Kuinka pitkään vanhempien koti on aikuiselle lapselle koti?

Riippuu mitä haet aloituksellasi, kun suurin osa vastaa että se on tietysti teidän koti niin huokaiset syvään, että jes nyt voi hyvällä syyllä kohdella lapsia kuin vieraita?

Toki koti on teidän mutta itse näin 28-vuotiaana olen kuitenkin aina tervetullut 'kotiin' ihan ilmoittamattakin. Niin ehkä lapset kaipaavat samaa.

muistan kun joskus 20+ sinkkuna sanoin että lähden kotiin ja äiti järkyttyi että eikö tämä ole sun koti...

Koti tarkoittaa monia asioita.

Olen pari vuosikymmentä kokenut, että olen rennomilla i ja omimmillani omasa kodissani, siis en vanhempieni luona. Silti lapsuuden kotitaloni oli tavallaan edelleen myös "koti" edelleen nelikymppiselle, omat lapseni jo kotoa lähettäneelle minulle.

Sitten Äitini muutti pienempään asuntoon leskeksi jäätyään. Tähän uuteen asuntoon ei liity mitäön kotifiiliksiä omalta osaltani, mutta äiti on silti toki kertonut, missä on vara-avain ja voin mennä sisään edim jättämään tavaroita äidille omin nokkineni. Tiedän myls, että olisin aina tervetullut asumaan sinne, jos jostain syystä tulisi tarve - mutta toivon kyllä, ettei tule, olisi se sen verran hankalaa.

Mun vanhemmat aina muistuttaa, että kotiin saa aina tulla. Olen 34v.

Ei koti ole vain joku tietty asunto. Jos aikuisille lapsille sanotaan, että ovat aina tervetulleita kotiin isän luo, vaikka koti ei olekaan enää tuttu lapsuudenkoti, niin välit isään ovat varmaankin paremmat kuin jos sanotaan, että tämä ei ole enää teidän koti, ainoastan isän ja uuden vaimon koti. Ilmeisesti ap haluaisi, että koti ei ole enää puolison lasten koti.

Muutettiin koko perhe lapsuudenkodistani pois kun olin 17v. Asuin lukion loppuun siinä seuraavassa kämpässä ja sen jälkeen omillani. Tämän jälkeen myös vanhempani ovat muuttaneet. 

"Koti" on minulle tämä oma vuokrakämppäni (oli myös opiskeluaikana kimppakämpässä) enkä mene vanhempieni uuteen asuntoon kotiin, vaikka olenkin sinne aina hyvin tervetullut. Ei se vain tunnu kodilta. Voisin kuvitella, että olisi eri asia mikäli he yhä asuisivat lapsuudenkodissani, jolloin tämä oma kämppäni olisi "koti" ja lapsuudenkotini se kuuluisa "kotikoti".

26v.

Minun vanhempani aina muistuttivat minulle jo pikkulapsesta asti että se on heidän kotinsa, ja minä vain asun siellä. Sitten kun vähän päälle parikymppisenä menin yksiin mieheni kanssa ja muutin hänen asuntoonsa, niin se oli sitten hänen kotinsa ja minä sain olla siellä vain hänen armostaan. Nyt, 36-vuotiaana yh:na, minulla on vihdoinkin oma koti. Se on myös minun lasteni koti vaikka heidän loppuikänsä jos he niin haluavat. Minun piti kasvaa "kodittomana" eikä minulla ole mitään halua laittaa vahinkoa kiertämään. 

Mun vanhemmat muuttivat pois kotitalosta nyt vanhoina, kasikymppisinä ja puhuvat nykyisestä kerrostaloasunnostaan kotina, siis myös meidän lasten kotina :D

Minulle lapsuudenkotini on aina koti. Ja muutekseen niin oli esim. tädillenikin ja samalla myös hänen ja lukuisien sukulaisten mummola. Näin maaseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Ei koti ole vain joku tietty asunto. Jos aikuisille lapsille sanotaan, että ovat aina tervetulleita kotiin isän luo, vaikka koti ei olekaan enää tuttu lapsuudenkoti, niin välit isään ovat varmaankin paremmat kuin jos sanotaan, että tämä ei ole enää teidän koti, ainoastan isän ja uuden vaimon koti. Ilmeisesti ap haluaisi, että koti ei ole enää puolison lasten koti.

Koti käsitteenä ei ole asunto, se on ihmiset. Siinä mielessä jos isä niin haluaa, ja ilmeisesti haluaa, on isän luona heidän kotinsa aina. Näin ainakin meidän lapsilla, on ainakin kaksi kotia, exän kanssa ollaan erottu ja uusia kumppaneita on tullut vierelle.