Onko hyväksyttävää kuherrella elokuvateatterissa?
Istuin nuoren parin takana ja he tuntuivat välillä keskittyvän enemmän toisiinsa kuin elokuvaan. Yritin olla välittämättä ja keskittyä kuitenkin itse siihen elokuvaan, mutta en voinut olla näkemättä siihen nenäni alle. Pimeäähän siellä on mutta leffa valaisee salia ihan riittävästi.
En sanonut mitään, en kehdamnut, rakkaushan on ihanaa mutta ei sitä mielellään pakotettuna todista kesken elokuvan!
Olisiko hyväksyttävää pyytää lopettamaan vai onko kuhertelu ihan hyväksyttävää salissa?
Kommentit (20)
Näkisin että on okei jos ei häiritse muita. Radikaali kuolanvaihto, muiskuttelu, kikattelu yms samaan aikaan on jo häiritsevää. Samoin kuin ne jotka näpräävät jatkuvasti puhelinta kesken elokuvan. Se valo näkyy monta riviä taaksepäin pimeässä salissa. Minä ainakaan en ole maksanut elokuvasta jos kaupan päälle tulee näitä muihin asioihin keskittyviä, voisivat hommailla sitten teatterin ulkopuolella. Kyllähän elokuvissa kuuluu aina karkkipussin rapinaakin mutta se taas kuuluu jollakin tapaa asiaan.
Kuuluiko maiskutus? Liman litinä? Hinkkausta?
en tiedä, itse olen ottanut suihin elokuvateatterissa, keskirivissä.
Tyty-yden pimpin sormettaminen kesken leffan ja siitä seuraava äänekkäs orkku häiritsee muita katsojia!
Vierailija kirjoitti:
en tiedä, itse olen ottanut suihin elokuvateatterissa, keskirivissä.
Sinäkin?! Kaikkea sitä nuorena tulikin tehtyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en tiedä, itse olen ottanut suihin elokuvateatterissa, keskirivissä.
Sinäkin?! Kaikkea sitä nuorena tulikin tehtyä...
Ja tuollaisia julkisia irstailijoita ja kullinimijöitä pitäisi meidän kunnollisten miesten huolia elätettäväksi.
Itse olen saanut hyvät seksi sessiot frozen leffassa
N18 kirjoitti:
Itse olen saanut hyvät seksi sessiot frozen leffassa
Siellä lapsiyleisön keskellä sait parrua perseeseen.
Finkinon nykyhinnoilla lipun hintaan sais kuulua kuhertelua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en tiedä, itse olen ottanut suihin elokuvateatterissa, keskirivissä.
Sinäkin?! Kaikkea sitä nuorena tulikin tehtyä...
Ja tuollaisia julkisia irstailijoita ja kullinimijöitä pitäisi meidän kunnollisten miesten huolia elätettäväksi.
Älä pelkää, en kaipaa kaltaistasi "kunnollista miestä" riesakseni. Ja millä sinä työtön peräkammarin poika ylipäätään elättäisit ketään?
On jos on valmistautunut asiaankuuluvalla tavalla (pitkä hame, ei alushousuja) ja osaa hyppyyttää sylissä pienieleisesti. Ulvoa ei tietenkään saa. Muita katsojia ei saa olla parin penkin päässä, toisella rivillä onkin ihan ok, esim. päivällä on monia näytöksiä joissa on muutama katsoja ympäri salia. Kondomi on myös MUST ilman poikkeuksia, ei todellakaan jätetä mitään mällivanoja sinne minimipalkkaisen nuorison siivottavaksi koska ei tässä mitään elukoita olla. Leffa katsotaan loppuun ja jos on poppareita ollut mukana niin viedään roskat roskikseen itse.
Iloa elokuvatreffeillenne.
Vierailija kirjoitti:
en tiedä, itse olen ottanut suihin elokuvateatterissa, keskirivissä.
Haukotus, mä oon ottanut ensi kertaa anaaliin Vanilla Skyn päivänäytöksessä keväällä 2002 xD
Voitteko mennä muualle harrastelemaan orgioitanne, sitä varten on ihan tapahtumiakin jos haluaa teatterissa tai muiden nähden seksiä harrastaa =D
Häiritsee se. Kerran viereeni istui pariskunta joka samalla sekunnilla kun valot himmenivät ja elokuva alkoi, ryhtyivät harrastamaan pettingiä. En oikein muuksi voi sitä kutsua. Hirveä kihinä ja kahina vaan kuului vaatteista, molemmilla vielä trenssit päällä että kai siellä ihan syväkairausta harrastettiin. Onneksi himot veivät heiltä sietokyvyn ja poistuivat n. puolen tunnin huohotuksen jälkeen ulos salista. Varmaan naimaan. Minä huokaisin, asetuin paremmin ja nautin elokuvasta.
Mun mies on sormettanut mua leffateatterissa monta kertaa. Ihan hauskaa jo välillä joutuu hammasta purra kun oon saanu orkuen eikä voi äännähtääkään. :D
Ei ole hyväksyttävää kuherrella missään julkisella paikalla. Sellainen ei kuulu sivullisille että joutuvat katselemaan.
Ei ole hyväksyttävää. Minä käyn elokuvissa vain 1-2 kertaa vuodessa, en halua katsella joidenkin nuoleskelua naamani edessä vaan keskittyä elokuvaan.
Mä oon kerran kastellut leffateatterin kangastuolin mehuillani kun silloinen poikaystäväni innostui sormettamaan kesken leffan.
Kuherteleminen leffateatterissa on inhottavaa. Minulla ei ole mitään satunnaisia hipsutuksia, pusuja tai käsienpitelemistä vastaan, mutta verenpaine nousee sekunnissa, kun jotkut alkavat vaihtamaan kielareita antaumuksella. Se toiminta ei todellakaan kuulu leffateatteriin, eikä mihinkään muuhunkaan julkiseen paikkaan.
Niin siis unohdin kirjoittaa tarkemmin mitä tekivät. Ensin tyttö nojaili pojan olkapäähän, poika laski päänsä tytön päätä vasten. Sitten otti tytön kainaloon ja suutelivat, halailivat ja suutelivat lisää jne. Olivat kyllä ihan hiljaa mutta heiluivat edestakaisin ja kiehnäsivät. Sitä ei voinut olla huomaamatta.
Ap