Miksi ujoutta on ennen pidetty hyvänä ominaisuutena?
Mitä hyvää muka on siinä että ihminen on niin hidasjärkinen ettei saa sanaa suustaan, joku tylsä nössykkähisukka tuppisuu joka ei puhu muille mitään?
Kommentit (30)
Se että suhtautuu muihin ihmisiin kuten aloittaja, kyllä osoittaa että luonteesta puuttuu kokonaan kaikki ne hyveet joita ujouteen liitetään kuten mainitut nöyryys ja vaatimattomuus. Tosi ylimielistä ja omanapaista nimitellä nössykkähissukoiksi tai leimata hidasjärkiseksi pidättyväisen itseilmaisutyylin takia.
Taas tää alkaa....huomaa että jollain on loma loppunut.
Ai milloin ennen? Olen ujo vuosimallia -65 ja kyllä pienenä kuulin riittävästi "veikö kissa kielen?" Ja muutenkin olin epäkelpo.
Nykyisin testaan omaa fiksuuttani niiden harvojen ujojen lasten kanssa, joita erinäisissä tapahtumissa kohtaan. Ja yleensä pääsen mielenkiintoisiin vuorovaikutustilanteisiin heidän kanssaan.
Ja olen antanut ujolle itselleni armon, ne sen aikaiset aikuiset eivät vaan hallinneet vuorovaikutustaitoja, vaan olivat tökeröitä.
Ei kai sitä koskaan hyvänä ominaisuutena sinänsä ole pidetty? Olen syntynyt 60-luvun alussa. Reippaus ja sosiaalisuus silloinkin arvostettuja.
Sanotaan, että erilaisuutta siedettiin paremmin. Ei ollut diagnooseja joka tyypille erikseen. Nythän joka toinen on asperger, ADHD tai uusimman muodin mukaan aistiyliherkkä jne.
Eli ihminen otettiin sellaisena kuin on. Joku oli luokallamme hiljaisempi, joku villikko ja jokainen omanlaisensa. Ei ollut tällaista luokittelua "lääketieteellisin" kategorioihin.
Kritillinen perinne, eikös ylpeys ole kuolemansynti.
Vierailija kirjoitti:
Ai milloin ennen? Olen ujo vuosimallia -65 ja kyllä pienenä kuulin riittävästi "veikö kissa kielen?" Ja muutenkin olin epäkelpo.
Nykyisin testaan omaa fiksuuttani niiden harvojen ujojen lasten kanssa, joita erinäisissä tapahtumissa kohtaan. Ja yleensä pääsen mielenkiintoisiin vuorovaikutustilanteisiin heidän kanssaan.
Ja olen antanut ujolle itselleni armon, ne sen aikaiset aikuiset eivät vaan hallinneet vuorovaikutustaitoja, vaan olivat tökeröitä.
Itse olen -74 vuosimallia, ja minä sain kovasti noottia siitä että en ollut ujo enkä hiljainen. Aikuiset odottivat, että lasten, ja aivan erityisesti tyttöjen, kuuluisi olla huomaamattomia ja hiljaisia.
Ja kyllä moni vanhempieni ja oman sukupolven nainen pitää varsinkin miestä jotenkin miehekkäämpänä, jos tämä ei ole mikään hölösuu vaan sellainen vähän juro ja karu, mutta luotettava. Naiset on sitten aikuisena saaneet vapaammin olla höpöttelijöitäkin, kunhan ovat sitä hyväntuulisella tavalla.
Itse en kannata mitään tietyn luonteen tai temperamentin ihannointia. Minusta jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on, olipa ujo tai ihan päinvastainen. Kaikille on omat paikkansa elämässä jossa juuri niistä omista ominaisuuksista on hyötyä.
No ei kyllä ole pidetty. Vaan rauhallisuutta ja hiljaisuutta, mikä on ihan eri asia kuin ujous. Itse olen harkitsevainen, rauhallinen ja kärsivällinen. Sen moni tulkitsee virheellisesti ujoudeksi. En minä ole ujo, en vain ole koko ajan äänessä, jos ei ole asiaa. Monelta suupaltitlta tulee tekstiä nimenomaan niin paljon, etteivät tajua miten paljon tyhmyyksiä laukovat. Kuten sinä ap, et taida tajuta miten tyhmä olet.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole pidetty. Vaan rauhallisuutta ja hiljaisuutta, mikä on ihan eri asia kuin ujous. Itse olen harkitsevainen, rauhallinen ja kärsivällinen. Sen moni tulkitsee virheellisesti ujoudeksi. En minä ole ujo, en vain ole koko ajan äänessä, jos ei ole asiaa. Monelta suupaltitlta tulee tekstiä nimenomaan niin paljon, etteivät tajua miten paljon tyhmyyksiä laukovat. Kuten sinä ap, et taida tajuta miten tyhmä olet.
Luultavasti nämä ap:n kaltaiset kyllä tulkitsevat yhtä lailla rauhalliset ja harkitsevaisetkin sinne ärsyttävien ujojen nössyköiden porukkaan...
Vierailija kirjoitti:
Sitä pidetään esim. Japanissa ja Kiinassa vieläkin. Ujouden katsotaan tarkoittavan kohteliaisuutta, nöyryyttä, vaatimattomuutta (ylimielisyyden vastakohta) ja toiselle tilan antamista. Ei sitä pidetä noissa kulttuureissa minään nössykkä-hissukkuutena ollenkaan. Eikä pidetty meillä Suomessakaan ennen - harmi että tämä amerikkalaisperäinen hölöttävän ekstrovertismin yletön ihannointi on levinnty viime vuosikymmeninä tänne niin pahasti.
Ujoja ihmisiä ei edes ole Kiinassa tai Japanissa ovat tiheästi asutettuja maita ja jos et osaa käyttää kyynerpäitä jäät jalkoihin.
Mutta osaavat teeskennellä ujoutta. Ujous on ollut harvaan asuttujen maiden piirre.
Vierailija kirjoitti:
Ujo ihminen jää ilman
Ilman mitä?
Voisin myös lisätä, että ihmiset, joilla on koko ajan tarve pitää keskustelua yllä: Kukaan ei kuole muutaman minuutin hiljaisuuteen. Ne rauhallisemmat eivät sitten viitsikään sanoa mitään, kun eivät saa siihen tilaa ja ovat oppineet, että välillä voi vetää henkeä eikä päälle puhuta. Jos välillä vaikenisitte ja antaisitte muille suun vuoron. Jos muutamaan minuuttiin ei kukaan sano mitään, voitte jatkaa. Se ei ole kiusallinen hiljaisuus, vaan hengähdystauko. Ei suurin osa ihmisistä jaksa kuunnella saman ihmisen puhetta koko ajan, vaan hiljainen hetki tekee monelle hyvää. Sen hetken aikana voitte miettiä, onko se asianne nyt ääneen sanomisen arvoinen. Mulla ei ainakaan ole kiusallisi hiljaisia hetkiä, sillä pohdiskelen usein asioita ja sanon ääneen, jos se on sen arvoista. t. hiljainen, mutta ei ujo. Ujo jos olisin, menisin puun taakse piiloon. Mutta en ole ja en mene.
Vierailija kirjoitti:
Ai milloin ennen? Olen ujo vuosimallia -65 ja kyllä pienenä kuulin riittävästi "veikö kissa kielen?" Ja muutenkin olin epäkelpo.
Nykyisin testaan omaa fiksuuttani niiden harvojen ujojen lasten kanssa, joita erinäisissä tapahtumissa kohtaan. Ja yleensä pääsen mielenkiintoisiin vuorovaikutustilanteisiin heidän kanssaan.
Ja olen antanut ujolle itselleni armon, ne sen aikaiset aikuiset eivät vaan hallinneet vuorovaikutustaitoja, vaan olivat tökeröitä.
Munäkin 70 -luvulla syntynyt olen koko ikäni kuullut muilta, että pitäisi olla toisenlainen. "Ei saa olla ujo!", sanottiin. Olen vieläkin ujo. Se on yksi piirre minussa muiden joukossa, enkä haluaisi olla minkään muunlainen.
Harvemmin se ujous mitään totaalista mutismia aiheuttaa, enemmänkin just on omista vuorovaikutustaidoista kiinni saako juttua aikaiseksi. Ymmärrän kyllä hyvin että ujot tai rauhallisemmat tyypit ei välitä aloittajan kanssa paljon puhella, asenteet nimittäin paistaa yleensä kauas.
Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot näin:
"Monet aikaisemmin sosiaalisiin taitoihin liitetyt piirteet ovat kadottaneet merkityksensä. Kuinka moni enää nykyään yhtyy sellaiseen kuvaukseen, että sosiaalinen ihminen on "myöntyväinen, auttamishaluinen, ei koskaan aseta omaa etuaan toisen edun edelle, luovuttaa ajoissa, jos asia menee väittelyksi, ei korosta itseään, ei loukkaa toista". Näin kuvattiin vielä 1960-luvulla sosiaalista ihmistä."
Minut esimerkiksi on kasvatettu tuon periaatteen mukaisesti, ja kyllä minut on todellakin nykyaikana jyrätty, nujerrettu, nöyryytetty ja alistettu aivan täysin. Mutta se minkä on lapsena omaksunut kunniallisen ihmisen käytökseksi, se pysyy mielessä, eikä minusta saa millään enää nykyajan "sosiaalisen" ihmisen ihannekuvan mukaista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä pidetään esim. Japanissa ja Kiinassa vieläkin. Ujouden katsotaan tarkoittavan kohteliaisuutta, nöyryyttä, vaatimattomuutta (ylimielisyyden vastakohta) ja toiselle tilan antamista. Ei sitä pidetä noissa kulttuureissa minään nössykkä-hissukkuutena ollenkaan. Eikä pidetty meillä Suomessakaan ennen - harmi että tämä amerikkalaisperäinen hölöttävän ekstrovertismin yletön ihannointi on levinnty viime vuosikymmeninä tänne niin pahasti.
Ujoja ihmisiä ei edes ole Kiinassa tai Japanissa ovat tiheästi asutettuja maita ja jos et osaa käyttää kyynerpäitä jäät jalkoihin.
Mutta osaavat teeskennellä ujoutta. Ujous on ollut harvaan asuttujen maiden piirre.
Kyllä ujotkin osaavat ruuhkassa kyynerpäitä käyttää päästäkseen eteenpäin. Mutta minusta Japanilaisessa kulttuurissa varsinkin on paljon sellaista, joka on rakentunut ujouden ja varautuneisuuden ympärille, esim. valtava häpeän pelko ja sen ajatteleminen mitä muut minusta ajattelee. Aikoinaan ihmisen oletettiin jopa tekevän itsemurha tietyllä rituaalisella tavalla, jos hän menetti kasvonsa riittävän pahasti toisten edessä. Siinä on suomalainen ujosti yksinään häpeämisen kulttuuri pientä.
Ihminen vaikuttaa idiotilta jos hölöttää kaikki ajatuksensa ulos yhtään suodattamatta.
Vierailija kirjoitti:
Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot näin:
"Monet aikaisemmin sosiaalisiin taitoihin liitetyt piirteet ovat kadottaneet merkityksensä. Kuinka moni enää nykyään yhtyy sellaiseen kuvaukseen, että sosiaalinen ihminen on "myöntyväinen, auttamishaluinen, ei koskaan aseta omaa etuaan toisen edun edelle, luovuttaa ajoissa, jos asia menee väittelyksi, ei korosta itseään, ei loukkaa toista". Näin kuvattiin vielä 1960-luvulla sosiaalista ihmistä."
Minut esimerkiksi on kasvatettu tuon periaatteen mukaisesti, ja kyllä minut on todellakin nykyaikana jyrätty, nujerrettu, nöyryytetty ja alistettu aivan täysin. Mutta se minkä on lapsena omaksunut kunniallisen ihmisen käytökseksi, se pysyy mielessä, eikä minusta saa millään enää nykyajan "sosiaalisen" ihmisen ihannekuvan mukaista ihmistä.
"Sosiaalinen" tarkoittaa nykyään sellaista, joka puhuu paljon. :)
Sitä pidetään esim. Japanissa ja Kiinassa vieläkin. Ujouden katsotaan tarkoittavan kohteliaisuutta, nöyryyttä, vaatimattomuutta (ylimielisyyden vastakohta) ja toiselle tilan antamista. Ei sitä pidetä noissa kulttuureissa minään nössykkä-hissukkuutena ollenkaan. Eikä pidetty meillä Suomessakaan ennen - harmi että tämä amerikkalaisperäinen hölöttävän ekstrovertismin yletön ihannointi on levinnty viime vuosikymmeninä tänne niin pahasti.