Kun menee niin huonosti ettei pysty kertomaan työkavereille mitään henkilökohtaista

Vierailija kirjoitti:

Elän perhehelvetissä. En koskaan oikein tee mitään muuta kuin selviydyn. Olen jo eronnut mutta silti syistä joita en tässä voi paljastaa paljon tekemisissä exän kanssa. Olen "erakoitunut" töissä, yritän nauraa ja hymyillä muiden jutuille mutta itsestäni en pysty kertomaan mitään koska en myöskään halua valehdella. Huomaan jo että seuraani vältellään. Mikä neuvoksi?

Kukaan järkevä ei avaudu muutenkaan työavereille!

Ystävät on sitä varten.

Hyvä ettet kerro. Juoruaisivat kuitenkin. Valitat jotain kipua niin ymmärtävät, jos olet vaisumpi.

En tarkoitakaan että tilittäisin ongelmiani mutta kun en voi kertoa mitään muutakaan. Toiset mökkeilevät, kertovat mitä ruokaa laittoivat kun kävi vieraita, katsovat uutuussarjoja, harrastavat. Minun elämässäni ei ole kuin helvetti ja sen ulkopuolella pohjaton yksinäisyys ja väsymys. Ap

Jotain yksityiskohtaisempaa voi kertoa. Mitä outoa tapahtui kun olit tulossa töihin, ihmettelet tapahtumia maailmalla, lemmikin edesottamuksia tms pientä hömppää kommentoida.

Ja aina voi olla kiinnostunut muiden jutuista ja kysellä lisää. Yrittää hetkeksi unohtaa se kotihelvetti.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elän perhehelvetissä. En koskaan oikein tee mitään muuta kuin selviydyn. Olen jo eronnut mutta silti syistä joita en tässä voi paljastaa paljon tekemisissä exän kanssa. Olen "erakoitunut" töissä, yritän nauraa ja hymyillä muiden jutuille mutta itsestäni en pysty kertomaan mitään koska en myöskään halua valehdella. Huomaan jo että seuraani vältellään. Mikä neuvoksi?

Kukaan järkevä ei avaudu muutenkaan työavereille!

Ystävät on sitä varten.

Näin on. Työpaikalta kuin työpaikalta löytyy se liero, joka käyttää henkilökohtaisia tietoja  juoruilemiseen, päivittelyyn ja mustamaalaamiseen.

Itse puhun töissä vain jotain yleistä, ainahan sitä ympärillä kaikenlaista tapahtuu. Tietysti jos työpaikalla muut avautuvat, tunnelma saattaa painostaa kertomaan, mutta sittenkään ei tarvitse.

Eräs kertoi etsivänsä ihmisistä tietoja vahingoittamistarkoituksessa: "Google pelkästään auttaa."

Vierailija kirjoitti:

Eräs kertoi etsivänsä ihmisistä tietoja vahingoittamistarkoituksessa: "Google pelkästään auttaa."

Sanoi myös: "Se ei voi koskaan tietää mitä kaikkea me siitä tiedetään."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs kertoi etsivänsä ihmisistä tietoja vahingoittamistarkoituksessa: "Google pelkästään auttaa."

Sanoi myös: "Se ei voi koskaan tietää mitä kaikkea me siitä tiedetään."

Hyi että miten oksettava eläin. 😩

Jaksamista ap. Ehkä noilla työkavereillasikin on ainakin joillakin omat salaisuutensa. Ihmiset ovat hyviä esittämään . 

Minua ei kiinnosta työkavereiden elämä joten en ihmettele lainkaan jos joku ei puhu itsestään mitään. Ole vaan rauhassa oma itsesi. Ei kannata tuollaisessa elämäntilanteessa ottaa enää lisää paineita työkavereista. Jaksamista sinulle.

Mitäs hittoa se työkavereille kuuluu.. mä olen ollut samassa paikassa 12 vuotta enkä ole sanonut edes olevani naimisissa tai että mulla on lapsia. Työkaverit kyllä kertoo puolisonsa peräpukamista ja koiran suolistovaivoista, mutta mulla ei ole mitään tarvetta kertoa yksityiselämästäni mitään

Meillä on niin pieni työyhteisö että sulkeutuneisuus on vähän outoa. Ja usein on niin paha mieli että ei jaksa puhua mitään. Pelkää että jos avaa suunsa niin sieltä kuuluu vain epätoivoista huutoa. Joskus en voi vastata puhelimeen koska pelkään alkavani itkemään. Olen ollut äärirajoilla yli 10 vuotta. Jo vuosia sitten istuin sängynlaidalla ja mietin että tältä tuntuu kun ei kestä enää. Kun on mennyt sen rajan yli että kaikki normaali menettää merkityksensä. Kuvittele synkin, pimein, epämiellyttävin helvetti jonka osaat. Minä olen siellä enkä löydä pois. Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin pieni työyhteisö että sulkeutuneisuus on vähän outoa. Ja usein on niin paha mieli että ei jaksa puhua mitään. Pelkää että jos avaa suunsa niin sieltä kuuluu vain epätoivoista huutoa. Joskus en voi vastata puhelimeen koska pelkään alkavani itkemään. Olen ollut äärirajoilla yli 10 vuotta. Jo vuosia sitten istuin sängynlaidalla ja mietin että tältä tuntuu kun ei kestä enää. Kun on mennyt sen rajan yli että kaikki normaali menettää merkityksensä. Kuvittele synkin, pimein, epämiellyttävin helvetti jonka osaat. Minä olen siellä enkä löydä pois. Ap

Kai olet jonkin hoidon tai avun piirissä? Itselläni on ollut samankaltainen tilanne, menin työterveyteen ja sitä kautta pääsin purkamaan masennustani. Nykyisinkin puhun työpaikalla asioita hyvin pintapuolisesti, mutta koen sen auttavan, että voi puhua asioita jonkun kanssa...