Yhdeksän asiaa jotka huolestuttavat

Ollaan oltu poikaystävän kanssa yhdessä noin vuosi ja tämä on mun ensimmäinen 'kunnon' parisuhde. Tässä on nyt useempi seikka miksi mietin eroa:

1. Poikaystävä ei osaa/halua lohduttaa kun olen surullinen. Aluksi kyllä, mutta nykyään aina vaan useammin hän vain kysyy, onko itku nyt tämän arvoista ja voisinko vain rauhoittua. Kerran sanoikin, ettei häntä enää huvitakkaan lohduttaa vaikka itken, koska siihen ei näköjään ole mitään syytä. Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta olla surullinen koska syyni ovat tyhmiä.
2. Olin nuorena melko vakavasti masentunut ja se on vieläkin arka aihe. Poikaystävälleni en voi puhua tästä, koska hän ei usko masennukseen. Siitä pitäisi kuulemma vain selvitä ja lopettaa mököttäminen. Tästä aiheesta olemme puhuneet, mutta hän ei ymmärrä näkökulmaani.
3. Poikaystäväni on hieman ylisuorittaja. Erittäin fiksu ja aina pärjännyt koulussa hyvin. Tämän takia itselleni tulee usein tyhmä olo. Opiskelemme eri aloja ja hän sanoo usein hieman säälivään ja varovaiseen sävyyn, että kyllähän minunkin alani on ihan hyvä. Siis sen jälkeen kun on mainostanut sitä, kuinka kaikki fiksut ihmiset opiskelevat hänen alaansa.
4. Hänen vanhempansa ovat mukavia, mutta olen kuullut kauhutarinoita hänen äidistään. Kuulemma narsistinen ja huutaa kaikille, mikä sopii poikaystävän tarinoiden kanssa yhteen. En ole kuitenkaan tavannut hänen äitiään tarpeeksi usein tietääkseni varmasti. Pelkään kuitenkin, että hän ei hyväksy minua, koska en ole yhtä fiksu kuin hänen poikansa. Koulumenestys on kuulemma hyvin tärkeää.
5. Olen huomannut narsistisia piirteitä myös poikaystävässäni. Hän ei esimerkiksi suostu myöntämään omia vikojaan. Hän tuntuu pitävän minua tyhmänä ja ei yhtä arvokkaana kuin hän.
6. Emme puhu mistään enää. Alkuaikoina valvoimme helposti kolmeen jutellen kaikesta mahdolisesta. Olen yrittänyt tehdä tätä, mutta häntä ei kiinnosta. On kivempi olla tietokoneella kuin tulla sänkyyn juttelemaan ja pelleilemään. Tuntuu, että häntä ei jaksa kiinnostaa mikään mitä sanon vaikka itse yritänkin kuunnella hänen juttujaan.
7. Suhde alkoikin vähän oudosti. Oltiin vasta tutustuttu, kun ystäväni otti tehtäväkseen työntää meidät yhteen. Hän varmisti, että olemme mahdollisimman usein samoissa paikoissa ja kahdestaan. Osittain se oli hauskaa ja tavallaan jännittävää, mutta asiat eivät päässet etenemään omaa tahtiaan. Alkuun kaikki tuntui vähän pakotetulta ja vihasin aina sitä, kun kaverit alkoi huutelemaan ja kiusoittelemaan. Mietin usein, olisimmeko edes yhdessä ilman painostusta vai olisiko kaikki edennyt omaa tahtiaan ja tuntunut luonnollisemmalta.
8. Olemme hyvin erilaisia. Hän puhuu usein tulevaisuudesta, haluaisi sitoutua täysin ja muuttaa jo pian yhteen. Toisaalta niin haluaisin minäkin, mutta olen myös hyvin seikkailunhaluinen ja haluan matkustella ja tehdä mitä haluan. En ole koskaan nähnyt itseäni parisuhdeihmisenä, joten on ollut vähän vaikea totutella elämään parisuhteessa. Pelkään, että parisuhde tässä iässä rajoittaa elämääni.
9. Joskus mietin, olemmeko yhdessä vain yli-innokkaan ystäväni takia. Ja pysymmekö yhdessä, koska molemmat pelkäävät etteivät löydä parempaa.

Kumpikaan meistä ei ole täydellinen, olemme molemmat huonoja kommunikoimaan tunteistamme, hän ei useinkaan osoita mielenkiintoa minua kohtaan, minä olen joskus ilkeä enkä ajattele mitä sanon. Mutta kuitenkin, jos joku on jaksanut lukea Tänne asti, olisi mukavaa kuulla jotain mielipiteitä. En osaa itse arvioida voimmeko korjata noita vain puhumalla ja tulevatko jotkut noista asioista vaivaamaan minua myöhemminkin.