Alkaisiko seurustelemaan 40 vuotiaan sairaseläkeläisen kanssa joka asuu vielä äitinsä kanssa? Miksi tai mikset seurustelisi/tapailisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Entä jos olisit äidin/isän kanssa asuva 40 v. eläkeläinen? Aivan sama asia, kuin itsenäinen opiskeleva ihminen? Mielenterveysongelmaisia ja ongelmia kun on aika paljon erilaisia ja eri tasoisia, noin vinkkinä...

Olen väliaikaisella eläkkeellä..

Ekana mulle tulisi mieleen, että olet niin sairas, että et kykene elämään yksin. Joten sinun kanssasi ollessani mulla olisi realistinen pelko joutua sinun omaishoitajaksi?

Ja jos menin nyt ihan metsään, niin ymmärrät varmaan, miksi on välttämätöntä kertoa tilanteestasi enemmän, jos tosissasi parisuhdetta haet.

Jos se olisi tosi rikas ja hyvännäköinen sairaseläkeläinen niin mikäpä ettei...

M

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Voi varmaan, mutta se voisi olla vähän oman pään hakkaamista seinää ja huonojen aikojen odottelua, eli ei kiitos. Valitettavasti mt-ongelmaiset saattavat olla hyvin hankalia ihmisiä ja lääkityksessään niin kiinni, että en haluaisi sellaista epävarmuutta elämääni. Olisin varmasti koko ajan varpaillani ja tuntosarvet pystyssä odottamassa milloin sairaus alkaa taas tulemaan läpi ja sellaista en todellakaan halua. Ainakaan saman katon alle en muuttaisi, kaveriksi voisin ottaa.

No itsellä on psyykkinen sairaus, säännöllistä lääkitystä ei ole, käyn psykoterapiassa ja elän normaalia elämää jaksamisen mukaan. Ennakkoluuloiset saattavat myös olla vaikeita ihmisiä ;)

Sinäpä sen sanoit, eli "jaksamisen mukaan". Pitäisikö toisen siis olla aina se jaksava ja tekevä? Eli kun toista ei nyt oikein huvita, ei jaksa, ei viitsi jne., ja hommat eivät edisty kenties jopa viikkoihin, niin toisen pitäisi ottaa toisenkin hommat automaattisesti tehtäväkseen omien lisäksi? Jos kotona olevaa ei nyt nappaa mikään "kyllähän sinä tiedät, että olen sairas" -periaatteella, niin oletusarvo on, että sen toisen tulee jaksaa? Lapsia en tuollaiseen suhteeseen ainakaan tekisi. Enkä omakotitaloon muuttaisi.

Mt-ongelmainen tuskin on sairaseläkkeellä. Minä olin "mt-ongelmainen", kärsin depressiosta, kävin terapiassa ja paranin. Asuin koko ajan mieheni ja lasteni kanssa, pystyin tekemään töitä. Mt-sairaus, kuten esim. skitsofrenia, voi johtaa sairaseläkkeeseen. 

Skitsofrenia ei kuitenkaan estäisi suhdetta, jos lääkitys olisi kohdallaan ja kumppanini noudattaisi sitä. Kestäisin sairausjaksot, koska rakkaus saa kestämään monia asioita. Rakkaudestahan ap oikeasti puhuu. 

Asuuko mies äitinsä luona hoivatakseen sairasta äitiä, vai jotta äiti hoivaisi häntä? Mitä harrastuksia miehellä on, mitä tietoja ja taitoja, mikä häntä kiinnostaa? Niistä ei tainnut olla avauksessa mitään mainintaa. 

Koska työ ja elämä ja maailma ovat minusta todella innostavia ja kiinnostavia asioita, niin avauksen speksien pohjalta on tunnustettava, että en alkaisi seurustella (jos siis olisin lapseton sinkku). Missä me tapaisimme toisemme? Mistä puhuisit kanssani, ap?

Miksi voisin alkaa

-samat kiinnostuksenkohteet

-samanlainen huumorintaju

-toinen olisi elämäniloinen ja tekisi jotain tavoitteellisia juttuja (siis pienetkin riittää)

-haluisi mahdollisuuksien mukaan matkustella (edes halvalla)

-olisi valmis myös muuttamaan yhteen, jos suhde vakavoituisi

-arki olisi normaalia ja toimivaa

-toisella olisi kaveripiiri eikä niin että kököttäisi vain äidin kanssa kotona

-olisi kunnioitusta, läheisyyttä ja seksiä

Miksi en:

-jos arki ei olisi normaalia, ei vaikka tavattaisi kavereita tai sukulaisia koskaan, käytäisi matkoilla

tai juhlissa tai elokuvissa

-miehellä ei olisi mahdollisuutta muuttaa pois äidin luota tai ei haluaisi sitoutua suhteeseemme ja sen vuoksi ei muuttaisi

-mies olisi hyvin vähävarainen eikä voitaisi tehdä mitään

-ei olisi varaa perustaa perhettä

Voihan ap myös olla sähköyliherkkä tai nelirajahalvaantunut, jolloin hän varmaan on vanhenevan äitinsä hoivan varassa.  

Olen jo tähän ketjuun jossain kohti kirjoittanut, mutta lisään vielä, että riippuu niin ihmisestä ja hänen tilanteestaan. Olen itsekin kokenut mm. pitkän masennusjakson, joista selvisin monen vuoden terapialla. Ja kuten niin moni muukin on minulle ilmaissut, niin siitä masennuksesta J/tai sen tuomasta terapiasta johtuen, se masennus on parhaimpia kokemuksia, mitä minulla on ollut. jos en siihen masennukseen olisi sairastunut, niin olisin uupunut jollain muulla tavoin. Terapia antoi työkaluja onnelliseen elämään. valitettavasti kuitenkin masentuneitakin on erilaisia: muutama masentunut ystävä minulla on, jotka ovat ihan mukavaa seuraa. Sitten taas yksi masentunut ystävä jäi pikkuhiljaa ystäväpiiristä pois: sanoi kuka tahansa p´mitä tahansa, niin aina se oli väärin, ja loukkasi häntä: Jos joku iloitsi siitä, että oli saanut miehen, parantunut syövästään, saanut työpaikan, lapsen, tullut viimein raskaaksi monen yrityksen jälkeen, puhumattakaan pienemmistä iloin aiheista, niin hän veti nuo tilanteet niin, että se joka noista iloitsi, loukkasi häntä, koska hänellä ei ollet mahdollisuuksia samaan/ ilonaiheita ollenkaan. Siis ihan oikeasti olen ollut ihanh- moilasena, jossa ystävämme, jolta oli poistettu rinnat syövän takia, ja ollut hoidoissa, laihtunut luurangoksi, menettänyt hiuksensa ja kun hän kertoi, että nyt lääkärit vihdoin ovat sitä mieltä, että hän varmasti elää vielä vuoden päästä, niin tuo masennuspotilas loukkaantui. Syynä oli että  hänen hoitonsa eivät auta häntä, ja siksi on loukkaavaa ja ilkeää kertoa, että jonkun toisen hoidot auttavat. Tietystikään ei tuo loukkaantuminen loppunut noihin sanomisiin: jos hän tuli vauvaperheeseen kylään ihan yllätenkin, niin oli loukkaavaa, jos vauvaa alettiin imettämään ennen kuin hänelle tarjottiin kahvia yms.

Eli mikään diagnoosikaan ei suoraan karkoita, vaan se on se luonne, tavat, moraali, toisten huomioon ottaminen, itsensä rakastaminen, vastuun ottaminen omasta elämästään niissä rajoissa kuin voi ottaa jne. jne.

En viitsi toista kertaa ruveta siihen, vaikka eläkkeellä olen kyllä itsekin.

Mitä muuten määrittelet itseäsi kuin sairaseläkeläinen ja vielä äitisi luona asuva?

Mistä olet kiinnostunut, mitä olet kokenut elämäsi aikana? Mistä olet ammentanut viisautta? harrastatko jotain? Oletko käsistäsi kätevä? Pidätkö lapsista, ja pitävätkö lapset sinusta? osaatko olla jämäkkä esim. lasten kanssa, mutta samalla joustava ja huomioon ottavainen? Pidätkö eläimistä? Oletko inrovertti/ekstrovertti? osaatko huvittaa itseäsi? nauratko itsellesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Voi varmaan, mutta se voisi olla vähän oman pään hakkaamista seinää ja huonojen aikojen odottelua, eli ei kiitos. Valitettavasti mt-ongelmaiset saattavat olla hyvin hankalia ihmisiä ja lääkityksessään niin kiinni, että en haluaisi sellaista epävarmuutta elämääni. Olisin varmasti koko ajan varpaillani ja tuntosarvet pystyssä odottamassa milloin sairaus alkaa taas tulemaan läpi ja sellaista en todellakaan halua. Ainakaan saman katon alle en muuttaisi, kaveriksi voisin ottaa.

Sun kommentistasi tuli jotenkin mieleen tämmöinen kuulemani totuus: kukaan täällä ei ole täysin terve päästään, toisilla vain on diagnoosi.

Esim. sinulla epäluuloinen, epävakaa, ilmeisen perusturvaton mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Voi varmaan, mutta se voisi olla vähän oman pään hakkaamista seinää ja huonojen aikojen odottelua, eli ei kiitos. Valitettavasti mt-ongelmaiset saattavat olla hyvin hankalia ihmisiä ja lääkityksessään niin kiinni, että en haluaisi sellaista epävarmuutta elämääni. Olisin varmasti koko ajan varpaillani ja tuntosarvet pystyssä odottamassa milloin sairaus alkaa taas tulemaan läpi ja sellaista en todellakaan halua. Ainakaan saman katon alle en muuttaisi, kaveriksi voisin ottaa.

No itsellä on psyykkinen sairaus, säännöllistä lääkitystä ei ole, käyn psykoterapiassa ja elän normaalia elämää jaksamisen mukaan. Ennakkoluuloiset saattavat myös olla vaikeita ihmisiä ;)

Sinäpä sen sanoit, eli "jaksamisen mukaan". Pitäisikö toisen siis olla aina se jaksava ja tekevä? Eli kun toista ei nyt oikein huvita, ei jaksa, ei viitsi jne., ja hommat eivät edisty kenties jopa viikkoihin, niin toisen pitäisi ottaa toisenkin hommat automaattisesti tehtäväkseen omien lisäksi? Jos kotona olevaa ei nyt nappaa mikään "kyllähän sinä tiedät, että olen sairas" -periaatteella, niin oletusarvo on, että sen toisen tulee jaksaa? Lapsia en tuollaiseen suhteeseen ainakaan tekisi. Enkä omakotitaloon muuttaisi.

Asenteesi kuultaa läpi. Tuntuu, että psyykkisesti sairaat ovat mielestäsi vain laiskoja ja saamattomia? Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ai että kun olisi ihanaa kyetä opiskelemaan niinkuin muutkin ja tehdä töitä. Kyse ei ole viitsimisestä tai huvittamisesta. Huomaan, että et todellakaan tiedä mistä puhut.

Jos ei ole muuttanut lapsuudenkodistaan pois eikä elänyt koskaan yksin, en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Voi varmaan, mutta se voisi olla vähän oman pään hakkaamista seinää ja huonojen aikojen odottelua, eli ei kiitos. Valitettavasti mt-ongelmaiset saattavat olla hyvin hankalia ihmisiä ja lääkityksessään niin kiinni, että en haluaisi sellaista epävarmuutta elämääni. Olisin varmasti koko ajan varpaillani ja tuntosarvet pystyssä odottamassa milloin sairaus alkaa taas tulemaan läpi ja sellaista en todellakaan halua. Ainakaan saman katon alle en muuttaisi, kaveriksi voisin ottaa.

Sun kommentistasi tuli jotenkin mieleen tämmöinen kuulemani totuus: kukaan täällä ei ole täysin terve päästään, toisilla vain on diagnoosi.

Esim. sinulla epäluuloinen, epävakaa, ilmeisen perusturvaton mieli.

Väärin arvasit, mutta joskus sairailla on tapana kääntää asiat itselleen mieleisiksi ja niin teit sinäkin. Kirjoitin, että mt-ongelmaiset "saattavat olla" hankalia yms. ja että en itse henkilökohtaisesti haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se on minun mielipiteeni, mutta sinun mielestäsi minun pitäisi nyt muuttaa mielipidettäni. :D Sorry, tiedän mitä haluan ja mitä en halua, minun ei tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaan tulevaan ihmiseen, vaan voin valita. Haluan myös lapsilleni hyvän ja kaikin puolin luotettavan vastuunsa tuntevan aikuisen ihmisen elämäänsä, eli olen hyvin huolellinen valinnassani. Tällä kertaa valintani ei kohdistunut sinuun, yritä se ymmärtää. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sanoa, mutta en. Sairaseläke ei vielä automaattisesti karsi miestä pois, on eri asia olla sairaseläkkeellä esim onnettomuudessa loukkaantumisen vuoksi, kuin mielenterveysongelman. Toisen kanssa voi ehkä jopa elää suht normaalia elämää.

Pahempi turn-off on äidin kanssa eläminen. Äiti saattaa olla hyvin kiinni pojassaan ja riippuvainen tästä tai toisinpäin. Äiti on pojalle todennäköisesti se "elämän nainen" ja uutta tyttöystävää verrataan tähän jatkuvasti. Äiti myös suurella todennäköisyydellä on passannut poikansa pilalle, ts tämä ei osaa/halua tehdä ruokaa, siivota jne.

Kolmantena tulee omalla kohdallani taloudelliset seikat, olen itse matalapalkka-alalla joten en haluaisi tinkiä jo nyt vaatimattomasta elämäntyylistäni ja joutua elättämään ketään. En tosin tiedä, paljonko sairaseläkettä yleensä maksetaan.

Luulen että parhaiten löydät naisen "omanlaistesi" joukosta. Onhan noita peräkammarintyttöjäkin olemassa. Työssäkäydä itsenäinen nainen on aika vaikea "napata" noilla spekseilläsi.

Tarkoitatko ettei mt-ongelmaisen kanssa voi elää normaalia elämää? :( Kyllä voi. Miksi meitä aina pidetään ihan sekaisin olevina? Itse olen fiksu yliopistolla hieman opiskeleva nainen. Minulla on silti psyykkinen sairaus.

Voi varmaan, mutta se voisi olla vähän oman pään hakkaamista seinää ja huonojen aikojen odottelua, eli ei kiitos. Valitettavasti mt-ongelmaiset saattavat olla hyvin hankalia ihmisiä ja lääkityksessään niin kiinni, että en haluaisi sellaista epävarmuutta elämääni. Olisin varmasti koko ajan varpaillani ja tuntosarvet pystyssä odottamassa milloin sairaus alkaa taas tulemaan läpi ja sellaista en todellakaan halua. Ainakaan saman katon alle en muuttaisi, kaveriksi voisin ottaa.

No itsellä on psyykkinen sairaus, säännöllistä lääkitystä ei ole, käyn psykoterapiassa ja elän normaalia elämää jaksamisen mukaan. Ennakkoluuloiset saattavat myös olla vaikeita ihmisiä ;)

Sinäpä sen sanoit, eli "jaksamisen mukaan". Pitäisikö toisen siis olla aina se jaksava ja tekevä? Eli kun toista ei nyt oikein huvita, ei jaksa, ei viitsi jne., ja hommat eivät edisty kenties jopa viikkoihin, niin toisen pitäisi ottaa toisenkin hommat automaattisesti tehtäväkseen omien lisäksi? Jos kotona olevaa ei nyt nappaa mikään "kyllähän sinä tiedät, että olen sairas" -periaatteella, niin oletusarvo on, että sen toisen tulee jaksaa? Lapsia en tuollaiseen suhteeseen ainakaan tekisi. Enkä omakotitaloon muuttaisi.

Asenteesi kuultaa läpi. Tuntuu, että psyykkisesti sairaat ovat mielestäsi vain laiskoja ja saamattomia? Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ai että kun olisi ihanaa kyetä opiskelemaan niinkuin muutkin ja tehdä töitä. Kyse ei ole viitsimisestä tai huvittamisesta. Huomaan, että et todellakaan tiedä mistä puhut.

Ehkä en tiedä, mutta ehkä en edes halua tietää, sillä en ole kiinnostunut kyseisestä asiasta. Minä voin, kykenen ja viitsin, sinä et, mutta mitä sitten? Miksi minun pitäisi kiinnostua sinun ja muiden mielenterveyden ongelmista?

Juu, Hemingway tappoi itsensä, hän oli vammainen ja rajakki

Ap, minkälaista rouvaa taloon etsit? Kerroit itsestäsi vain kehnoja puolia, mites ne paremmat? Mitä olet tehnyt elämäsi ensimmäiset 40 vuotta ja mitä meinasit tehdä seuraavat 40 vuotta? Mitkä asiat sinua ilahduttaa, mistä saat voimaa? Oletko asunut pois kotoa ja oletko seurustellut koskaan?

Asun äidin luona koska minulle tuli ero 5 vuotta sitten ja samoihin aikoihin äitini kunto heikkeni rajusti eikä hän olisi yksin pystynyt asumaan omakotitalossa.

Sairaseläkkeeni ei ole fyysinen vaan painoin liikaa töitä ja paloin loppuun lopullisesti. Pidän itsestäni huolta, käyn lenkillä, teen ruokaa ja osaan hoitaa kotiaskareita.

Ensi vaikutelma ei varmaan ole hyvä, eli miten saan tuotua positiivisia asioita itsestäni ilmi?

Ap