Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Rakkaudesta roolihahmoon
14.08.2016 |
Olen elänyt rakkaudessa salkkareihin niinkauan kuin se on ollut mahdollista - eli kohta puoliin 18 vuotta. Vuosi 2001 kuitenkin mullisti elämääni - tämän ainutlaatuisen tv-sarjan rooli elämässäni muuttui pyhimmistä pyhimmäksi, harmittomasta iltaviihteestä elämäni keskeisimmäksi tarkoitukseksi. Tänä vuonna täytin siis 11 vuotta, olin pre-puberteetti-ikäinen miehen alku ja kaikkein alttein vaikutteille. Salattujen elämien näyttelijäkastiin liittyi tällöin Aleksi Sariolan näyttelemä roolihahmo, Ken Ojala.
Ihastuin ensinäkemältä tähän ulkoisesti kaikkia kauneusihanteita tyydyttävään, karismaattiseen, voimakastahtoiseen, hallitsevaan ja tempperamenttiseen ilmestymään. Kenties minua viehättivät myös hahmon usein ns.miinuspuolelle laskettavat ominaisuudet, kuten amoraalisuus, pahuus ja vallantavoittelu kyseenalaisin keinoin - "Kentsuhan" oli alkujaan koulukiusaaja, joka darvinilaisella vahvimmat selviytyvät-periaatteella tapasi kiusata kaikkien aikojen suurinta vellihousua ja häviäjää nimeltä Teemu Korhonen. En kyennyt yksinkertaisesti asettumaan kärsivän Teemun asemaan enkä näkemään Kennethin toiminnassa mitään väärää.
Noilta ajoilta omaksuin myöskin asenteen jolla halusin itse toteuttaa tuon Maikkarin ohjelmatarjonnan kiistattoman pyhimyksen olemassaolon todeksi plagioimalla itsessäni tuota fiktiivistä henkilöä niinkuin parhaiten pystyin. En ole kehdannut tästä taipumuksestani liiemmin muille ihmisille mainita, tiedänhän etteivät he kuitenkaan ymmärtäisi. He vain tylsämielisesti toitottaisivat että salkkarit ovat satua eikä näin ollen sovi oikean elämän malliksi ja perustaksi. Tietysti tiedän että Salattujen maailma on pelkkää mielikuvituksen tuotetta eikä Pihlajakatua ja sen asukkaita ole oikeasti olemassa, mutta eikös vanha viisauskin sano että taruistakin on aina puolet totta (tjsp)?
Minulle Ken Ojala kuitenkin edusti ja edustaa vieläkin profeetta ja yli-ihminen. Sen enempää minä kuin Aleksi Sariolakaan emme voi olla kentsuja (vaikka jälkimmäisenä mainittu lainasikin tälle fyysisen olomuotonsa), Kenneth Viljami Ojala on jotain paljon suurempaa, jota sanat eivät riitä kuvailemaan. Hänen koko nimensä saa tietää jokainen jonka laupius sallii lukemaan salkkariromaanin nimeltä "Ken ja isosiskon viimeinen kesä" - uskoni katekismuksen - sekä ottamaan siitä oppia.
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ajoittain minua on ajanut masennuksen partaalle sisimmässäni säilyttämäni tieto siitä että olen lähtökohtaisesti ihmisenä hyvin erilainen kuin mitä Ken on sarjassa esitetty. Yritän olla kaikesta huolimatta katsantokannassani mahdollisimman rehellinen, sillä tunnettuahan on kuinka tunnettujen filosofien ja uskontojen sanomia on vääristelty mitä itsekkäimmin omien päämäärien toteuttamisen ja moraalisen perustelun välikappaleina. Olen luonteeltani sekä fyysisiltä ominaisuuksiltani hyvin erilainen kuin roolihahmo - ulkonäköni, lihasteni määrä, rasvaprosenttini, itsevarmuuteni - kaikki nämä ominaisuudet ovat itselläni hyvin eriasteiset kuin mitä hänen pyhyydellään - vaikka eihän hurskaimmalta papiltakaan odoteta samoja kykyjä kuin itse Jumalalta.
Kyse onkin siitä mitä minä itse itseltäni vaadin - piirre jota oma psykologini on minusta yrittänyt karsia pois. Ratkaisuna onkin että pyrin korostamaan itsessäni mahdollisimman intensiivisesti niitä kennethläisiä piirteitäni, joita ylipäätään on mahdollista parantaa. Itseäni en voi Ken Ojalaksi muuttaa, mutta hänen omaksi kuvakseen kyllä. Pukeudun parhaani mukaan kuin hän vaikkei hänen esiintymisensä aikainen pukeutuminen vastaakaan viimeisintä muotia, olen sisustanut asuntoni samanlaiseksi kuin roolihahmon lavastekämppä, alettuani pitää Keniä roolimallinani minusta kehkeytyi myös koulukiusaaja (joskin heikommalla menestyksellä kuin esikuvani).
Ajoittain roolihahmon loputon apinointi on tuntunut raskaalta ja olen sen aiheuttamien henkisten patoutumien ja identiteettikriisin vuoksi joutunut viimevuosina ravaamaan kallonkutistajalla. Luovuttaa en kuitenkaan aio ja onhan minulla loppuelämäni aikaa jäljitellä omassa elämässäni profeettani elämänvaiheita ja ottaa oppia hänen ilmestyksistään vuosina 2001-2005 esitetyistä jaksoista. Moni saattaa uskoa sen olevan vaikeaa koska roolihahmokin on poistunut sarjasta, mutta minulla onkin apunani tavallista vilkkaampi mielikuvitukseni sekä opinkappaleinani uskontoni uusi testamentti, kirja nimeltään "Ken ja Sauli kaukana kotoa". Tärkeimmät tavoitteeni elämässäni ovat olleet ja tulevat olemaan musiikkia tekevien nynnyjen kiusaaminen, heidän seksikkäiden, kauniiden ja temperamenttisten isosiskojensa pitäminen valtiattarinani, oma kahvilan pitäminen ja muuttaminen Australiaan etsimään omaa itseäni toiselta puolelta maapalloa sekä katumuksenteko, joka on koitunut rakastamieni naisten pettämisestä.
Koin henkisesti kovan kolauksen, kun Aleksi Sariola päätti jättää työnsä sarjan parissa ja minut yksin ylläpitämäni henkilökultin kanssa. Mutta usko säilyy minun ja kaltaisteni keskuudessa, perimätiedon, kesäuusintojen ja Salattujen kotisivuilta löytyvän informaation muodossa. Herää enää vain kysymys olenko minä itse yksin itseni ja palvontani kanssa Suomessa ja koko maailmassa, vai onko onko olemassa yhtään samanhenkistä? On tiedostettu tosiasia että moni saattaa pitää pakkomiellettäni epänormaalina ja naiivina, sillä olenhan jo aikuinen mies. Tosi asia on että minua ja maailmankatsomusta, elämäntapaani kykenevät ymmärtämään vain henkisesti erittäin korkea-arvoiset instituutiot ja henkilöt.