Työkaveri valisti trolleista ja muusta vaarallisesta netissä
Olen keski-ikäinen ihminen. Sain uuden työkaverin, joka kertoi minulle Facebookissa olevan väkeä tekaistuilla anonyymeilla tileillä. Syyksi kertoi trollaamisen. Sen jälkeen hän selitti kuinka tavallista onkaan joutua trollin uhriksi. Siinä vaiheessa jo huokaisin mielessäni.
Seuraavana päivänä hän jatkoi samaa mantraa ja kertoi, etten voi käsittääkään mitä kaikkea trollit saavat aikaiseksi. Myös itse Internet on helvetin esikartanon eteinen.
Kuinka sanoa kyseiselle henkilölle, että olen käyttänyt nettiä aktiivisesti jo 15 vuotta sekä tiedän trolleista ja tekaistuista käyttäjätileistä. Hänelle ei riitä se, että pyydän häntä olemaan huoleti. Haastaako tämä ihminen riitaa kanssani vai onko hän jollain tavoin sekaisin?