2

Tiukat on teineillä paikat. Aah!

Exän lapsia rakastin (rakastan) olivat 4v ja 3v kun tutustuttiin. Muksuista tuli luonteva osa elämää. Melkei kuin omia. Nyt ovat aikuisia.

Nyxän isommat lapset ovat aikuisia, mukavia tyyppejä mutta eipä kai herätä sen kummempia tunteita. Pikkupoju on 6v, häneen ei ole oikein minkäänlaista suhdetta, äitinsä on onnistunut vieraannuttamaan isästä aika tehokkaasti elämän ensimmäiset vuodet. Vasta, kun oikeuden kautta monen vuoden jauhannan jälkeen on saanut kontatin lapseen, niin lapsi on vieras sekä isälleen, että minulle. Ei mulla ole oikein minkäänlaista mielipdettä siitä lapsesta? Nähdään harvoin, mies hoitaa tapaamiset useimmiten yksin. Katsotaan sitten, kun koulu alkaa, niin tapaamissopimukseen on kirjattu että lapsi viettää osan lomastaan meidän luona. No, raakaa hommaa sinänsä mutta kyllä vieraannuttaja-äidin teot ja puheet näkyy lapsessa. Äiti on tehokas manipuloija, ei koskaan varsinaisesti puhu pahaa isästään, mutta sellaista sivulauseissa ilmenevää vähättelyä ja isän hankalaksi ja pahaksi leimaamista on olllut kaikki nämä vuodet. Niin lapsesta on kasvanut sellainen pikkuvanha tapaus, joka toistelee äitiinsä puheita. Koita siinä sitten isänä luoda normaalia suhdetta lapseen. Tai minä isän puolisona, yhtään minkäänlaista suhdetta.

Minä pidän miehen lapsista ja välitän heistä tosi paljon. Ei se välittäminen hetkessä tullut. Se kasvoi pikku hiljaa ajan kuluessa sitä mukaa mitä vietin heidän kanssaan. Lapsiperhe-elämä sinänsä ei ollut ihan vieras, itselläni oli puolivuotias vauva kun tutustuin nykyiseeni. Toki tuli paljon uutta kun miehen lapset ovat isompia kuin omani (eskarilainen ja koululainen nyt), mutta ymmärsin sen sitovuuden minkä lapset tuovat tullessaan ja kuinka ne lapset tulee olemaan aina ensimmäisellä sijalla. Ja lapset viettävät paljon aikaa meillä, joka toinen viikko.

Katso hiljaa sivusta aluksi, anna lapsen tehdä aloite sinun suuntaan. Luottamuksellisen suhteen luonti vaatii aikaa. Välittäminen tulee jos on tullakseen.

minusta se olisi ihan ehdoton ei

en suostuisi edes toisille treffeille miehen kanssa jolla on lapsi tai lapsia. itsellä kun ei ole lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisi. Menee liikaa lapsen mukaan enkä semmoista halua tähän elämäntilanteeseen.  Ja en suostuisi mihinkää vakavaan sellaisenkaan miehen kanssa joka suostuu siihen että näkee lastaansa vain 2 viikonloppua kuukaudesta. Kertoo oleellisen ihmisestä

Olet ristiriitainen... Et suostu ottamaan miestä, joka ei näe paljoa lastaan... Etkä suostu ottamaan miestä, joka näkee paljon lastaan...

Jos olisi pakko, niin kumman ase ohimolla valitsisit?

Ja sulla pahoja puutteita loogisessa ajattelussa. Kirjoittajan ei onneksi tarvitse valita, vaan voi olla huolimatta ketään, jolla on pieniä lapsia.

Minulla on kaksi lasta, samoin miehelläni. En usko että olisin edes halunnut suhteeseen lapsettoman miehen kanssa, koska sellainen tuskin ymmärtäisi, mitä vanhemmuus vaatii saati että jaksaisi lapsiani. Omat lapset ovat toki aina omia, mutta mieheni lapset tulevat minulle heti kakkosena eli ovat kaikista lähipiirini lapsista (sisarusten lapset jne.) minulle ylivoimaisesti läheisimmät ja rakkaimmat. Fiksuja, hauskoja, välillä ärsyttäviä ja rasittavia, kuten kaikki lapset. Onnekseni mieheni suhtautuu minun lapsiini samoin.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan tunnettu kyllä jo jonkun aikaa, mutta ihmissuhteemme on muuttunut seurustelusuhdetta muistuttavaksi (:D) vasta hiljattain. Ajatus lapsista on vieras sikäli, että olen vasta 24-vuotias. Eli omista lapsista en ole haaveillut. En myöskään aloittanut tätä suhdetta varsinaisesti lapsen kuvat silmissä, vaan tahtoisin elää vapaata ja lapsetonta aikaa vielä kun voin. Tulevaisuudessa kyllä haluan varmasti lapsia.

Miehen tytär asuu äidillään ja on joka toinen viikonloppu isällään. Asumme siis erillään.

En ole ollut vielä valmis tapaamaan hänen tytärtään juuri siksi, että en kertakaikkiaan tiedä miten suhtautua lapseen. Lapsiperheen arki ja käytännön asiat ovat aivan vieraita minulle. Suurimman osan ajasta saammekin olla kahdestaan ja viettää minulle "normaalia" arkea. Se on mielestäni myös suuri askel tavata lapsi, sillä en halua myöskään sitä, että tavataan ja jos päädymmekin eroon, niin katoan lapsen elämästä. Tuon ikäinen lapsi tarvitsee mielestäni pysyvyyttä elämäänsä, enkä halua että välillemme muodostuu mitään äitipuoli-tytärpuolisuhdetta ennen kuin olen varma, että osaan kohdata lapsen oikealla tavalla ja olla pysyvä turvallinen aikuinen hänelle, enkä mikään isän heila joka häviää yhtä nopeasti kuivoista kun on tullutkin.

-ap

Ei lapsi mene siitä rikki, että tapaat häntä pari - kolme kertaa etkä sen jälkeen enää koskaan. Voit siis ihan hyvin katsoa, miltä se tuntuu. Sen jälkeen voit pitää taas pitkän tauon, jos haluat tai lopettaa suhteen siihen, jos oli ihan kamalaa.