Miksi ujoutta on ennen pidetty hyvänä ominaisuutena?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen vaikuttaa idiotilta jos hölöttää kaikki ajatuksensa ulos yhtään suodattamatta.

Nimenomaan näin. Monet älyllisesti kehitysvammaiset ja vilkkaat lapset yleensä puhuvat kaiken, mitä ajattelevat, ääneen sekä ovat aika häpeilemättömiä. Heitä joutuu tämän suhteen ohjeistamaan paljonkin. Kun kehitystä tapahtuu ja opastetaan tarpeeksi, myös harkintakyky kasvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot näin:

"Monet aikaisemmin sosiaalisiin taitoihin liitetyt piirteet ovat kadottaneet merkityksensä. Kuinka moni enää nykyään yhtyy sellaiseen kuvaukseen, että sosiaalinen ihminen on "myöntyväinen, auttamishaluinen, ei koskaan aseta omaa etuaan toisen edun edelle, luovuttaa ajoissa, jos asia menee väittelyksi, ei korosta itseään, ei loukkaa toista". Näin kuvattiin vielä 1960-luvulla sosiaalista ihmistä."

Minut esimerkiksi on kasvatettu tuon periaatteen mukaisesti, ja kyllä minut on todellakin nykyaikana jyrätty, nujerrettu, nöyryytetty ja alistettu aivan täysin. Mutta se minkä on lapsena omaksunut kunniallisen ihmisen käytökseksi, se pysyy mielessä, eikä minusta saa millään enää nykyajan "sosiaalisen" ihmisen ihannekuvan mukaista ihmistä.

"Sosiaalinen" tarkoittaa nykyään sellaista, joka puhuu paljon. :)

Ei ainakaan minun kieletajulla ja sanavarastollani. 

Sosiaalinen tarkoittaa ystävällistä ekstroverttia ihmistä, joka ottaa toiset huomioon. Sosiaalinen ihminen on kohtelias ja kuunteleva, mutta rohkea myös itse puhumaan omaa kantaansa peittelemättä. 

Kyllä näin määritellen sosiaalisuus on ehdottomasti hyvä asia Ujous ei minusta poissulje sosiaalista mielenlaatua. Ujolta ottaa vain enemmän aikaa. Hän tarkkailee ja vetäytyy aluksi, mutta voi pohjimmiltaan edustaa rohkeutta ja suoraselkäisyyttä vähemmällä hölinällä höystettynä. 

Ujous sinällään ei ole huono piirre, se osoittaa harkintaa, älyä ja toisten huomioimista 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot näin:

"Monet aikaisemmin sosiaalisiin taitoihin liitetyt piirteet ovat kadottanee

t

merkityksensä. Kuinka moni enää nykyään yhtyy sellaiseen kuvaukseen, että sosiaalinen ihminen on "myöntyväinen, auttamishaluinen, ei koskaan aseta omaa etuaan toisen edun edelle, luovuttaa ajoissa, jos asia menee väittelyksi, ei korosta itseään, ei loukkaa toista". Näin kuvattiin vielä 1960-luvulla sosiaalista ihmistä."

Minut esimerkiksi on kasvatettu tuon periaatteen mukaisesti, ja kyllä minut on todellakin nykyaikana jyrätty, nujerrettu, nöyryytetty ja alistettu aivan täysin. Mutta se minkä on lapsena omaksunut kunniallisen ihmisen käytökseksi, se pysyy mielessä, eikä minusta saa millään enää nykyajan "sosiaalisen" ihmisen ihannekuvan mukaista ihmistä.

"Sosiaalinen" tarkoittaa nykyään sellaista, joka puhuu paljon. :)

Vain hölöttäjien mielestä. Sosiaaliseen älykkyyteen, kuuluu myös kyky kuunnella ja antaa muiden suun vuorolle tilaa sekä ottaa toiset huomioon. Pelkkä pälättäminen on sosiaalista tyhmyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Kritillinen perinne, eikös ylpeys ole kuolemansynti.

Ujouden vastakohta ei liene ylpeys. Muistaakseni näin raamatussa: Jumala on ylpeitä vastaan mutta nöyrille hän antaa armon.

Ajattelisin että ujouden vastakohta on ______, niin mikä se on. Avoin ja sosiaalisesti rohkea, mutta siinä on jo kokonainen lause.

Ujo urheilija on minun mielestä seksikäs. Antaa haastattelua, hyväkroppainen mies, kauniit silmät.

Mun sukuni on hölösuista ja äänekästä ja lapsuudessani 70-luvulla olin ujona ja hiljaisena sukuni musta lammas. Niissä piireissä mun herttaista ujouttani ja rauhallisuuttani kehuttiin mun vanhemmilleni paljon! :D Eli ainakin meidän perhepiirissa tuo ujouden ihanne pitii pintansa tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Taas tää alkaa....huomaa että jollain on loma loppunut.

Sä et jätä tätä paskapalstaa lomallakaan, näemmä.

Kuulun suuriin ikäluokkiin ja meidän lapsuudessamme ujous, tai niin kuin meillä sanottiin kainous, kuului hyveisiin ja kasvatustavoitteisiin. Ei ollut edes sopivaa olla työntämässä itseään esille tai olla ensimmäisenä ottamassa kahvipöydästä. Vähän ristiriitaistahan se monesti oli, sillä toisaalta piti kuitenkin olla reipas. Minä olin ujo ja vierastin jopa joitakin läheisiä sukulaisiakin, saati sitten vieraampia ihmisiä. Minusta oli kauhean vaikea mennä esim. tervehtimään vieraita kädestä pitäen. Minusta olisi riittänyt, että olisin käynyt niiaamassa kamarin ovella ja sitten olisin häipynyt näkyviltä. Vieraat kyselivät kaikenlaista enkä tahtonut saada millään suutani auki, kun niin ujostutti. Ujo olen vieläkin, vaikka tein työni ihmisten parissa. Uudet ihmiset ja paikat ujostuttavat edelleen. Monesti jään pois tilaisuuksista, kun ujouden puuska taas kerran iskee. En ole hidasjärkinen nössykkähissukka enkä tylsä tuppisuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ihminen jää ilman

Ilman mitä?

pimppaa

Mitä on ujous? 

Helposti ajattelee, että se on epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Ei uskalla suutansa avata... 

Minä ajattelen, että se on tietynlaista "hitaasti lämpenevyyttä", ei ole impulsiivinen heittäytyjä tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Ujo ei ole sama kuin arka. Ujo voi pohjimmiltaan olla vahva ja rohkea. Se ei vain ensikontaktissa tule selväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyvää muka on siinä että ihminen on niin hidasjärkinen ettei saa sanaa suustaan, joku tylsä nössykkähisukka tuppisuu joka ei puhu muille mitään?

Voi, kunpa sinäkin olisit sellainen.