Lue keskustelun säännöt.
Mä en vissiin ikinä pääse tästä masennuksesta yli :(
10.08.2016 |
Mulla on ollut ihan paska elämä. Lyhyesti sanottuna olen ollut kynnysmatto, hakenut toisten hyväksyntää olemalla kiltti ja reipas. Vaatinut itseltäni täydellisyyttä samaan aikaan, kun olen antanut toisille anteeksi näiden käytöksen ja vajavaisuuden. Tämä kaikki on tietysti johtanut siihen, että mua on käytetty hyväksi koko mun elämä, ja olen saanut aina pelkkää pskaa niskaan. Kunnes mullakin tuli se viimeinen oljenkorsi vastaan, joka romahdutti kaiken.
Nyt oon ollut jo puoli vuotta sairaslomalla, lääkkeitä menee hevosannos ja terapiassakin käyn. Mutta silti tää pska olo ei katoa minnekään. Taas huomasin, miten yksin oonkaan. Kun pyysin apua, kukaan ei auta. Ei se mitään, ei tarvii. Mulla on paha olla, ahdistaa. Lääkäri alkaa olla jo sitä mieltä, että en voi olla enää "sairas" vaan mun pitäisi jo kyetä töihin. Pitääkö mun taas vaan alkaa esittämään reipasta ja sitä samaa vanhaa roolia, että kyllä mä pärjään, ei tässä mitään? Mutta kun mä en enää jaksaisi.
Jos lapsia ei olisi, tappaisin itseni tähän paikkaan.
Kommentit (4)
Eka kpl kolahti, kuin mä. Mutta niin, nyt vaan alat laittaan rajoja. Älä anna käyttää hyväksi. Olen sen niin ajatellut, että olenko saanut jotain, edes kiitollisuutta. Jos en, niin antaa sitten olla. Rajua. Tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua juttua. Tosin olet pidemmällä kuin minä. Pitäisi saada itsensä jonnekin psykologille ensin.
Yhdyn kirjoitukseesi, tosin itse vielä pärjäilen. Takana keskivaikea masennus, nyt lääkkeittä puoli vuotta. Nyt masennus uusiutunut, minulla lisänä pakkoajatukset. Psyk. sairaanhoitaja ottaa luokseen kerran kuukaudessa, siitä ei siis mitään apua. Yleislääkäri ei uskaltanut kirjoittaa mitään lääkitystä, vaan oli sitä mieltä, että odottavan vajaa kuukausi psykiatrin käyntiin asti. Olen ihan hyvinvoiva näköinen, koska haluan jaksaa huolehtia itsestäni myös jo lasten takia. Minulla on hyvin samanlainen tausta, kuin sinulla kirjoituksesi mukaan, voisi olla minun kirjoittamani. Olen kiltti ihminen, joka on ollut koulukiusattu sekä aikuisiällä jatkuvasti muiden arvostelujen alla. Painostetaan sinne ja tänne sekä pidetään masennusta tyyliin omana heikkoutena. Nykyään en hirveästi edes puhu voinneistani muille, koska en jaksa nohevia vastakommentteja. Odotan, että pääsisin psykoterapiaan, jotta saisin eväät päästä irti menneisyydestä sekä nykyisestä ylikiltteydestä, mikä vaikeuttaa paljon elämää. Paljon voimia sulle! Vaikka kliseiseltä kuulostaakin, niin itse ainakin uskon, että kaikki vielä on joskus hyvin - tai ainakin paremmin. *halaus*
Voimia <3