Mihin medialähteeseen luotatte?
Nykyään puhutaan paljon medialukutaidosta ja siitä, miten lähteiden luotettavuutta arvioidaan.
Eli miltä sivuilta/lähteistä kuuntelette, luette ja katsotte Suomea ja maailmaa koskevat uutiset? Mihinkään ei ehkä 100% voi luottaa mutta toiset ovat lähempänä totuutta kuin toiset.
Kommentit (21)
Hesariin ja ylen uutislähetyksiin luotan aika paljon, mutta onhan sielläkin asiavirheitä. Eli vastaus on, etten täysin luota mihinkään, vaan jos tärkeä uutinen kuulostaa oudolta, tarkistan sen muistakin lähteistä, joita nykyään onneksi riittää.
Eniten häiritsee että kun kerrotaan jostain asiasta, niin saatetaan jättää jotain olennaista mainitsematta. Vahingossa tai tahallaan? Se joka tapauksessa murentaa luottamusta.
En minä mihinkään mediaan sataprosenttisesti luota. Vaikka luottaisinkin kylmiin faktoihin melko paljon, otsikointi ja näkökulma voi olla silti erilainen kuin minkä itse olisin valinnut. Valittu näkökulmakin voi olla yritys vaikuttaa minun mielipiteeseeni, joten aina pitää olla tuntosarvet pitkällä kun uutisia seuraa.
Suhtaudun kaikkeen mediaan järkevän kriittisesti ja pyrin näkemään niiden edustamien arvojen läpi sen todellisen uutisen. Yle, MV-lehti, Iltasanomat, jokainen edustaa omaa arvomaailmaansa. Lukijan vastuulla sitten, kykeneekö suodattamaan suvakkiuden, rasistisuuden, russofobian ja mitä nyt mikäkin media edustaa, ja löytämään ne faktat sieltä toimittajien asenteen alta.
Kun minä olin nuori, kouluissakin ihan opetettiin mediakriittisyyttä ja omilla aivoilla ajattelemista.
Sitä paitsi nykyään tuntuu, että luen "uutiset" av-palstalta ja Facebookista.. Niihin, jos mihin, suhtaudun varauksella.
Vierailija kirjoitti:
Hesariin ja ylen uutislähetyksiin luotan aika paljon, mutta onhan sielläkin asiavirheitä. Eli vastaus on, etten täysin luota mihinkään, vaan jos tärkeä uutinen kuulostaa oudolta, tarkistan sen muistakin lähteistä, joita nykyään onneksi riittää.
Hesarin ja Ylen uutisissa painotetaan tiettyä näkemystä. Poliittisesti neutraalia uutisointia tuskin voi olla olemassakaan. Kriittisyyttä kannattaa harjoittaa, lähteestä riippumatta.
Jos useampi eri media käyttää lähteenään samaa uutistoimistoa, ei uutinen välttämättä sen oikeammaksi muutu, vaikka se olisi tarkistettu useammasta lähteestä.
Kokonaisuudessaan kuitenkin annan suomalaiselle medialle kiitettävän arvosanan.
Vierailija kirjoitti:
MV lehti
Sama
En luota mihinkään. Sekä valtamedia että "valhemedia" ovat ihan yhtä puoluellisia ja uutisoivat vain omasta näkövinkkelistään eikä ihan rehellistä totuutta kerro kukaan. Lisäksi valtamedia jättää useita asioita uutisoimatta kokonaan tai ainakin vähättelee ja vääristelee ns mustan valkoiseksi. Tätä tapahtuu muissakin aiheissa kuin siinä mistä tällä(kään) palstalla ei saa edes keskustella.
Eniten luotan länsimaiseen laatumediaan, kuten BBC:hin. Toki ymmärrän, että mitään täydellisen objektiivista totuutta ei uutismaailmassa ole eikä voi olla. Kaikki journalismi on enemmän tai vähemmän arvosidonnaista. Suomessa luotan eniten, mutta en sinisilmäisesti, YLEen ja suuriin maakuntalehtiin. Oman puolueeni Verkkouutisiin ja Nykypäivään luotan myös, mutta samalla tietenkin ymmärrän, että ne eivät edes yritä olla puolueettomia.
Vierailija kirjoitti:
Hesariin ja ylen uutislähetyksiin luotan aika paljon, mutta onhan sielläkin asiavirheitä. Eli vastaus on, etten täysin luota mihinkään, vaan jos tärkeä uutinen kuulostaa oudolta, tarkistan sen muistakin lähteistä, joita nykyään onneksi riittää.
No nuo kaksi on ne vihonviimeiset mihin yksikään normaali ihminen enää luottaa. Noista voi ainoastaan varmistaa muiden uutisoinnin todenmukaisuuden kun nämä kaksi jättävät kokonaan kertomatta tai vähättelevät tapahtunutta.
Vähän turhauttaa ettei voi olla sellaista mediaa johon voisi melkein sinisilmäisesti luottaa. Sellaista ei ole koskaan ollutkaan, joten kai pitää vaan oppia elämään epäilyksen vallassa kuten tähänkin saakka.. :D

Ilmeisesti "normaali ihminen" ajattelee juuri kuin sinä. Muut eivät ole normaaleja. Voisit ehkä käyttää myös ilmaisua "jokainen omilla aivoillaan ajatteleva".
Lähes kaikki mediat, siis ne valtakunnanmediat, ovat kaupallisia julkaisuja tai kanavia. Niiden uutisointi on selvästi muokattu vastaamaan suuren rahan tavoitteita.
Yle on hallituksen käsikassara, joten senkin uutisointi on hallituksen kokoonpanosta riippuen värittynyttä.
Vaihtoehtomedioilla on myös oma agendansa, mutta puolustavat olemassaoloaan sillä, että uutisoivat asioita toiseltakin kannalta verrattuna valtamediaan.
Ulkolaisissa julkaisuissa on aivan sama ongelma.
Niinpä luen näitä kaikkia ja etsin lisäksi netistä mm. tilastotietoa ja muuta saatavilla olevaa faktaa, vasta sitten muodostan oman käsitykseni.
Vierailija kirjoitti:
Eniten häiritsee että kun kerrotaan jostain asiasta, niin saatetaan jättää jotain olennaista mainitsematta. Vahingossa tai tahallaan? Se joka tapauksessa murentaa luottamusta.
Syksyn 2015 kuluessa tuli tuo aika selvästi esille nimenomaan YLE:n ja Hesarin uutisten kohdalla. Kun tarkoituksena on mielipiteen muokkaaminen toimituksen mielestä oikeaan suuntaan niin silloin jätetään sujuvasti asioita kertomatta ja sitä ei toimituksissa pidetä valehtelemisena.
Tomittajat ovat unohtaneet sen, mikä on kolmannen valtiomahdin eli joukkotiedotusvälineiden tehtävä yhteiskunnassa. He kuvittevat, että toimittajan tehtäviin kuuluu opettaa ihmisille "oikeanlaista" ajattelua. Ehkä heille niin on Tampereella opetettu. Toimittajat eivät enää muista sitä, että tiedotusvälineiden tehtävä on tiedonvälitys. Tai sitten he tekevät propagandaa tieten tahtoen ja ovat hylänneet ammattiylpeytensä.
Media = Ihmisten mielipiteet, enkä luota ihmisiin. Oliko tarpeeksi selkeästi sanottu?
Vierailija kirjoitti:
Eniten luotan länsimaiseen laatumediaan, kuten BBC:hin. Toki ymmärrän, että mitään täydellisen objektiivista totuutta ei uutismaailmassa ole eikä voi olla. Kaikki journalismi on enemmän tai vähemmän arvosidonnaista. Suomessa luotan eniten, mutta en sinisilmäisesti, YLEen ja suuriin maakuntalehtiin. Oman puolueeni Verkkouutisiin ja Nykypäivään luotan myös, mutta samalla tietenkin ymmärrän, että ne eivät edes yritä olla puolueettomia.
Niinnno. Eikö ne poliitikot sielläkin peruneet katteettomia lupauksiaan Brixitin jälkeen..
en luota valtamediaan enää yhtään tiettyjä asioita koskevassa uutisoinnissa. ittepähän ovat mokanneet. mv on niille hyvä kirittäjä, kun on siellä julkaistu, ei voida enää pimittää. yleensä googlaan vielä englanniksi jos on joku juttu jonka haluan tarkistaa.
nykysuomi.fi on aika hyvä myös
tarvittais uusia vaihtoehtojulkaisujakin. valtamedian ja mv välillä olevia. siisti ulkoasu ja sisältö, puolueettomasti, salaamatta ja pimittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän turhauttaa ettei voi olla sellaista mediaa johon voisi melkein sinisilmäisesti luottaa. Sellaista ei ole koskaan ollutkaan, joten kai pitää vaan oppia elämään epäilyksen vallassa kuten tähänkin saakka.. :D
On, joskus 1800 luvulla. Näin tapahtui, näin tehtiin. Ottamatta asiaan poliittista kantaa.
Suomalaiset sanovat, että ajattelevat omilla aivoillaan ja luottavat mediaan vain osittain. Kuitenkin asia on juuri Suomessa päinvastoin. Ihmiset ovat tottuneet luottamaan siihen mitä päättäjät ja media sanoo. Esimerkiksi Venäjällä eivät luota mihinkään mitä päättäjät tai media sanoo.
Nyt median ja päättäjien suorittama valkopesu on maahanmuuton takia romuttamassa ihmisten luottamuksen Suomessakin. Ei pelkästään Suomessa, mutta myös muissa Euroopan maissa. Päättäjien on pakko valehdella, että asia pysyisi hallinnassa ja mediassa on poikkeuksellisen paljon ....suvaggeja.
Mitä tämä maksaa ? Stubb: korkeintaan 150 miljoonaa: (1,5 miljardia tähän mennessä).
Me tarvitaan työntekijöitä poistamaan työvoimapulaa ja "kestävyysvajetta". (Somaleista ja irakilaisista alle 15 % on töissä.)
Eivät raiskaa yhtään sen enempää . (jokainen näkee totuuden).
Risikko - ei ole mitään islamisaatiota tapahtumassa. (hehe )
jne.
En mihinkään täysin. Kaikki kirjoittavat omasta näkökulmastaan. Valtamedian juttujen todenperäisyyteen luotan melko hyvin, mutta ne jättävät asioita kertomatta. Vaihtoehtomedioihin en luota ollenkaan.