Lue keskustelun säännöt.
Koska mä olen surullinen/masentunut mä en halua tehdä asioita joita minulta odotetaan
25.07.2016 |
Sitten minua haukutaan. Eikö tämä ole väärin minua kohtaan? Se alkoi jo lapsuudessa. Silloinkin minua kohdeltiin väärin ja vain suunnilleen sanottiin, että tämä pn kasvatusta, se on hyväksi sinulle. Ei yhtään välitetty mun tunteista. Mulle opetettiin, ettei saa sanoa ettei halua jotain mitä äiti vaati minun tekevän, koska se oli äidille loukkaus. Vaikka enhän mä nyt häntä kiusatakseni tunteitani tuntenut. Vaan koska tunteet nyt vain "ovat" ja olivat mitä olivat. Nyt aikuisena sitten ne taas tulevat vastaan; en halua tehdä edes lasteni eteen melkein mitään, koska lapsuuden aikainen käsittelemätön suru ja masennus ja tunne siitä, että minua kohdellaan kertakaikkiaan väärin. Moni lapsena poljettu aikuinen ei koskaan selviä tuollaisista kokemuksista edes siihen mihin minä, puolustamaan oikeuksiaan haluta tehdä asioita omasta, ei muiden halusta.
Koska sehän siinä on vaarana, että tulee hylätyksi, kun haluaa tehdä asioita omasta, ei muiden halusta. Itsekkäät (ymmärtämättömät) ihmiset hylkäävät sinut sitten! Se on tosi raskasta.
Kommentit (10)
Vähän niin kuin se teini, joka ei halunnut poimia marjoja äitinsä marjapuskilta. Nyt mua ei enää kukaan äiti määräile. Olen päälle 40. Tähän asti määräili. Paheksunnalla. Ja otin sen paheksunnan itseeni. "Kyllä, minä olen varmasti paha ihminen, kun en elä niin kuin sinä vaadit äiti". Enkä oikein voinut elää sitten mitenkään. Koska se ei ollut hyväksyttyä. Tai koska luulin, ettei se ollut. Että sitten kaikki hylkäävät minut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se teini ei halunnut poimia marjoja ja sen äiti yritti pakottaa. Tsiisus, onneksi en asu enää äitini kanssa.
Ap
Kivikissaäidin aloitus numero 385.
n 35 vuotta olen ollut se tyttö/nainen, joka auttaa kaikkia, jaksaa hoitaa ja kuunnella... Piti miellyttää niin pitkään kunnes sairastuin. Siitä on pian 10v, pari viimeistä vuotta on ollut täynnä tuskaa, mutta en ole enää ihan jokaisen pillin mukaan hyppinyt, lopputulos, että mun lapset vihaa mua tämän sairastumisen myötä, ainoastaan äitini (ihme) ja yksi ystäväni jaksaa roikkua mukana. Tai ei nuo lapset mua vihaa, haluavat vaan päästä itsekin tästä kaikesta pois ja niin pian kuin mahdollista.
Olen todella surullinen. Syynä se, etten haluaisi käydä katsomassa isääni, mutta se ei johdu siitä, ettenkö minä haluaisi, mutta minua on kohdeltu niin väärin, että en halua. Kävin yhden kerran, mutta pohdin vain, miten jatko mahtaa sujua. Minun odotetaan ehkä soittelevan, vaikka minulle ei voida soittaa ja se on minusta epäreilua. Jos isä itse soittaa minulle, niin sitten voin ehkä mennä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
n 35 vuotta olen ollut se tyttö/nainen, joka auttaa kaikkia, jaksaa hoitaa ja kuunnella... Piti miellyttää niin pitkään kunnes sairastuin. Siitä on pian 10v, pari viimeistä vuotta on ollut täynnä tuskaa, mutta en ole enää ihan jokaisen pillin mukaan hyppinyt, lopputulos, että mun lapset vihaa mua tämän sairastumisen myötä, ainoastaan äitini (ihme) ja yksi ystäväni jaksaa roikkua mukana. Tai ei nuo lapset mua vihaa, haluavat vaan päästä itsekin tästä kaikesta pois ja niin pian kuin mahdollista.
Mä ymmärrän sua ihan täydellisesti, varsinkin tuossa lapset vihaa -kohdassa. Toivon, ettei mulle tai meille käy niin. En ole jaksanut antaa heille mitään omien vanhempieni takia. Ja se on väärin. Mutta olen minäkin ollut aikoinaan lapsi, jolle on tehty väärin. Ja joka ei hoksannut sitä itse.
Ap
Ootko käynyt terapiassa.... toi on tosi väärin sun lapsia kohtaan, että purat niihin sun omia traumojas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niin paljon velvollisuusasioita, joita en haluaisi tehdä. Haluan ihan vapaaksi muiden ihmisten velvoitteista. Suht utopistinen toive, mutta... Aina pitää tehdä asioita, joiden motiivi on itseltä ihan hämäränpeitossa. Tai joista ei vain saa itse mitään, ei niin mitään. Koska ei ole saanut itse päättää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko käynyt terapiassa.... toi on tosi väärin sun lapsia kohtaan, että purat niihin sun omia traumojas.
Oon. Enhän mä heihin mitään pura, vaan ne asiat vain tulevat heidänkin harmikseen.
Ap
Olisihan se aina kivempaa sanoa kyllä, mutta joskus ei vain enää halua tehdä muiden pyynnöstä yhtään mitään. Ei kestä enää sitä, että sinulta odotetaan/toivotaan/pyydetään mitään ja jos sanot, ettet halua, niin paheksutaan. Aion alkaa nyt sanoa asioihin, joita en halua tehdä, että "en halua".
Ap