Apua! 3v tyttö alkaa öisin itkemään hysteerisesti
Mistähän voisi olla kyse? Alkaa yleensä n. tunti nukahtamisesta, itkee aivan hysteerisenä eikä ole edes "tajuissaan" eikä saa hereille. Vähän kuin kauhukohtaus, mutta silmät on aina kiinni. Saattaa itkeä sen 10-15min (yleensä olen mennyt jopa toiseen huoneeseen, koska hänellä on niin kova ääni, että korviin sattuu ja kuulosuojat on olleet hukassa). Ei reagoi herättely yrityksiin, rimpuilee pois sylistä ja huutaa vain kuin palosireeni. Kun jossakin vaiheessa herää, ei osaa sanoa miksi itkee. Joskus on ollut kainalo (?!) kipeä, välillä pää.
Ollaan miehen kanssa puhuttu monesti tuon kohtauksen jälkeen, että pitäisi soittaa neuvolaan. Ollaan kuitenkin ajateltu, että kuuluisi jotenkin kehitykseen ja osa laitettu kasvukipujen piikkiin (joskus kitisee vielä huudon jälkeen ja jalkojen sively on auttanut). Lisäksi viimeisen parin viikon aikana on ollut niin hirveä hässäkkä, että se on sitten jäänyt.
Nyt ehkä kuukauden ajan nämä "kohtaukset" ovat mielestäni lisääntyneet ja enenevissä määrin sanoo, että pää on kipeä? Kohtauksia ei tule kuitenkaan joka yö, paitsi nyt ehkä viimeisen viikon ajan..Eilen illalla alkoi taas huuto ja valitti, että päähän sattuu, annoin Pronaxenia ja nukkui koko yön sen jälkeen..Tämä alkaa vaikuttaa jo niin paljon kaikkien jaksamiseen, että kun jouduin perumaan oman huomisen lääkäriaikani sain sen onneksi poikkeuksellisesti siirrettyä lapselle. Keväällä oli korvatulehdus, mietin voisiko olla vielä jotain siihen liittyvää kun meillä oli n. kuukauden mittainen sairastelujakso kun yhtäkkiä saattoi nousta kuume ja seuraavana päivänä ei mitään. Päivisin ei ole mitään, touhuilee ihan normaalisti ja on tosi reipas tyttö.
Kommentit (17)
Kappalejako meni pieleen, anteeksi :(
Kauhukohtaukseksi olen minäkin kuitannut ja siksi tämä on näin pitkälle mennytkin :( Kuitenkin luin, että kauhukohtauksessa pitäisi olla aina silmät auki?
-ap
Minä kannoin lapsen olkkariin jossa valot päällä ja laitoin youtubesta jonkun kivan videon, ja pidin sylissä. Siihen sitten aina heräsi, ja kohta jo kaikki hyvin. En hyssytellyt, silitellyt tms.
Meidän pojalla oli 2,5 vuotiaana ihan samanlaisia "kohtauksia". Niitä tuli sillointällöin parin kuukauden ajan.Mitään "vikaa" ei löydetty,eli korvat oli terveet yms. Loppuivat sitten itsestään.Neuvolassa epäili kauhukohtauksiksi.
Samaa ollut meillä kaikilla.Menee iän myötä ohitse,herkemmillä lapsilla vielä koululaisenakin tuollaista varsinkin jos ollut liian vauhdikas päivä.Olen koittanut vaan rauhoitella ja ottaa vaikka muutamaksi yöksi viereen nukkumaan niin perusturvallisuuden tunne palaa..
MIksi annat lapselle Pronaxenia? Parasetamoli on sopivampaa pienille lapsille - ja vähän suuremmillekin.
Kauhukohtaukselta tuo kuulostaa.
Nukkui viime viikolla yhden yön vieressä, huuto alkoi neljältä aamuyöllä..Ei tätä pidetä sylissä kohtauksen aikana kun rimpuilee niin paljon ja huutaa kahta kauheammin. En ole huomannut eroa sillä minkälainen päivä on ollut
-ap
Ei ollut muuta särkylääkettä kuin Pronaxenia
-ap
Vierailija kirjoitti:
Nukkui viime viikolla yhden yön vieressä, huuto alkoi neljältä aamuyöllä..Ei tätä pidetä sylissä kohtauksen aikana kun rimpuilee niin paljon ja huutaa kahta kauheammin. En ole huomannut eroa sillä minkälainen päivä on ollut
-ap
Jännä juttu,meillä saaneet vauvana tuollaisia kiukkukohtauksia yöllä..ei ehkä ihan enää tuossa iässä.Mut voisin kyllä sanoa että menee iän myötä ohitse.Käytä ny lääkärillä ja tarkista iltapala ettei ole mitään liian väkevää joka ärsyttää vatsaa.Meillä tekee jo viinirypäleet illalla vatsavaivaa yöksi.
Meillä kolmevuotiaalla on tuollaisia unikohtauksia silloin, kun päivällä on tapahtunut jotain jännää tai on luettu liian jännittävä iltasatu. Esimerkiksi yhdessä sadussa oli niin pelottavan näköinen noita-akka, että se meni uniin kolmena yönä peräkkäin. Laitettiin kyseinen satu odottamaan vielä pariksi vuodeksi. Toisella kerralla yhden tuttavan koira, joka on yleensä ollut iloinen ja rauhallinen, alkoi jostain syystä hyppiä lasta päin ja kaatoi hänet. Sitä hän sitten itki unissaan. Onneksi ei jäänyt mitään koirapelkoa.
Terveyskirjaston sivuilla lukee, että ilmenevät yleensä 4-12 vuotiailla.
"Yöllinen kauhukohtaus ilmenee iltayöstä syvän unen aikana. Kohtauksen aikana syvässä unessa oleva lapsi voi nousta istumaan, huutaa tai kirkua, potkia tai huitoa, hikoilla tai hengittää voimakkaasti, nousta sängystä ja kulkea ympäri huonetta. Häntä on vaikea herättää tai rauhoittaa, vaikka hänen silmänsä ovat auki. Kauhukohtaus kestää yleensä muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin."
Mikään noista ei sovi. Vääntelehtii sängyssä ja itkee, silmät on kiinni ja kestää yli 10min. Toki onhan näitä erilaisia mutta silti :(
-ap
Normaalia tuossa iässä. Lapsi sisäistää asioita uudella tavalla ja aivot käyvät ylikierroksilla yöllä. Meillä molemmilla lapsilla sama homma, tosin eivät valittaneet päänsärkyä. Rauhoiteltiin hissukseen lasta ja rauhoituttuaan jatkoi untaan.
Ja en tosiaan ole huomannut päivän/illan tapahtumilla mitään vaikutusta noihin kohtauksiin.
Meillä esikoisella eikä lähipiirissä ole ollut mitään vastaavaa. Tuo pään valittaminen vain huolestuttaa, mutta sekään ei ole niin sanottua, että juuri se olisi kipeä vaikka niin sanookin
Käytiin lääkärissä, kauhukohtauksiksia arveli olevan. Saatiin lähete lastenpolille ja aikakin jo ensi viikolle. Ilmeisesti myös neurologin kanssa käydään juttelemassa, lääkäri arveli että voisi olla migreeniä (mulla ollut ihan pienestä asti).
Kauhukohtauksia, en osaa kirjoittaa :D
Minusta tuo kuulostaa kauhukohtauselta. Päänsärystä en tiedä - minulla itselläni tosin tulee aina itkemisestä pää kipeäksi. Jos on korvatulehdus, niin sehän vaivaa eniten makuulla.
Kyllä teidän kannattaa käyttää lasta lääkärissä niin saatte mielenrauhan.
Toivotan kaikkea hyvää!