Opettajien pitkän loman varjopuolia
Sisko siis opettaja. Soitti eilen, että voisinko viedä hänen 8v. tyttärensä päivystykseen; oli kaatunut pyörällä. Olin ihmeissäni, koska onhan hänelläkin auto. Ongelmana oli se, että hanapakkaus oli jo auennut eikä ollut enää ajokunnossa kahden aikaan iltapäivällä. Liimattiin tyttöä ja otin hänet meille sitten yöksi. Pientä tissuttelua ollut lomanalusta saakka eikä loppua näy... Tai ehkä sitten elokuun puolivälissä?!
Kommentit (11)
Olen kuullut tätä muualtakin. Tuskin kuitenkaan mitenkään erityisesti opettajien ongelma. Monet juo ammatista riippumatta lomallaan useita kertoja viikossa. Harrastukset jää tauolle ja halutaan vain rentoutua. Toivotaan silti, että siskontyttösi tuntee olonsa turvalliseksi.
Mun tuntemat maikat aloittaa syyslukukaudet nykyisin aina katkaisuhoidon kautta.
Olen koulunkäynninohjaaja ja kyllä moni opettaja puhuu kesälomien lähestyessä aika avoimesti siitä, kuinka tissuttelu on sinä aikana päivittäistä. Varsinkin naisopettajilla kesä tuntuu menevän helposti viiniä, sangriaa tms. litkiessä. Minusta onkin todella huvittavaa, kuinka sitkeästi ihmiset edelleen uskovat siihen, että opettajat ovat raivoraittiita ja suorastaan alkoholivastaisia.
Miten lomatissuttelu liittyy ammattiin. Pönttö aloitus. Eiköhän alkoholistejakin ole ammatissa kuin ammatissa. Samoin kuin absolutisteja ja kaikkea siltä väliltä. Nimim. opettaja ja kahtena päivänä lasillinen viiniä tähän mennessä loman aikana
Oliko tässä nyt se KAUHEAA-kohta se, että OPETTAJA JUO LOMALLA VIINIÄ!!!!!
Jos olisi lapsella jalka poikki, kyllä se lapsi vietäisiin vaikka taksilla lääkäriin. Tai soitettaisiin puolisolle töihin.
Minun sairaanhoitajasiskoni juo kaiket lomat. Ja vielä vapaapäivinäkin loman ulkopuolella. Tosin ei viiniä vaan kaljaa. Onko se sitten parempi?
Vierailija kirjoitti:
Olen koulunkäynninohjaaja ja kyllä moni opettaja puhuu kesälomien lähestyessä aika avoimesti siitä, kuinka tissuttelu on sinä aikana päivittäistä. Varsinkin naisopettajilla kesä tuntuu menevän helposti viiniä, sangriaa tms. litkiessä. Minusta onkin todella huvittavaa, kuinka sitkeästi ihmiset edelleen uskovat siihen, että opettajat ovat raivoraittiita ja suorastaan alkoholivastaisia.
Onneksi et ole mun työtoveri. Meillä on ihan pitkäkestoinen vitsi, että juodaan muka myös opehuoneessa salaa. Se on huumoria. Aika oudolta kuulostaa, että ihmiset tosissaan puhuisivat toukokuussa, miten aikova tissutella koko kesän. Meillä moiset puheet olisivat ihan vaan vitsailua ja stereotypialla pelaamista. Nimenomaan se kuvahan on, että opettajat kännäävät koko kesän ja toivovat lahjaksi vain Alkon lahjakortteja.
No minä en kyllä tunne yhtään tuollaista opettajaa. Työkaverit niinkuin minäkin käytämme loma-ajan rentoutumiseen muiden ihmisten tapaamiseen kuntoiluun ja aika ajoin matkusteluun.
Kouluvuosi on niin raskas että juoppokesän jälkeen ei kyllä töissä jaksaisi.
Eli jos aloittajan sisko ryyppää niin ei se tarkoita että kaikki opet on kännissä koko kesän. Mitä yksinkertaisuutta!
Sun sisko on ope ja ryyppää kesäisin = kaikki opet ryyppää kesäisin.
Loistavaa yleistystä.
Mitään ammattiryhmää nostamatta esiin mutta lomien jälkeen tarvitaan monella nk katkaisuhoitoa.
Joo ei lyhyemmillä lomilla tissutella ikinä.