Oletko wt vai menestyjä? Nostetaanpa esille itsehallinnan ja tunteiden säätelykyvyn vaikutus elämänkulkuun
Tunteiden säätelyn perusta omaksutaan lapsuudessa. Lapsuuden sosioemotionaaliset piirteet kulkeutuvat eri muodoissa aikuisuuteen saakka. Lapsen aggressiivinen käyttäytyminen voi vaikeuksien kasautumisen takia johtaa potkäaikaistyöttömyyteen tai epäsosiaalisuuteen. Lapsen hyvä tunteiden säätelykyky, joka näkyy toisia huomioon ottavassa konstruktiivisessa toiminnassa, on puolestaan yhteydessä hyvään sosiaaliseen toimintakykyyn aikuisiässä ja sen kautta myös psyykkiseen hyvinvointiin.
Pojilla, joiden itsehallinnassa on puutteita, oli aikuisiässä vaikeuksia opiskelussa ja ammattiaseman luomisessa. Samasta ongelmasta kärsivillä tytöillä oli puolestaan aikuisena vaikeuksia parisuhteessa: he menivät temperamentiltaan tasaisempia tyttöjä useammin nuorina naimisiin heikossa ammattiasemassa olevan miehen kanssa, josta he sitten erosivat keski-ikään mennessä. Myös heidän äitiydessään arvioitiin olevan puutteita, esimerkiksi kovuutta. Aggressiivisten tyttöjen taipumus muodostaa parisuhde ja saada lapsia nuorella iällä on todettu monissa muissakin tutkimuksissa. (Caspi: Personality in the life course)
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jöö. Oon äkkipikainen, naimisissa jo 20 vuotta ollut varakkaan miehen kanssa. Toinen poika äkkipikainen ja hiiltyvä, miekestäni ehkä fiksuin lapsistamme. Ei lue kokeisiin kuin max kerran, napsii kympit kokeista. Sisäistää lukemansa helposti, insinööriainesta.
"Insinööriainesta" LOL! Jos siinä on sun käsitys menestymisestä, niin ei voi kun nauraa!
Ai jaa, mieheni joka on insinööri, on myös samalla ison kansainvälisen yrityksen johtaja. LOL vaan mussukka.
Aivan. KAIKISTA insinööreistä tulee AUTOMAATTISESTI isojen kansainvälisten yritysten johtajia. LOL!
Enemmän kuin sinusta koskaan.

Niin, eli tulee vai ei tule? Jäi nyt vähän epäselväksi.
Aivan. KAIKISTA insinööreistä tulee AUTOMAATTISESTI isojen kansainvälisten yritysten johtajia. LOL!
Enemmän kuin sinusta koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta taas aggressiivisuus liitetään yleisesti ambitioon, kunnianhimoon. Useissa tutkimuksissa aggressiivisesti käyttäytyvät miehet, ja ehkä myös naiset, menestyvät elämässä parhaiten. Tämä aggressiivisuus poikkeaa epäsosiaalisesta luonteenlaadusta (johon sisältyy usein impulsiivisuutta), joskin perus ap:n voi olla tätä eroa vaikea käsittää. Toisaalta MONET ovat hyvin impulsiivisia teini-iässä ja rauhouttuvat myöhemmin. Lapsuuden/nuoruuden luonteenlaadusta on oikeasti yksilön kohdalla mahdotonta tehdä kauas kantavia johtopäätöksiä.
Lapsuuden/nuoruuden luonteenlaadun on useissa tutkimuksissa todettu korreloivan aikuisuuden elämäntilanteen kanssa. Toiseksi, nimenomaan impulsiivisuus usein johtaa ongelmiin. Jos ei ole lukenut laajemmin tutkimuksia aiheesta vaan takertuu aloituksen "aggressiivinen"-sanaan, menee täysin metsään. Väärinymmärrystä, päätelmiä yksittäisistä asioista, tutkimusten ohittamista omiin kokemuksiin tai mielipiteisiin perustuen. Tyypillistä av-käyttäytymistä, joten ei toisaalta yllätä.

Pääsetkö pätemään muualla kuin av:lla?
No, teoriasi ei ihan osu minuun. En ole WT.
Olen neuropsykiatrisesti sairaan isän yh:ksi jättämän äidin lapsi. Lapsuuteni oli kaikkea muuta kuin herkkua. Olin lapsena oikea kauhukakara, mm.löin alaluokilla kaveriani niin että sai tikit. Kotona vielä alakouluikäisen
sain raivareita, joissa juoksin ympäri taloa mm.kaataen kaikki huonekalut. Sitten aloin itksekellä, tuhria, ajatella kuolemaa. Teininä varastelin, ryyppäsin ja harrastin seksiä, myös aikuisten kanssa.
Nuorena aikuisena hain hiukan apua itselleni. Tapasin terapeuttia n.10 kertaa, mikä lähinnä vahvisti ajatustani siitä, että minua ei oltu kohdeltu oikein lapsena.
Opiskelin erinomaisen ammatin, kouluun pääsin ensiyrittämällä. Autan nyt muita. Päihteitä en käytä juuri lainkaan. Olen ollut yli kymmenen vuotta onnellisesti avioliitossa. Muutama pitkä seurustelu takana ennen tätä.
Ajattelen lapsuuteni ja taustani vaikuttavan minuun siten, että ulkoisesta "menestyksestä" huolimatta ymmärrän paremmin erilaisuutta. En pelkää ihmisiä tai elämää. Koen elämän olevan omissa käsissäni. En myöskään pelkää lasteni persoonallisuutta ja "huonoa käytöstä". Luotan, että elämä kantaa heitäkin, erityisesti koska (toisin kuin minulla) heillä on lisäksi eheä perhe, ja aviomieheni kautta myös toisella vanhemmista vahvuutena malli normaalista kodista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta taas aggressiivisuus liitetään yleisesti ambitioon, kunnianhimoon. Useissa tutkimuksissa aggressiivisesti käyttäytyvät miehet, ja ehkä myös naiset, menestyvät elämässä parhaiten. Tämä aggressiivisuus poikkeaa epäsosiaalisesta luonteenlaadusta (johon sisältyy usein impulsiivisuutta), joskin perus ap:n voi olla tätä eroa vaikea käsittää. Toisaalta MONET ovat hyvin impulsiivisia teini-iässä ja rauhouttuvat myöhemmin. Lapsuuden/nuoruuden luonteenlaadusta on oikeasti yksilön kohdalla mahdotonta tehdä kauas kantavia johtopäätöksiä.
Lapsuuden/nuoruuden luonteenlaadun on useissa tutkimuksissa todettu korreloivan aikuisuuden elämäntilanteen kanssa. Toiseksi, nimenomaan impulsiivisuus usein johtaa ongelmiin. Jos ei ole lukenut laajemmin tutkimuksia aiheesta vaan takertuu aloituksen "aggressiivinen"-sanaan, menee täysin metsään. Väärinymmärrystä, päätelmiä yksittäisistä asioista, tutkimusten ohittamista omiin kokemuksiin tai mielipiteisiin perustuen. Tyypillistä av-käyttäytymistä, joten ei toisaalta yllätä.
Pääsetkö pätemään muualla kuin av:lla?
Asiallisen tutkimustiedon esiin nostaminen ainaisten, mielipiteistä ja henkilökohtaisista kokemuksista saavien keskustelujen joukkoon on mielestäsi pätemistä? Selvä.. (tähän vino hymy).
Ameeba ei osaa lukea. Ameeba yksinkertainen. Minä selittää:
- Minä samanikäinen
- minulla olla oma ura ja työ
- Minulla lapsia, ei tiukka vittu
- Meillä rahaa, ameeballa ei
- se suututtaa ameebaa