Mitä ajattelisit??
Meillä 3-vuotias tyttö. Olimme mieheni vanhemmilla kylässä ja siellä oli eräs appivanhempieni tuttavaperhe myös käymässä. Heillä on 5-vuotias tyttö. Tytöllä on diagnosoitu adhd ja hän on hyvin hyvin vilkas. Tyttömme ovat tavanneet pari kertaa aikaisemmin ja leikkineet hetken keskenään. Yleensä leikki loppuu siihen, kun tämä 5v alkaa väkivaltaiseksi, potkii, lyö, saa " kohtauksen" ja tyttö perheineen lähtee yleensä saman tien. Ikinä en ole sanonut kenelläkään tytöstä pahaa sanaa, ymmärrän hänen tilanteensa ja perusluonteeltaan hän on ihan kiva tyttö.
Nyt siis olimme taas yhdessä ja tytöt leikkivät keskenään. Me aikuiset juttelimme olohuoneessa ja tytöt hävisivät hetkeksi omiin touhuihinsa, kylvettivät vauvaa jne. Yhtäkkiä kuulen kun oma tyttöni huutaa aivan paniikin vallassa apua ja itkee hysteerisesti. Tajusin, että tytöt ovat vaatehuoneessa. 3v huutaa, että päästä minut pois täältä. Revin oven auki ja siellä tyttöni on housut nilkoissa ja 5v pitää ovenkahvasta kiinni.
Olin järkyttynyt. En tiedä yhtään mitä tapahtui. Nappasin tytön syliini ja menimme olohuoneeseen leikkimään pikkuveljen kanssa. Tyttö oli niskaa myöden ihan jäykkä.
Yritin häneltä kysellä jälkeenpäin, mutta hän ei suostu kertomaan mitään, menee paniikkiin kun mainitsenkin aiheesta. Juokseeko mielikuvitukseni liikaa? Mitä minun pitäisi tehdä? Jutella tytön vanhemmille? Olenko vain vauhko? Pala kurkussa vieläkin...
Kommentit (8)
Ei ole mikään ihme jos 5-v on nähnyt jossain (esim tv) jotain seksijuttuja ja sitten soveltaa niitä muihin. Täysin mahdollista.
Meidänkin pihalla minun ollessani pieni n. 6 vuotiaat lapsen uhittelivat toisiaan, " että kuka uskaltaa vetää housut alas ja laittaa pippelit yhteen niinkuin leffassa" ...
:(
Eivätkö he kuulleet meteliä? Siinähän sen olisi samalla saanut sanottua, tai vaikka perheen äidille vähän sivummassa jos nyt ei kaiken kansan edessä halua puhua.
Onhan noita lääkärileikkejä varmaan leikitty itse kukin pienenä, mutta ei tuo kyllä normaalilta kuulosta että noin väkisin leikkii. Varmaan se adhd vaikuttaa.
Tytön vanhemmat eivät reagoineet tilanteeseen mitenkään. Istuivat sohvalla ja jatkoivat juttua.
ap
sanoisit jotain, joten ei kai auta kuin antaa asian olla. Mutta älä enää jätä heitä kahden!
Ja kyllä varmaan yritän välttää tapaamisia muutenkin, vaikka varmaan monen mielestä teen siinä väärin. Haluan vain suojella tyttöäni. Enkä voi sille mitään, että uutiset joita kuulee, herättää pelkoa...
Mieheni on raivoissaan! On muutenkin hirmu suojelevainen minua ja lapsiamme kohtaan.
ap
minä luulen, että laspesi oli kauhuissaan, kun ei päässyt pois vaatehuoneesta. Ja 5 v oli ehkä halunnut jotain lääkärileikkiä, mutta jos sulla oli siis 3 v, ovat he aivan eri ikäisiä, ja eri leikit. Ja toisaan, jos on adhd, se selittää paljon.
Mielestäni ei kannata nyt vauhkoontua, mutta kannattaa jatkossa antaa tyttöjen leikiä vain aikuisen valvovan silmän alla!
5v edes keksii tuollaista, en voi kuvitella omastani.