Oletteko joutuneet heittämään pois esineitä joihin liittyy huonoja muistoja?
Outo kysymys, mutta äitini kävi asunnollani vähän aikaa sitten ja huomasi että eräs juttu oli menossa roskiin. Nappasi sen mukaan omaan kotiinsa enkä viitsinyt sanoa vastaan. Äh, olisi pitänyt sanoa että haluan hävittää sen kokonaan.
Kommentit (5)
Yhden kaulalorun heitin roskiin, sen piti tuoda onnea, mutta se toikin vaan epäonnea.
Paljonkin. Erotilanteissa olen hävittänyt lähes kaiken. Ja roskiin, et on pois kokonaan. Vaatteetkin menny uusiksi.
Joo, roskikseen tai kierrätykseen vaan! Ei ole mikään pakko säilytellä tavaraa, josta ei syystä tai toisesta pidä. Käytä KonMari-tekniikkaa ja laita kaikki huono, tarpeeton ja ikäviä muistoja herättävä pois.
Kumma äiti sulla, kun dyykkaa sun roskia.
Aika paljon tavaroita, vaatteita etc., joista tulee ex mieleen. Haluaisin myös heittää roskiin parfyymiin, jonka olin ostanut juuri ennen kun jouduin seuratuksi ja ahdistelluksi. Jos haistan sitä, tulee se tapaus mieleen ja voisin suunnilleen oksentaa. Ihan hullua...
Olen, mm. Yläasteella saadun pöytälampun. Kapinoin ja join nuorena, ja tuosta lampusta jotenkin tupsahti aina huonot muistot pintaan.