2,5 vuotiaan käytös

up

Tunnen yhden samanlaisen, kyse on siitä ettei lapsen tarvitse. Sinä et määrää lasta vaan lapsi sinua.

Olisi sinun tehtäväsi opettaa lapsi olemaan aloillaan. Mutta kun mussukka ei tottele... Sitten pidät kiinni. Älytöntä miettiä asiaa vasta nyt, olisi kannattanut aiemmin aloittaa harjoittelu.

Päivähoidossa ovat antaneet täysin väärän neuvon. Sinun pitäisi mennä juuri niihin tilanteisiin ja laittaa lapsi tottelemaan pitämällä vaikka väkisin kiinni. Kun lapselle antaa vaihtoehdoksi istutko itse vai pitääkö äiti kiinni niin lapsi oppii kohta että haluaa istua mieluummin itse.

Ärsyttää kyllä niin paljon aloituksesi että on pakko vielä sanoa että kasvata Selkäranka!

Nämä lapsesi kaltaiset kuormittavat hurjqsti päivähoitoa kun siellä joutuvat yksin opettamaan tämänkin taidon lapsellesi kun itse et viitsi.

Se että lapsi ei halua ei ole syy jättää kasvattamatta. Ei kenenkään 2,5v. Ole paikallaan jollei heille ole systemaattisesti alettu opettamaqn sitä jo 1 vuotiaasta että joskus on pakko olla aloillaan.

Lapsessasi ei ole mitään vikaa, ainoastaan sinun vapaasta kasvatustyylistäsi jossa lapsen ei tarvitse tehdä asioita joista ei pidä. Ja siyten kutsut sitä lapsen persoonaksi " no kun meidän Mikko vaan on tälläinen, ei millään suostu istumaan" kädet levällään olet siinä sitten täysin avuttomana 2,5 vuotiaan tahdon edessä.

AP älä välitä edellisestä kirjoittajasta, hänellä tuskin kokemusta kuvailemastasi lapsesta.

Meilläkin vilkas 2 vee, joka haluaa vasn juosta kun rauhalliset lapset kököttää paikallaan. Ainoa mikä toimii niin on tabletti/puhelin. Eli vaikka kaupassa ostoskärrissä istuvalle lapselle puhelin käteen, lataa siihen jotain lasten ilmasia pelejä.

Ei ehkä voita Vuoden äiti - kisaa tämä neuvo, mutta joskus on tilanteita, jolloin muuta vaihtoehtoa ei ole. Eikä se lapsi kuole, jos se räplää puhelinta vartin verran.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden samanlaisen, kyse on siitä ettei lapsen tarvitse. Sinä et määrää lasta vaan lapsi sinua.

Olisi sinun tehtäväsi opettaa lapsi olemaan aloillaan. Mutta kun mussukka ei tottele... Sitten pidät kiinni. Älytöntä miettiä asiaa vasta nyt, olisi kannattanut aiemmin aloittaa harjoittelu.

Päivähoidossa ovat antaneet täysin väärän neuvon. Sinun pitäisi mennä juuri niihin tilanteisiin ja laittaa lapsi tottelemaan pitämällä vaikka väkisin kiinni. Kun lapselle antaa vaihtoehdoksi istutko itse vai pitääkö äiti kiinni niin lapsi oppii kohta että haluaa istua mieluummin itse.

Ärsyttää kyllä niin paljon aloituksesi että on pakko vielä sanoa että kasvata Selkäranka!

Nämä lapsesi kaltaiset kuormittavat hurjqsti päivähoitoa kun siellä joutuvat yksin opettamaan tämänkin taidon lapsellesi kun itse et viitsi.

Se että lapsi ei halua ei ole syy jättää kasvattamatta. Ei kenenkään 2,5v. Ole paikallaan jollei heille ole systemaattisesti alettu opettamaqn sitä jo 1 vuotiaasta että joskus on pakko olla aloillaan.

Lapsessasi ei ole mitään vikaa, ainoastaan sinun vapaasta kasvatustyylistäsi jossa lapsen ei tarvitse tehdä asioita joista ei pidä. Ja siyten kutsut sitä lapsen persoonaksi " no kun meidän Mikko vaan on tälläinen, ei millään suostu istumaan" kädet levällään olet siinä sitten täysin avuttomana 2,5 vuotiaan tahdon edessä.

Kuten jo mainitsin lapsella on erityispiirteitä ja tämä osalta olemme erikoissairaanhoidon piirissä ja siksi mietinkinkin kuuluuko tämäkin niihin erityispiirteisiin. En minä herää mihinkään nyt vaan alusta asti olemme yrittäneet saada tilannetta korjattua. Emme ole jättäneet lasta kasvattamatta kuten oletat :).Lasta olemme yrittäneet pienempänä pitää aloillaan, mutta huuto ja pauhaaminen vai lisääntyi - lapsi menee ihan tolaltaltaan. Jonkun toisen lapsi rauhoittuu ja on pideltävissä, mutta ei tämä. Vanhemman mukulan kanssa ei ole tällaisia ongelmia ja meillä on selvää, että kasvatamme lapsen hyvin käyttäytyväksi. Vanhemman lapsen kanssa tämä on ollut kuin leikkiä kun on ollut vain normaalia uhmaa (silloin rajat, rakkaus, puhe, lahjonta ja kiristys ovat toimineet) .Lisäksi taustalla puheen ymmärryksen puutetta, aistiongelmia. Ei siedä että kukaan on liian lähellä häntä jos ei ole omaehtoista.

Eli ei ole kiinni siitä, etä emme olisi yrittäneet. Olemme ihan pienesä asti yrittäneet, mutta lapsi ei ole vauvasta asti kestänyt, että häntä pidellään vastoin tahtoaan (liittyy syliin, valjaisiin, rattaisiin, vaunuihin, turvakaukaloon, kädestä pitämiseen jne).

Anna tehtäviä ja palkintoja sitten hyvästä työstä

Vierailija kirjoitti:

Anna tehtäviä ja palkintoja sitten hyvästä työstä

Nämä perusjutut (lahjonta) on ollut alusta asti mukana ja toimii kotona rauhallisessa ympäristössä ei kaupassa, kauppakeskuksessa - tilanteissa missä on paljon ärsykkeitä. Ei auta puhe, ei viittomat, ei lahjonta, ei kiristys, ei syli ei mikään..kaikkea mitä on tullut mieleen ollaan kokeiltu ja kyselimme myös toimintaterapeutilta ja psykologilta neuvoja ja saimme vain vastaukseski, että yrittäkää välttää lapsen viemistä kauppaan, kauppakeskuksiin tilanteisiin, mitä ei kestä. Valitettavasti emme kuitenkaan voi elää näin, vaan joudutaan ottamaan lapsi mukaan (mutta yritämme välttää myös). Sama neuvo tarhasta.

Eikö ole mitään muuta keinoa kuin välttää kauppareissuja (normaalia elämää)...

ap

Meillä on ollut kaksi varsin omaehtoista lasta, joille rattaissa istuminen on ollut aivan hirveää taistelua. He ovat sitten kävelleet itse pienestä pitäen, ja esimerkiksi laittaneet tavaroita pikku ostoskärryihin. Ollaan käyty ostoslista läpi ennen kauppaan menoa ja muutenkin pedattu kaikki tilanteet tosi hyvin, niin että lapsi on tiennyt, minne pitää mennä ja miksi. Aina kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, mutta huutoa ja kaaosta on ollut vähemmän näin kuin jos oltaisiin sidottu ipanat vaunuihin.

Toinen vaihtoehto olisi ollut opettaa lapset huudon kanssa ensin istumaan rattaissa ja sitten myöhemmin kävelemään itse siivosti. Luotan näissä asioissa herkkyyskausiin.

Vierailija kirjoitti:

He ovat sitten kävelleet itse pienestä pitäen, ja esimerkiksi laittaneet tavaroita pikku ostoskärryihin. Ollaan käyty ostoslista läpi ennen kauppaan menoa ja muutenkin pedattu kaikki tilanteet tosi hyvin, niin että lapsi on tiennyt, minne pitää mennä ja miksi.

Näin meilläkin. Etukäteen käydään läpi moneen kertaan, että mennään kauppaan. Edellisenä iltana jo puhutaan, että huomenna on kauppapäivä, ja aamulla kerrotaan sama. Kun haen tarhasta, kerron, että nyt mennään sinne ja sinne kauppaan. Kysyn, mitä lapsi haluaa kaupasta, ja hän saa sen sitten, jos kauppakierros on mennyt hyvin. Käymme usein sellaisissa kaupoissa, joissa on autokärryt, koska lapsi tykkää istua niissä ja ohjata ja töötätä (eikä hän saa turvavyötä auki). Jos menemme kauppakeskukseen, lapsi saa valita, mennäänkö hissillä vai liukuportaita jne.

Sama pohjustus täytyy tehdä kaikkiin muihinkin paikkoihin, jotta lapsi tietää, mitä on edessä ja miten täytyy käyttäytyä.

Minulla on aina omenasiivuja tai viinirypäleitä mukana, minne tahansa menemmekin, ja vähän väliä syötän lapselle, jotta hän pysyy rauhallisena.

Meillä jompi kumpi aikuisista käy kaupassa, jos on enemmän ostettavaa kuin pari asiaa. Eikä olla kauppakeskuksessakaan käyty vauhdikkaan ja temperamenttisen 2-vuotiaan kanssa. Eihän se olekkaan pienelle ns luontaista istua paikoillaan, varsinkin jos haluaisi olla vapaana ja liikkua. Meille toimii se että kun mennään kauppaan tai pitää istua pitempään rattaissa, niin saa omenan syötäväksi. Ehkä kerran viikossa tulee käytyä hänen kanssaan kaupassa.

Luulen että jos ottaisitte aluksi rutiiniksi esimerkiksi joka päivä viikon pari rattaissa siirtyä kotoa vaikka lähikauppaan/leikkipuistoon/joku lyhyt matka, niin kyllä hän varmaan voisi tottua? Ekana päivänä 3min, seuraavana 4min jne? Varmasti aluksi huutaa, kun harmittaa paljon olla paikoillaan, mutta rauhallisesti kerrot tietäväsi, että häntä kovasti harmittaa, mutta nyt pitää istua rattaissa vähän aikaa. Kerrot jo etukäteen moneen otteeseen rattaisiin menosta ja sitten kehut jälkeenpäin että jaksoi istua (vaikka olisi huutanut).

Meidän poika 1v9kk on tällainen rimpuilija/kirkuja. Yleensä toimii jonkin asian "teettäminen" eli siirrän huomion johonkin tehtävään jonka varjolla saan homman toimimaan. En tiedä kuinka kauan toimii. Mutta siis esim. Kaupassa kun ei suostu istumaan kärryssä vaan kiipeilee tai haluaisi kävellä niin saa lukea kauppalappua, laskea lamppuja, missä näät leipää? Missä kinkku? Jne pieniä hommia.

Lisään vielä että puolen vuoden kuluttua tilanne voi olla jo aivan toinen, eikä kuullosta että tuo johtuisi mistään muusta kuin normaalista omasta tahdota ja kärsimättömyydestä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat sitten kävelleet itse pienestä pitäen, ja esimerkiksi laittaneet tavaroita pikku ostoskärryihin. Ollaan käyty ostoslista läpi ennen kauppaan menoa ja muutenkin pedattu kaikki tilanteet tosi hyvin, niin että lapsi on tiennyt, minne pitää mennä ja miksi.

Näin meilläkin. Etukäteen käydään läpi moneen kertaan, että mennään kauppaan. Edellisenä iltana jo puhutaan, että huomenna on kauppapäivä, ja aamulla kerrotaan sama. Kun haen tarhasta, kerron, että nyt mennään sinne ja sinne kauppaan. Kysyn, mitä lapsi haluaa kaupasta, ja hän saa sen sitten, jos kauppakierros on mennyt hyvin. Käymme usein sellaisissa kaupoissa, joissa on autokärryt, koska lapsi tykkää istua niissä ja ohjata ja töötätä (eikä hän saa turvavyötä auki). Jos menemme kauppakeskukseen, lapsi saa valita, mennäänkö hissillä vai liukuportaita jne.

Sama pohjustus täytyy tehdä kaikkiin muihinkin paikkoihin, jotta lapsi tietää, mitä on edessä ja miten täytyy käyttäytyä.

Minulla on aina omenasiivuja tai viinirypäleitä mukana, minne tahansa menemmekin, ja vähän väliä syötän lapselle, jotta hän pysyy rauhallisena.

Kiva kuulla, että teillä on auttanut tuo kun näin ajattelin, että helpottaisi hieman toimintaa,mutta ei. Omien kärryjen kanssa alkaa sama homma hetken kuluttua ja kärryjen kanssa juostaan. Minuutti voi mennä hyvin - sama autokärryjen kanssa (jolloin täytyy olla koko ajan liikkeellä jos pysähtyy, niin alkaa huuto ja karkaaminen). Silti jatkan toistamista ja vielä parkkipaikalla autossakin yritän käydä muksun kanssa läpi kauppareissun. Siellä vielä saan kontaktia lapseen, mutta ongelma on se kaupassa/kauppakeskuksessa/ravintolassa jne en saa lapseen oikein mitään kontaktia (ei auta kyykistyminenen ja koskettaminen). Lapsi menee suuna päänä poukkoilen kuin pingispallo, kiipeilee, juoksee, pyörii ympäri, karkailee, kieriskelee lattialla jne. Edes herkkujutuilla en saa lasta rauhoittumaan tai lahjottua. Lapsi ei kykene keskittymään kaupassa/kauppakeskuksessa/ ravintolassa jne oikein mihinkään. Joskus hetken verran on jokun ohjelman katsominen rauhoittanut lasta, mutta vain joskus.

Eli näen, että muut voivat puhua ja kommunikoida samanikäisten kanssa kaupassa jos lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla, mutta meidän muksun kassa se on tuolloin ihan mahdotonta. Tosi vaikeaa saada oikein kontaktia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että puolen vuoden kuluttua tilanne voi olla jo aivan toinen, eikä kuullosta että tuo johtuisi mistään muusta kuin normaalista omasta tahdota ja kärsimättömyydestä :)

Kiitos, tätä toivotaan, että aika tekisi ihmeitä ja muuttaisi tämän piirteen sellaiseksi, että homma toimisi. Lapsella on tämän lisäksi syömisen kanssa myös ongelmia ja monesti syöminen on samanlaista hetkuilua, ei pysty keskittymään siihen (ennen kuin tähän tulee lisää kommenntteja kyse ei ole mitään normaalia ikään liittyvästä nirsoilusta vaan ihan syömishäiriöstä).

Voitte vain kuvietella millianen on näky kun tämä perhe on syömässä ravintolassa (siinä on hermo pinnassa niin tarjoilijoilla kuin vieraillakin - onneksi myös tulee positiiviakin kommentteja). Mutta tosiaan aluksi varmaan luullaa, että meillä pilalle hemmoteltu kakara eikä pidetä kuria vaikka siitä ei ole kyse.

ap

Ei tuon ikäinen lapsi osaa erottaa että missä pitää olla rauhassa ja missä ei. Siis hän on kuitenkin vasta 2,5-vuotias, varsinkin jos on luonteeltaan utelias, toimelias ja vilkas niin saat kyllä odottaa varmaan vielä pari vuotta että malttaa julkisilla paikoilla vapaana liikkuessa olla juoksematta ja ryntäilemättä... Ja niitä rauhallisempia lapsia näkee enemmän kaupungilla ravintoloissa ja kahviloissa, koska vilkkaiden lasten vanhemmat lähtevät mielummin lastensa kanssa ulkoilemaan ja paikkoihin joissa ei tarvitse koko ajan komennella.. Kyllä rattaisiin pystyt opettamaan toistolla ja rauhallisella asennoitumisella, mutta 2,5-vuotias ei ymmärrä tai pysty vielä hillitsemään itseään, jos vauhdikas ihminen sattuu olemaan. Eli ehkä on kyse enemmänkin siitä että sinun pitäisi hyväksyä että liian suuret houkutukset ja ärsyketulvat ovat tuollaisissa paikoissa joihin ei pääse päivittäin ja kunnolla tutustumaan.

Tämä on suora lainaus suomen terveysministeriön 4-vuotias neuvolassa oppaasta:

"Terveen neljävuotiaan lapsen kehitysvaihe:

Nelivuotias on usein touhukas. Hänen on vaikea pysytellä pitkään paikoillaan, mutta jos jokin puuha häntä todella kiinnostaa, hän pystyy keskittymään siihen hyvin puoleksi tunniksi. Yksittäisellä esineellä hän jaksaa leikkiä 5-10 minuuttia."

Joten mietippä mitä kannattaa odottaa 2,5-vuotiaalta!

Vierailija kirjoitti:

Ei tuon ikäinen lapsi osaa erottaa että missä pitää olla rauhassa ja missä ei. Siis hän on kuitenkin vasta 2,5-vuotias, varsinkin jos on luonteeltaan utelias, toimelias ja vilkas niin saat kyllä odottaa varmaan vielä pari vuotta että malttaa julkisilla paikoilla vapaana liikkuessa olla juoksematta ja ryntäilemättä... Ja niitä rauhallisempia lapsia näkee enemmän kaupungilla ravintoloissa ja kahviloissa, koska vilkkaiden lasten vanhemmat lähtevät mielummin lastensa kanssa ulkoilemaan ja paikkoihin joissa ei tarvitse koko ajan komennella.. Kyllä rattaisiin pystyt opettamaan toistolla ja rauhallisella asennoitumisella, mutta 2,5-vuotias ei ymmärrä tai pysty vielä hillitsemään itseään, jos vauhdikas ihminen sattuu olemaan. Eli ehkä on kyse enemmänkin siitä että sinun pitäisi hyväksyä että liian suuret houkutukset ja ärsyketulvat ovat tuollaisissa paikoissa joihin ei pääse päivittäin ja kunnolla tutustumaan.

Lapsi on ollut rattaissa pienestä pitäen kaupassa silloin kun mahdollista eli kyse ei ole tottumattomuudesta. Lisäksi kun joka paikasssa ei voi aina olla rattaissa olemme yritäneet pienestä pitäen totutella myös siihen, että kuljetaan ilman rattaita.

Kyllä varmasti jokainen 2,5 -vuotias välillä ryntäilee tai juoksee, mutta kauhukseni voin sanoa, että en ole törmännyt vielä yhtään vastaavaan tapaukseen kuin meidän nuorimmainen. Ei auta puhe ja tai pysäyttely, ei saa kontaktia edes lapseen. Eli toistoa ja toistoa sitä ollut alusta asti mukana tottakai. Joka tapauksessa noista tilanteista täytyisi jotenkin selviytyä lapsen kanssa emme niitä pysty välttämään ja se on todella haasteellista. Lukuisat kerrat olen jättänyt kauppatavatat kaupassa/apteekissa (kerran lompakonkin kassalle) ja juossut lapsen perään joka on juoksemassa parkkipaikalle. Parkkipaikalla rimpuilee kädestä irti, joten usein kannamme potkivaa, purevaa ja raapivaa lasta. On meidät kaupasta heitetty uloskin kun muksu rattaissa oman turvallisuutena vuoksi, mutta huutaa kurkkusuorana.

Ei lasta saa hoitoon tai muualle joka kauppareissun ajaksi. Saamme vain mulkaisua - välillä vihaisia ja välillä vähemmän vihaisia - ihmettelyä ja välilä tosiaan toivotaan, että poistumme kaupasta. Silti siellä kaupassakin/ravintolassakin/ kauppakeskuksessa /apteekissa jne on käytävä.

Emme pidä miehen kanssa kumpikaan lapsen käytöstä enää ihan tavallisena. Kyse ei ole uhmasta, vaan näin on ollut aina. Viimeksi isoveli ihmetteli, että oliko hänkin muka tuollainen pienenä kuten hänen pikkusisaruksensa....

Vältä tilanteita. Käykää vaikka kerran viikossa kaupassa. Ei sinne tarvi jatkuvasti mennä

Millaisia ruokailutilanteet sitten ovat? Kiinnostuin, kun moni kohta sopi omaan 2-vuotiaaseeni, mutta rauhallisemmalta hän vaikuttaa. Ravintolaan en silti jaksa hänen kanssaan lähteä tappelemaan, joten hatunnosto sulle kun sellaistakin jaksatte yrittää!

Yrittäkää saada diagnoosi mahdollisimman nopeasti (tuon tasoisen käytöksen takana on taatusti neurologista pulmaa) ja toimintaterapiat jne.  pyörimään. Lapsi tarvitsee nyt kuntoutusta, jotta aivot muotoutuvat parempaan suuntaan. Vaatikaa kuntoutusta ja tukea nyt, älkää antako ajan kulua, koska kuntoutus tehoaa parhaiten juuri nyt.

Varustautukaa tulevaan koulun alkuun hyvin ja hankkikaa tarvittava lääkitys ajoissa. Älkää antako lapsen turmella itsetuntoaan, yrittämällä koulunkäyntiä ilman lääkkeitä. Siitä ei yleensä tule mitään.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia ruokailutilanteet sitten ovat? Kiinnostuin, kun moni kohta sopi omaan 2-vuotiaaseeni, mutta rauhallisemmalta hän vaikuttaa. Ravintolaan en silti jaksa hänen kanssaan lähteä tappelemaan, joten hatunnosto sulle kun sellaistakin jaksatte yrittää!

Lapsella on tosiaan neurologisia sairauksia ja vaivoja jo taustalla ja siksi mietimmekin, että voisiko nämä liittyä myös johonkin neurologiseen ongelmaan. Syömishäiriön vuoksi olemme käyneet ravintolassa syömässä niin kuntouttavana toimintana kuin perheenä muutenkin. Lapsi silloin pyörii tuolissa häkkyrää, kiipeilee, heittää kengät jalastaan, sylkee ruokaa suustaan ja tiputtaa ruokaa suustaan. Jos on valjaat mukana niin hieman rahoittaa. Muuten pääsee karkaamaan pöydän alle ja juoksentelmaan ympäri ravintolaa, kiipeilemään penkeillä - jatkuvasti liikkeellä, yrittää karata ravintolasta ulos. Joskus auttaa jonkin ohjelman katsominen kännykästä, mutta vain joskus. Jos ravintolassa on joku tolppa jonka ympäri pääsee pyörimään, niin sen ympäri pyörii vaikka kuinka pitkään (sama muualla)- ilmeisesi rauhoittaa lasta. Pyöriminen kuitenkin aiheuttaa vaaratilanteita tarjoilijalle ja kun joudumme estämään pyörimisen alkaa huuto.