Lue keskustelun säännöt.
Hirveä kriisi, elänkö ja koenko vähemmän kuin läheiseni?
28.07.2016 |
Näin kolmekymppisten lähestyessä olen törmännyt elämäni suurimpaan henkiseen kriisiin. Olisiko kolmenkympin kriisiä siis? Olen huomannut viime vuosina, että siinä missä minä olen suoraviivaisesti opiskellut, siirtynyt työelämään, yrittänyt luoda uraa, löytänyt miehen ja ostanut hänen kanssaan yhteisen kodin, monet läheiseni tekevät aivan erilaisia ratkaisuja. Iso osa heistä reissaa maailmalla, tavoitteenaan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Seuraan heidän elämäänsä sivusta, ja olen kateellinen.
Eivät hekään mitään elämäntapaintiaaneja ole, vaan opiskelut ovat hoituneet tavalla tai toisella, ja esim. työura on saatettu luoda sellaiseksi, että matkustamaan pääsee. Osa on löytänyt kumppanin ulkomailta. Eräskin muutti muutama vuosi sitten Espanjaan tarkoituksenaan työskennellä muutaman kuukauden verran, mutta sillä tiellä on edelleen, maa vain välillä vaihtuu. Mieskin on löytynyt matkaan mukaan.
Monilla se ensimmäinen lähtöpäätös on ollut tärkein, ja sen jälkeen asiat vain ajautuvat eteenpäin. Samoinhan se on minulla, tässä sitä mennään elämänvaiheesta ja päätöksestä toiseen. Mutta jos olisin yliopistossa päättänyt vaikka lähteä vaihto-oppilaaksi, niin olisiko minunkin elämäni täynnä uusia kokemuksia ja elämyksiä? Olisinko aivan eri tiellä kuin nyt?
Minä en ole koskaan asunut ulkomailla, ja vaikeammaksi vain muuttuu, kun nyt jo sitoo asuntolaina, parin vuoden sisällä varmaan lapset. Eivät ne estäviä tekijöitä ole, mutta vaikeuttavia. Silti janoan jotain uutta, Suomen pölyjen karistamista jaloista edes muutamaksi kuukaudeksi, vuodeksi tai pariksi... Ei jokavuotinen viikon mittainen lomamatka ole sama asia :(
Muita kriiseilijöitä?
Kommentit (7)
Jos haluat muuttaa ulkomaille, järjestät asiat ja muutat. Ei se sen kummallisempaa ole. Ei sulle kukaan tule niitä elämyksiä ja kokemuksia sinne omistusasuntoosi tarjoamaan, itse ne pitää hommata niin kuin kaikkien muidenkin. Ja kannattaa tosiaan aloittaa nyt, tai ruikutat samaa vielä 20 vuoden päästä, pari kolme teiniä jaloissa mesoamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioilla on aina monta puolta. Mä olen sellainen reppureissaaja, asunut useassa eri maassa ja syksyllä jälleen lähdössä asumaan Hollantiin. Osittain ulkomaille on vienyt työ ja toisaalta olen myös työni niin valinnut, että pääsen matkustelemaan ja näkemään maailmaa. Ja silti välillä mietin, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole kotia juurruttanut Suomeen. Mulla on myös aika löyhät suhteet perheeseen ja sukulaisiani en tunne ollenkaan. Ulkomailla asuessani olen kyllä saanut paljon ystäviä, mutta ei kai perhesuhteita koskaan ystävät korvaa? Mulla ei myöskään ole omistusasuntoa eikä sitä kautta vanhuudenturvaa.
Huomaatko, asioita voi katsella niin monelta eri kantilta ja jokaisesta elämäntyylistä varmasti löytyy jotain vähemmän hohdokasta.
Ikäkriisit on muuten hyviä paikkoja tehdä elämässä suuria ja pieniä muutoksia, koska kriisissä ihminen aina arvioi nykyistä tilannettaan ja on ehkä alttiimpikin muutokselle.
No jaa, minä asun täällä ulkomailla ja olen ajelehtinut aiemmin työstä ja opiskelupaikasta seuraavaan. Kadehdin ihmisiä, joilla on ura koska he ovat osanneet sitoutua yhteen asiaan. 34 ja cv pitkä, täynnä pätkätöitä ja työhaastattelijat nauravat kun olen seurannut haaveitani.
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta. Mä olen sellainen reppureissaaja, asunut useassa eri maassa ja syksyllä jälleen lähdössä asumaan Hollantiin. Osittain ulkomaille on vienyt työ ja toisaalta olen myös työni niin valinnut, että pääsen matkustelemaan ja näkemään maailmaa. Ja silti välillä mietin, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole kotia juurruttanut Suomeen. Mulla on myös aika löyhät suhteet perheeseen ja sukulaisiani en tunne ollenkaan. Ulkomailla asuessani olen kyllä saanut paljon ystäviä, mutta ei kai perhesuhteita koskaan ystävät korvaa? Mulla ei myöskään ole omistusasuntoa eikä sitä kautta vanhuudenturvaa.
Huomaatko, asioita voi katsella niin monelta eri kantilta ja jokaisesta elämäntyylistä varmasti löytyy jotain vähemmän hohdokasta.
Ikäkriisit on muuten hyviä paikkoja tehdä elämässä suuria ja pieniä muutoksia, koska kriisissä ihminen aina arvioi nykyistä tilannettaan ja on ehkä alttiimpikin muutokselle.
Kiitos tästä toisesta näkökulmasta! Osaan olla kiitollinen siitäkin mitä on, olenhan nähnyt paljon vaivaa esim. hankkiakseni asunnon, enkä voi katua sitäkään, että olen tekemieni valintojen ansiosta kohdannut mieheni. Silti tämä ahdistus vaivaa. En ole eläissäni asunut edes yli sadan kilometrin päässä synnyinpaikkakunnaltani! (Asun sentään suuressa kaupungissa, mutta silti.) Mieheni on täysin tyytyväinen tilanteeseemme, mutta hän onkin minua vanhempi, ja hän on ehtinyt mm. käydä vaihdossa opiskeluaikana, ja hän on ollut töissä ulkomailla. Minullakaan ei varmaan olisi nyt tätä syytä ahdistua, jos olisin tehnyt saman kuin hän. Hän sentään tietää millaista se lähteminen ja muualla oleminen on, minä en.
ap
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta. Mä olen sellainen reppureissaaja, asunut useassa eri maassa ja syksyllä jälleen lähdössä asumaan Hollantiin. Osittain ulkomaille on vienyt työ ja toisaalta olen myös työni niin valinnut, että pääsen matkustelemaan ja näkemään maailmaa. Ja silti välillä mietin, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole kotia juurruttanut Suomeen. Mulla on myös aika löyhät suhteet perheeseen ja sukulaisiani en tunne ollenkaan. Ulkomailla asuessani olen kyllä saanut paljon ystäviä, mutta ei kai perhesuhteita koskaan ystävät korvaa? Mulla ei myöskään ole omistusasuntoa eikä sitä kautta vanhuudenturvaa.
Huomaatko, asioita voi katsella niin monelta eri kantilta ja jokaisesta elämäntyylistä varmasti löytyy jotain vähemmän hohdokasta.
Ikäkriisit on muuten hyviä paikkoja tehdä elämässä suuria ja pieniä muutoksia, koska kriisissä ihminen aina arvioi nykyistä tilannettaan ja on ehkä alttiimpikin muutokselle.
Viisasta tekstiä. Reissatessa ei läheskään aina ole mahtavaa ja vapaata, -ei myöskään siinä turvallisessa kotielämässä. Persoonakysymys, eikä kumpikaan vaihtoehto ole toistaan huonompi. Parasta olisi, että ihmiset uskaltaisivat tehdä elämästään oman näköisensä ja oloisensa. Plus, mieli voi muuttua, kuuskymppisetkin voivat alkaa matkustelemaan tai vastaavasti palata synnyinseudulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso leffa sliding doors
lue kirja elämä elämältä
osta lautapeli "cv"
Kaikki käsittelevät sinun pohtimaasi aihetta
Et. Ei kenenkään elämässä tapahdu lopulta yhtään mitään.