Miksi mies ei aseta rajoja?
Kyllästyttää kun tunnen olevani pääasiallinen tai jopa ainoa kasvattaja. Mies kyllä leikkii lasten kanssa. Antaa kuitenkin paljon periksi, esim. sanoo, ettei nyt ehdi leikkiä kun pitää syödä aamupala ensin, mutta kun poika kiukuttelee lähtee kuitenkin leikkimään. Tai kun pulkkamäestä pitäisi lähteä sisälle, ensin lähtee mutta kun lapsi itkee harmissaan niin palaa takaisin ja lupaa laskea vielä muutaman kerran. Tai kun lapsi haluaa aterialla juoda pelkkää mehua syömisen sijaan, sanoo ensin, että ei enempää mehua ennen kuin on syöty mutta kitinän jälkeen toteaa tuttuun tyylin, että no, ota sitten vielä lasillinen. Pieniä asioita, mutta alkaa ärsyttää. Viikonloppujen ja lomien jälkeen minulla on täysi työ palauttaa poika raiteille kun on tottunut isänsä tyyliin. Periaatteenani on ollut, että en puutu mieheni tapaan olla lasten kanssa, mutta tämä harmittaa niin, että olen alkanut huomautella ja riidellä näissä tilanteissa lastenkin kuullen asiasta. Ei taida olla kenenkään edun mukaista. Viimeinen pisara ärsytykselle ja syy tähän kirjoitukseen tuli tänään iltapalaoöydässä kun korotin hiukan ääntäni ja kehotin remuavaa poikaa istumaan kunnolla pöydässä niin mies puuttui ja sanoi, että älä huuda pojalle. Mielestäni rajat pitää 3-vuotiaalla olla, vaikka huutamista en kannatakaan.
Tuntuu, että tällä menolla minusta tulee ilkeä tiukkis äiti ja mieheni on mukava leikkikaveri lapsille. Miten voisin saaada tilanteen tasapainoon? Onko muilla kokemuksia?
Kommentit (6)
Meilläkin aikaisemmin mies oli TOSI löysä. Viimeinen pisara oli se kun noin vuosi sitten oltiin lasten kanssa kävelyllä ja mies hoputti liikennevaloissa lapsia, että " nyt juostaan että ehditään suojatien yli ajoissa" . Antoi siis lasten irroittaa otteensa kädestä ja juoksivat kolmisin suojatien yli.
Tuossa tilanteessa jouduin käyttämään kaiken itsehillintäni etten alkanut huutamaan kesken lenkin, mutta illalla lasten mentyä nukkumaan käytiin asiat läpi totaalisesti. Kerroin kohta kohdalta, 1) minkä takia en halua että lapset juoksevat suojatiellä (=vaikeuttaa omaa päivääni, jos lapset lähtevät ryntäilemään keskelle katua enkä saa kahta kiinni samaan aikaan), 2) minkä takia en halua että lapset saavat herkkuja ennen pääruokaa (=ruoka ei maistu ja hetken päästä on kiukku ja taas oma aika menee uuden syömisen järjestelyyn) 3) minkä takia illalla kun on tarkoitus mennä lastenhuoneeseen lukemaan iltasatua ja rauhoittumaan, siellä ei aleta hassuttelemaan ja leikkimään (=iltarauha menee->nukutus viivästyy->lapset yliväsyneitä->homma kaatuu minun päälleni->kiukkuinen emäntä->isännällä surkea olo)
Tämän keskustelun jälkeen meillä onneksi tilanne muuttui, mutta hän ei ollenkaan ollut ottanut huomioon näitä seikkoja eli rautalangasta oli ne insinöörille väännettävä.
Edelleenkin jos näitä lapsuksia jossain jutuissa tulee niin olen niistä huomauttanut heti samantien - englanniksi tai ruotsiksi :-) eli niin että lapset eivät ymmärrä, mutta mies saa palautteen heti samantien. Kenenkään etuhan ei ole se, että vanhemmat käyvät asioista kädenvääntöä ja näin antavat hallintatunteen lapsille. Vanhempien tehtävä on kuitenkin tietää mitä tehdään ja miksi.
Nyt mies on kyllä monta kertaa tiukempi ja pitää rajoista kiinni kun hän ymmärtää, minkä vuoksi. eikä ollenkaan pahaksi ole ollut se, että hän on välillä ollut viikon lomalla ja hoitanut lapsia kokopäivätoimisesti minun käydessäni töissä. Tai oltuaan viikonlopun lasten kanssa kotona, kun itse olen ollut viikonlopun muualla.
Pointti on se, että kerro asioista ja väännä rautalangasta + anna vastuuta.
Meillä käydään tätä samaa keskustelua. Pointti vaan usein kallistuu sille puolelle, että miehen vähän löysempi ote johtaa parempaan lopputulokseen. Esim. pulkkamäestä lähdettäessä minun säännöilläni lapsi kiukuttelee koko kotimatkan, mies antaa ne pari ylimääräistä mäkeä ja sitten lähtevät hyvillä mielin kotiin. Samoin mehun kanssa, juovat sen toisen lasillisen, mistä ei mitään haittakaan oikeasti ole ja selviävät ilman riitelyä. Samoin muussakin toiminnassa, mies tekee vähän niinkuin lapsi toivoo, vaikka tuo leikkiminen kesken aamupalan, ja sitten homma sujuu leppoisasti eteenpäin.
Meillä mies on sitä mieltä, että jos ei huomioi lapsen toiveita niin saa aikaan vaan toivottomia konflikteja, jotka sitten jatkuvat pitkin päivää. Hänen mielestään minä olen typerästi ehdoton ja kohtelen lapsia kuin idiootteja, joiten pitäisi kulkea putkessa aina vain sen mukaan mitä minä sanon, kun oikeampi toiminta olisi yhdessä lapsen kanssa. Hänestä minä en viitsi huomioida lapsiani aidosti, pomotan vaan. Eikä miehestä ole niin väliä pikkuasioilla, kuten sillä tuleeko jostain asiasta sotkua tai kiehuuko perunat kattilassa mössöksi kun aikataulu pettää ulkoilussa.
Mies myös usein kyselee, että haluaisinko itse tehdä niin kuin vaadin lapsiltani, että mitäs peliä se sellainen on, että äiti salassa vetää suklaata ennen ruokaa mutta ei anna lapsille. Naljailee, että jos rouva ottaisi vähän rennommin ihan tässä tavallisessa arjessa niin kaikilla olisi parempi olla. Että ei olla armeijassa, vaan lasten kanssa luovitaan ja hoidetaan hommia siinä samalla, vaikka välillä käydäänkin sohvalla makoilemassa.
Mutta kyllähän näistä arkiperiaatteista saa aikaan miehen kanssa riidan joka päivä, jos haluaa. Eniten minua sieppaa, että miehellä hoituu päivät lasten kanssa ilman riitoja, kun minä olen heidän kanssaan koko ajan kiistoissa, aina pitää huutaa ja uhkailla.
Varsinkin kotiäidin on pikku pakko vetää tiukat rajat, jotta arki sujuu. Jos taas vanhemman roolina on leikkiä lapsen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin, voi ottaa rennommin.
Lapsen kannalta hyvä poliisi - paha poliisi -roolijako on kuitenkin suorastaan hämmentävää tai ainakin hän oppii käyttämään sitä helposti hyväkseen. Johdonmukainen ja yhtenäinen linja on paras myös pahan poliisin turhaumien kannalta. Miehen aivot voivat todellakin vaatia rautalangasta vääntämisen.
Eli en sinänsä voi auttaa ap:n pulmaan koska mieheni ei minusta kuitenkaan tärkeissä asioissa lepsuile.
Oikein huvitti kun mainitsit tuosta suklaasta, ihan kun meillä. Mun on pakko saada siitä juuri ostetusta levystä maistiaiset ja sitten salaa mussutan jossain oven takana.
Tässä yksi esimerkki meiltä: mies on poissa illan, mä laitan lapset nukkumaan. Ei saa riehua, kaikki tehdään just " sääntöjen" mukaan. Lapset kiukuttelee, vauva huutaa kun musta hänen on pakko syödä koko puurolautanen ettei sitten tuu nälkä yöllä. Kaikki kyllä lopulta nukkuvat mutta jää vähän sellanen kireä tunnelma, keskimmäinen itkee sitten yöllä ja haluu viereen, vauva heräilee ja kitisee jne jne.
Mies laittaa lapset nukkumaan: vauva saa syödä vaan kaksi lusikkaa jos ei maistu enempää, juokoon sitten vaikka vähän enemmän, vähän leikitään, annetaan periksi ja mies lukeekin neljä satua vaikka lupasi lukea yhden, vauva saa nukahtaa keskellä sänkyä eikä niin kun minä asettelen hyvin siihen reunaan. Esikoinen saa nukkua pikkuveljensä vieressä, yölampun voi jättää päälle jne. Tulos on että kaikki nukahtavat hyvällä tuulelle ilman kitinöitä, vauva nukkuu koko yön, samoin isommat, aamulla kaikilla parempi mieli.......
Minusta tuntuu että meillä lapset vaistoaa mun tarkkuuden (eikä sitä aina tarvi edes vaistota vaan näkee ihan suoraan) ja stressin että kaikki menee niin kun pitää. Mies taas ottaa rennommin ja sillon kaikki menee rennommin.
Kuitenkin se ero sitten ehkä tuohon ap:n tapaukseen on että mun mies kyllä tietää sitten missä se raja kulkee. Hän on myös itse sen verran mukavuudenhalunen että ei mihinkään pompotteluun suostu.
että minä tarvitsen ne rutiinit jotta saan pyöritettyä arkea. Muuten ei onnistu. Sen lisäksi meillä olis varmaan tajuton kaaos jos mentäis aina miehen tavalla. Lapsemme ovat nyt 6v6kk, 2v6kk ja 10kk ja minusta ymmärtävät hyvin että isän tyyli on tämä, minun tyylini on vähän toinen eivätkä edes minulta pyydä sellasia asioita joita tietävät etteivät saa. Vauvan kanssa yritämme olla aika säännöllisiä molemmat, esim nukkuma-ajoissa.
Meillä on kummiskin peruslinjat selvillä kasvatuksessa ja isoista asioista on tehty yhteinen päätös miten toimitaan ja sitten niiden sääntöjen sisällä kumpikin tehköön tyylillään.
Minä huolehdin terveelliset syömiset, nukkumaanmenot, pesut, sopivat vaatteet, kontrolloin töllän katsomista ja annan lapsen kiukutella kiukkunsa, en anna periksi. Ja mitä tekee mies? Syöttää jäätelöä, pyörittää loputtomiin videoita, ei pysty hoitamaan mitään lapsen kanssa tyyliin " kun ei se halunnut pukea kenkiä" tai " ei se anna pestä kasvoja" . Mies on hyvä ja omistautuva isä, mutta tuo löpsyys hermostuttaa.
Olemme pystyneet puhumaan asiasta ja olen yrittänyt painottaa, että lapsen parhaaksi näitä rajoituksia ja toimintatapoja on. Mies on periaatteessa samaa mieltä, mutta usein menee siitä mistä aita on matalin, eli antaa periksi.
Minäkään en haluaisi puuttua miehen tapaan olla lapsen kanssa, mutta pakkohan asioista on voida keskustella. Vanhempien pitäisi pystyä vetämän yhtäköyttä ainakin isoissa linjoissa. Enkä minä aina haluaisi olla se tiukkis-vanhempi, minustakin olisi kiva joskus joustaa ja hemmotella, mutta mies vie sen etuoikeuden aina...