Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi ystävä käyttäytyy näin?

Vierailija
28.07.2016 |

Olemme olleet parhaita ystäviä jo teini-iästä saakka. Viime aikoina (n. vuoden sisällä) olen kuitenkin huomannut ystäväni, sanotaan vaikka Kaisan*, käytöksessä negatiivisia piirteitä. Emme tapaa enää kovin usein, koska asumme ja opiskelemme n. 300 km päässä toisistamme, soittelemme puolin ja toisin pitkiä puheluita, ja näiden aikana kaikki on ok. Mutta sitten kun tapaamme, hän on alkanut piikittelemään minua. Viimeksi näimme viime viikonloppuna, kun olimme suurella tuttavaporukalla vuokraamallamme mökillä. Minua on monesti sanottu -myös Kaisa- Mena Suvarin näköiseksi, ja kerroinkin tuolloin Kaisalle naureskellen, että baarissa minua oli jälleen hänen näköisekseen sanottu. Kaisa totesi siihen: "Enpä kovin leuhkisi tuolla, ei ole kovinkaan hääppöisen näköinen". Ihmettelin hänen kommenttiaan, mutta annoin olla.

Tuolla samaisella mökkireissulla menin nukkumaan ennen muita, sillä minulla oli ollut perjantaina pitkä aamuvuoro ennen lähtöä. Lauantaina kun konkoilimme ylös, sain kuulla toiselta ystävältäni, että Kaisa kertoilee kaikille mieheni yrittäneen suudella häntä yöllä, kun minä jo nukuin. Mieheni kiistää asian, Kaisan tarina puolestaan muuttuu jatkuvasti suuteluyrityksestä "lumppaamiseen", ja muutoinkin yksityiskohdat mättää.

Sanottakoon tähän, että Kaisan luotettavuus alkaa kyllä olla niin ja näin. Pari vuotta sitten menin hänen luonaan käymään, ja hän pyysi bensarahaa hakiessaan minua junalta. Annoin kympin kun bensavalo paloi, ja ajattelin, että samalla rahalla pääsen sitten takaisin asemalle. Kaisa sanoi että asia on ok. Seuraavana päivänä lähdimme Alkoon viiniä ostamaan, koska tarkoitus oli illalla lähteä juhlimaan. Taas bensavalo paloi, ja Kaisa vihjaili bensoista. Muistutin tankkaamastani kympistä. Lopulta annoin kuitenkin vielä vitosen. Myöhemmin samana päivänä kävimme Kaisan miehen kanssa hakemassa irtokarkkeja, kun mies siinä matkalla jotain jutusteli että pitäisi jotain tehdä tuolle bensavalolle kun se palaa koko ajan, vaikka hän oli tankannut eilen 40 eurolla! Kaisa siis kusetti minulta rahaa. Toki olisin muutenkin maksanut kyydistä, mutta yhteensä 15€ muutaman kilsan matkasta on ihan liikaa. Kiukustuin niin, että annoin Kaisan miehen maksaa herkut, itse en pistänyt niihin senttiäkään mutta vetelin niitä naamaani koko illan, ja baarista tultuamme vetelin ruokia kaapista napaani (niistäkään en maksanut penniäkään). Olemme molemmat siis opiskelijoita (ikää n. 25v).

Näiden seikkojen lisäksi Kaisa on todella pinnallinen. Hän on todella kaunis ja hoikka, saa taatusti miesten huomion baareissa. Minäkin olen ihan kivan näköinen, ja auta armias jos joku mies lähestyykin minua hänen sijastaan! Viimeksi kun näin kävi, mies ei ehtinyt sanoa minulle muuta kuin "moi", niin Kaisa hyökkäsi väliin huutamaan, että "Niinalla* (mulla siis) on rikas mies, ihan turha yrittää!!* minä ja se mies olimme molemmat hölmistyneitä, ja Kaisa alkoi sitten itse häntä vikittelemään siinä illan aikana (vaikka on itse kihloissa). Mies ei lämmennyt, ja lähdimme kaksin Kaisan kanssa pois. Matkalla haukkui miehen todella rumaksi, ja että miten hän ei meinannut saada miestä kimpustaan koko iltana. Tällaisia juttuja on sattunut ennenkin monta kertaa. Tuntuu kuin hänelle baari-ilta tarkoittaa kilpailua siitä, kumpi saa enemmän iskuyrityksiä miehiltä. Huoh, lapsellista paskaa.

Tulipa pitkä vuodatus.. No, mitä mieltä on raati? Mikä saa ystäväni käyttäytymään näin minua kohtaan? Olen alkanut jo pitämään etäisyyttä, kun en jaksa ainaista draamaa.

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
28.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 30 ja kuudesta lapsuuden/nuoruuden ystävästä on enää yksi jäljellä. Kaikki alkoivat jossain vaiheessa käyttäytyä juuri samantapaisesti, tosin ei ihan noin suoraviivaisesti kuin Kaisa. Harmitti, että ystävät alkoivat harrastamaan piikittelyä, kilpailua ja sen sellaista, ja jouduin katkaisemaan välit pitkäaikaisiin kavereihin, mutta en minä sellaisia olisi enää halunnutkaan. Luulin että olisimme ystäviä vanhoiksi asti, mutta koko ystävyys-käsite koki kolauksen.

Vierailija
22/22 |
28.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen 30 ja kuudesta lapsuuden/nuoruuden ystävästä on enää yksi jäljellä. Kaikki alkoivat jossain vaiheessa käyttäytyä juuri samantapaisesti, tosin ei ihan noin suoraviivaisesti kuin Kaisa. Harmitti, että ystävät alkoivat harrastamaan piikittelyä, kilpailua ja sen sellaista, ja jouduin katkaisemaan välit pitkäaikaisiin kavereihin, mutta en minä sellaisia olisi enää halunnutkaan. Luulin että olisimme ystäviä vanhoiksi asti, mutta koko ystävyys-käsite koki kolauksen.

Taitaa sitten olla valitettavan yleinen ilmiö tämä :(

- Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kolme