Lue keskustelun säännöt.
Olen varmaan ajautumassa siihen pisteeseen, etten oikeastaan haluakaan miestä. Hyvä vai huono asia, kokemuksia?
26.07.2016 |
Mitä pidempään tässä menee sinkkuna, sitä vähemmän oikeastaan enää edes kaipaan miestä yhtään mihinkään. Myös seksihalut ja läheisyydentarve ovat pikkuhiljaa kuihtuneet, ei enää samanlailla tee mieli kuin joskus aiemmin. Olen 25v eikä käytössäni ole mitään lääkitystä eikä hormonaalista ehkäisyä, hormonitoiminta ei kuitenkaan ole tasapainossa (ei ole ollut ikinä) ja esimerkiksi kuukautiseni ovat epäsäännölliset (tutkittu, ei löydetty vikaa).
Tuntuu myös, että olen hyvin paljon tyytyväisempi itseeni nyt, kun olen vähitellen alkanut ajatella, ettei minun tarvitsekaan olla kenenkään katseiden tai halujen kohteena nyt eikä välttämättä koskaan. En ole kaunis, korkeintaan ihan sievä, kroppani on vaatteet päällä ok mutta esimerkiksi iho on huonohko ja "raskausarpia" on runsaasti etenkin reisissä. Paljon muitakin virheitä on, en siis ole geeniloton voittajapuolella laisinkaan, ja tämä varmasti näkyy ja huokuu minusta.
Olen näiden suhteen ihan realisti, en mikään negatiivinen angstaaja enkä kulje pää kumarassa. Itsetuntoni on ihan hyvä ja elämäni on mielestäni ihan kelvollista. Hyviä ystäviä on muutama, hyviä kavereita paljon, ja viihdyn yksinkin oikein hyvin.
Toisaalta tuntuu, että onko jokin mennyt nyt lopullisesti pieleen... Ennen olin todella halukas seksin suhteen ja kaipasin kipeästi myös rakkautta. Olenkin ollut elämäni aikana myös ihastunut ja jopa rakastunut, että tiedän millaista se parhaimmillaan on. Suhteet eivät ole kestäneet enkä enää vain usko, että sielunkumppanin jo muutaman kerran menetettyäni enää kykenisin aidosti noihin tunteisiin.
Kommentit (17)
Tee ihan mitä tykkäät. Itse parhaiten tunnet omat arvosi. Kuoleman jälkeen ei kukaan anna pisteitä sääntöjen noudattamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkisin ei kannata yrittää jos ei miestä halua rinnalleen. Siihen vaihtoehto on olla yksin eikä edes anna toivon kipinää miehille.
Sitten joskus kun olet valmis uuteen suhteeseen niin aina voi yrittää uudelleen.
Ihana sinä. Juuri mietin tänään samaa. Mua on elämä kohdellut aika kaltoin ja kaiken muun kurjan lisäksi parisuhteeni ovat olleet todella huonoja.
Olen tapaillut miehiä nyttemmin, mutta en luota kehenkään. En vain pysty. Sitoutuminen ahdistaa ja en siedä ajatusta perinteiseen seurustelusuhteeseen ryhtymisestä. Minulla on aina ollut niissä alistettu olo, enkä halua sitä enää. Joten miksi pitäisi? Ei sitä tarvitse väkisin yrittää.
aikamoistameininkiä kirjoitti:
Väkisin ei kannata yrittää jos ei miestä halua rinnalleen. Siihen vaihtoehto on olla yksin eikä edes anna toivon kipinää miehille.
Sitten joskus kun olet valmis uuteen suhteeseen niin aina voi yrittää uudelleen.
Väkisin ei tosiaan kannata yrittää. Tällaisissa fiiliksissä sitä tulee selattua kaikki Tinderitkin vain niin, että painaa rastia kaikille. (Kyllä, poistin sovelluksen.)
Pohdin vain, että onko tästä mahdollista enää edes palata siihen "normaaliin" entiseen olotilaani, vai tuleeko tämä olemaan minulle aina uusi normaali. Ei tunnu pahalta, mutta tuntuu jotenkin väärältä silti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ihana sinä. Juuri mietin tänään samaa. Mua on elämä kohdellut aika kaltoin ja kaiken muun kurjan lisäksi parisuhteeni ovat olleet todella huonoja.
Olen tapaillut miehiä nyttemmin, mutta en luota kehenkään. En vain pysty. Sitoutuminen ahdistaa ja en siedä ajatusta perinteiseen seurustelusuhteeseen ryhtymisestä. Minulla on aina ollut niissä alistettu olo, enkä halua sitä enää. Joten miksi pitäisi? Ei sitä tarvitse väkisin yrittää.
Minulla viimeisin parisuhde oli lupavaa, mutta loppui sitten kuitenkin lyhyeen, ja se oli iso pettymys minulle. Olen päässyt siitä kyllä yli jo aikapäiviä sitten, tapaillutkin muita, mutten ole kenestäkään kiinnostunut. Enää en ole aikoihin tosin ketään tapaillutkaan, kun mielenkiinto koko puuhaan on lopahtanut aivan olemattomiin...
Aiemmin mielsin itseni todella vahvasti parisuhdeihmiseksi ja pidin seksistä todella paljon, rakkaus oli suurin haaveeni elämässä. Taidan potea jonkinlaista identiteettikriisiä nyt, kun mikään noista ei enää tunnu oikein säväyttävältä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama juttu, tosin olen paljon vanhempi, eronnut ja minulla on lapsia. Yritin deittailla, mutta kun aina meni kaikki pieleen, totesin, että se oli sitten siinä. Olenhan ollut jo naimisissa ja minulla on lapsia, annetaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu, tosin olen paljon vanhempi, eronnut ja minulla on lapsia. Yritin deittailla, mutta kun aina meni kaikki pieleen, totesin, että se oli sitten siinä. Olenhan ollut jo naimisissa ja minulla on lapsia, annetaan olla.
Sama täällä. Tosin lapset on saatu ilman naimisiinmenoa...
Ehkä vika on minussa, mutta parisuhde alkaa ahdistaa ja tuntuu rajoitteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu, tosin olen paljon vanhempi, eronnut ja minulla on lapsia. Yritin deittailla, mutta kun aina meni kaikki pieleen, totesin, että se oli sitten siinä. Olenhan ollut jo naimisissa ja minulla on lapsia, annetaan olla.
Minkä ikäinen olet (vaikka suunnilleen edes) ja kauanko ehdit olla ex-miehesi kanssa?
Siitä onnellisessa asemassa olen, etten ole haaveillut lapsista kuin kerran elämässäni eli viimeisimmässä seurustelusuhteessani, jossa mies tuntui juuri oikealta. Muutoin olen aina ajatellut, että lapsettomana tämän elämän vietän.
-ap
Mulla oli ennen ekaa seurustelua se ajatus ettei seurustelu kiinnosta tippaakaan. Samoin sen jälkeen ja kun sitten kuitenkin tuli seuraava suhde ja päättyi eroon, taas oli sama ajatus. Kuitenkin joskus harvoin ihastun ja silloin en pidä kiinni "periaatteistani", mutta olen yleisesti ottaen yksin onnellisempi. Itsetunto on parempi ja tunnen olevani oma itseni, seurustellessa muutun paljon epävarmemmaksi. Jostain on jäänyt sellainen turvattomuudentunne ja uskon että tulen jätetykseni, eikä asiaa paranna se että näin on käynytkin, vaikken miehiäni mitenkään ole rajoittanut tai osoittanut epävarmuuttani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään enää halua miestä. Takana on pari pidempää seurustelusuhdetta sekä 5 v kestänyt avioliitto josta 1 lapsi. En jaksa enää yrittää, ja hyvin harvon tunnen enää mitään miehenkaipuuta. Nyt 4½ vuotta jo yksin (tai no lapsen kanssa kahdestaan) ja kivasti menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu, tosin olen paljon vanhempi, eronnut ja minulla on lapsia. Yritin deittailla, mutta kun aina meni kaikki pieleen, totesin, että se oli sitten siinä. Olenhan ollut jo naimisissa ja minulla on lapsia, annetaan olla.
Siitä onnellisessa asemassa olen, etten ole haaveillut lapsista kuin kerran elämässäni eli viimeisimmässä seurustelusuhteessani, jossa mies tuntui juuri oikealta. Muutoin olen aina ajatellut, että lapsettomana tämän elämän vietän.
Se kyllä sattui aika lailla, kun luuli olevansa oikean miehen kanssa ja kuitenkin tuli ero. Sen jälkeen on ollut entistä vaikeampi luottaa että voisin löytää sopivan ihmisen, joten olen kai yksin vain sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu, tosin olen paljon vanhempi, eronnut ja minulla on lapsia. Yritin deittailla, mutta kun aina meni kaikki pieleen, totesin, että se oli sitten siinä. Olenhan ollut jo naimisissa ja minulla on lapsia, annetaan olla.
Uuden ihmisen opettelu on äärimmäisen hankalaa ja kuluttavaa, ehkä siksi en jaksa etsiä daamia.
Kohta viisi vuotta ollaan lasten kanssa eletty omillaan, eikä muksut ole hyväksyneet kumpaakaan pidempiaikaista seuralaistani, tosin heidän jälkikasvunsa on ollut jo täysikäisiä, omani vielä molemminpuolin ensimmäistä kymmentään. Saattoi tietysti sekin vaikuttaa asioihin, mutta toisella kierroksella olevia faijoja ei vain lykästä.
Taas pari jännämiehen "rinkileskeä" voimaantunut ja päättänyt elää ilman miestä. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas pari jännämiehen "rinkileskeä" voimaantunut ja päättänyt elää ilman miestä. Huoh.
Melkoisia "outolintuja" ovat ne jotka kanssani viihtyvät ja joiden kanssa minä viihdyn. En ole koskaan erityisemmin tullut toimeen niiden ns. suosittujen kanssa, missään porukoissa.
-ap
Mistä päin faija olet? Kiinnostat minua :-) olen kahden yh
Minulla on käynyt niin, että enää vain fiktiiviset hahmot kiinnostavat ja tarinat ylipäänsä, oikea elämä ihmissuhdekiemuroineen ja loputtomine pettymyksineen ei tunnu houkuttelevalta. Varmaan lapsellista ja säälittävää tämä, mutta enhän minä toisaalta ketään satuta.
Kokeilin vähän "nuorempana" seurustelua ja kävin treffeillä. Tulin siihen tulokseen etteivät ole minua varten, enkä tarvitse miestä enkä välttämättä halukaan. Jos joskus tulee se mies vastaan, joka on just sopiva minua varten ja kenen kanssa voisin viettää koko loppuelämäni, niin sitten voin asiaa miettiä uudestaan. Muuten olen mielummin ilman.