Nuoruudessa ahdistus elämän tarkoituksesta

Ei mene ohi kyllä. Olen kolmikymppinen ja ajatusmaailmani vastaa aika lailla True Detectiven ykköskauden Rust Cohlen ajatusmaailmaa. Tietoisen elämän syntyminen on traaginen ja merkityksetön katastrofi, jonka ansiosta elämme ymmärtäen, että tulemme sairastumaan ja kuolemaan, ja että se tapahtuu nopeammin kuin kuvittelemmekaan. Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on ottaa tyydytystä irti siitä, mistä saa, ja varmistaa, ettei tule tuottaneeksi uusia ihmisiä tähän kärsimyksen kiertokulkuun.

Miksi elämällä pitää olla tarkoitus? Suurin osa nykyeksistentialismista on täyttä naiivia hölynpölyä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämällä pitää olla tarkoitus? Suurin osa nykyeksistentialismista on täyttä naiivia hölynpölyä.

Ei tarvitsekaan. Mutta ei kyse ole siitä, että elämällä pitäisi olla tarkoitus, vaan siitä, että elämä on kokonaisuutena negatiivinen ja ei-toivottava vahinkotila ja meidän kaikkien olisi ollut parempi olla syntymättä. -1

Kyllä se eräällä tavalla menee ohi. Tai siis ainakin minä aloin kokea elämän epävarmuuden ja moniselitteisyyden ahdistavan sijasta vapauttavana. Elämällä ei välttämättä ole mitään tarkoitudta, aikanaan muuta kuin biologinen elämän ylimalkainen jatkuvuus - jossain muidossa elämä pyrkii jatkumaan aina.

Tämä on vapauttavaa, koska se tarkoittaa, että minun ei tarvitse löytää ja toteuttaa jotain suurta suunnitelmaa tai kääntää universumia tai toteuttaa kohtaloa. Voin tehdä ihan mitä itseäni huvittaa. Niitä pieniä asioita, joista minulle tulee hyvä mieli.

Tekeekö se, että sinä et toivo asiaa, siitä negatiivisen? Miksi? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämällä pitää olla tarkoitus? Suurin osa nykyeksistentialismista on täyttä naiivia hölynpölyä.

Niinkö? Naiiviako sitten ei ole miettiä, että elämällä ei ole tarkoitusta, jumiutua tähän ajatukseen ja lopulta menettää kaiken mielenkiinnon kaikkeen, kun kaikki omasta mielestä kiva on jo kokeiltu? Tai sitten tehdä koko elämänsä ajan jotakin ihan tyhjänpäiväistä?

Saanko kysyä, mitä itse sitten teet tai tykkäät tehdä? Katsoa urheilua, käydä yökerhoissa tai joskus kuntosalilla? Ostaa uusia vaatteita ja suunitella mikä auto olisi tehokkain, selata somea, joskus karata ulkomaille?

Kyllästyt tähän ennen pitkää, usko ihmeessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämällä pitää olla tarkoitus? Suurin osa nykyeksistentialismista on täyttä naiivia hölynpölyä.

Niinkö? Naiiviako sitten ei ole miettiä, että elämällä ei ole tarkoitusta, jumiutua tähän ajatukseen ja lopulta menettää kaiken mielenkiinnon kaikkeen, kun kaikki omasta mielestä kiva on jo kokeiltu? Tai sitten tehdä koko elämänsä ajan jotakin ihan tyhjänpäiväistä?

Saanko kysyä, mitä itse sitten teet tai tykkäät tehdä? Katsoa urheilua, käydä yökerhoissa tai joskus kuntosalilla? Ostaa uusia vaatteita ja suunitella mikä auto olisi tehokkain, selata somea, joskus karata ulkomaille?

Kyllästyt tähän ennen pitkää, usko ihmeessä.

Oletko löytänyt elämän tarkoituksen. Etsitkö sitä? Uskotko, että tulet koskaan löytämään sen?

En sanonut, että elämällä ei pidä olla tarkoitusta, vaan tarkoitin, että sitä on mielestäni turha etsiä, sillä lopputulos on usein enemmän tai vähemmän omien toiveiden mukainen.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että ihanaa että noin "nuori" pohti noin syvällisiä! Älä ikinä menetä kiinnostustasi elämään. Lupaan että helpottaa. Ehkä löydät /tajuat elämäntarkoituksen, mutta helpommalla pääset kun vain elät tätä elämää... Ja yrität nauttia :)