Lue keskustelun säännöt.
elätkö itsesi näköistä elämää?
04.07.2016 |
Ja koska uskalsit alkaa sitä elämään vai oletko aina ollut ns. Oman tiesi kulkija? Jos aloittanut vasta myöhemmin, kuinka parisuhteesi on sen kestänyt, jos olet seurustelun alussa ollut aivan erilainen kuin nykyään? Onko kaveripiiri mennyt uusiksi? Tällaista pohdiskelen aikani kuluksi. Jaa kokemuksesi!
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Koko kysymys on mieletön.
miksi ajattelet näin? Tarkoitin sitä, kun monet ihmiset menevät massan mukana ajattelematta, miten itse haluavat elää.. Ymmärtääkö kukaan, mitä ajan takaa? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina ollut oma itseni. Pieneksi hetkeksi kadotin itseni miehen takia, joka osasi kyykyttää mut tahdottomaksi tiskirätiksi, mutta sieltä on noustu entistä vahvempana.
Aidot ystävät on pysyneet ja niitä on tullut lisääkin, energiasyöppöjä tnnä muita olen katsellut hetken ja laittanut sitten luiskaan.
Olen tehnyt muutamaa aivan erilaista työtä, mutta näitä on yhdistänyt se, että olen viihtynyt ja kun en ole enää viihtynyt, olen siirtynyt seuraavaan.
Taustaa kysymykselle sen verran, että nuorempana kävin baareissa jne, kaverit tältä ajalta. Nykyään viihdyn paremmin hengellisissä tilaisuuksissa, kuin baareissa, näin esimerkkinä. Tai metsässä, kuin illanistujaisissa. -ap
Ai nii ku jumalattoman komiaa? Tottakai!
Nykyään kyllä..mies siinä kyllä vaihtui. Nykyinen pitää minusta juuri tällaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai nii ku jumalattoman komiaa? Tottakai!
Hyvä:) -ap
Mä elin vuosiakausia jotain sellaista elämää joka ei ollut oikein mun. Halusin miellyttää kaikkia. Opiskelin yliopistossa alaa joka on ollut mulle vähän väärä. En uskaltautunut tavoitella unelmiani koska oli jotenkin parempi vaan tehdä hyvä tutkinto. Nain miehen jonka kanssa seksielämä oli olematonta, mutta suhteessahan pitää vaan tehdä kompromisseja vaikka tuntuisi koko ajan pahalta, sellaista se vaan on parisuhteessa. Olin ulkopuolelle hirveän kireä, kriittinen, piikikäs ja arvostelin muiden elämää. Jälkikäteen olen tajunnut purkaneeni pahaa oloani näin kun en ole muutenkaan osannut.
Kun paha olo alkoi olla liian suuri ja olin koko ajan ahdistunut, päädyin terapiaan. Pikkuhiljaa muutuin ihmisenä ja mitä enemmän löysin itseäni, omia tarpeitani ja halujani, sitä pahempi olo parisuhteessa mulle alkoi tulla. Luulin kuitenkin niiden ongelmien ratkeavan sillä, että saisin edes joskus seksiä joten hankin rakastajan. Se sai jonkun lumipallon vöyrymään. Kasvoimme erillemme, rakastajani oli vain joku oire siitä, että emme sopineet yhteen enää. Päädyimme eroon alle kolmekymppisinä. Siitä alkoi muutos, jonka kautta löysin oman itseni lopullisesti. Vielä tosin olisi tehtävää, esim. urahaaveiden muodossa, mutta kuuntelen nyt itseäni ja tarpeitani ihan eri tavalla. En myöskään enää välitä muiden asioista, kritisoi tai arvostele muita, elän vaan omaa elämääni. Tästä irtiotosta on nyt viitisen vuotta ja olen onnellisempi kuin koskaan ja suoraan sanottuna aika paljon mukavampi ihminen. Kun ei ole koko ajan paha olo, elämä on helpompaa ja rennompaa. Eipä se silti ongelmatonta ole (ei esim. selkärankareumani häviä vaikka kuinka eläisin hetkessä), mutta mun on paljon kevyempi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä elin vuosiakausia jotain sellaista elämää joka ei ollut oikein mun. Halusin miellyttää kaikkia. Opiskelin yliopistossa alaa joka on ollut mulle vähän väärä. En uskaltautunut tavoitella unelmiani koska oli jotenkin parempi vaan tehdä hyvä tutkinto. Nain miehen jonka kanssa seksielämä oli olematonta, mutta suhteessahan pitää vaan tehdä kompromisseja vaikka tuntuisi koko ajan pahalta, sellaista se vaan on parisuhteessa. Olin ulkopuolelle hirveän kireä, kriittinen, piikikäs ja arvostelin muiden elämää. Jälkikäteen olen tajunnut purkaneeni pahaa oloani näin kun en ole muutenkaan osannut.
Kun paha olo alkoi olla liian suuri ja olin koko ajan ahdistunut, päädyin terapiaan. Pikkuhiljaa muutuin ihmisenä ja mitä enemmän löysin itseäni, omia tarpeitani ja halujani, sitä pahempi olo parisuhteessa mulle alkoi tulla. Luulin kuitenkin niiden ongelmien ratkeavan sillä, että saisin edes joskus seksiä joten hankin rakastajan. Se sai jonkun lumipallon vöyrymään. Kasvoimme erillemme, rakastajani oli vain joku oire siitä, että emme sopineet yhteen enää. Päädyimme eroon alle kolmekymppisinä. Siitä alkoi muutos, jonka kautta löysin oman itseni lopullisesti. Vielä tosin olisi tehtävää, esim. urahaaveiden muodossa, mutta kuuntelen nyt itseäni ja tarpeitani ihan eri tavalla. En myöskään enää välitä muiden asioista, kritisoi tai arvostele muita, elän vaan omaa elämääni. Tästä irtiotosta on nyt viitisen vuotta ja olen onnellisempi kuin koskaan ja suoraan sanottuna aika paljon mukavampi ihminen. Kun ei ole koko ajan paha olo, elämä on helpompaa ja rennompaa. Eipä se silti ongelmatonta ole (ei esim. selkärankareumani häviä vaikka kuinka eläisin hetkessä), mutta mun on paljon kevyempi olla.
Hienoa!!! Juuri tätä aloituksellani hain. Elämän muuttaminen ei ole kovin helppoa. Vietin viikonlopun alkoholinhuuruisessa seurassa, rahaa meni yli 360 euroa. Ei todellakaan ollut sen arvoista. Helposti vain ajautuu (ryhmäpaineesta/vanhasta tottumuksesta?) tällaisiin tilanteisiin. Ja kun ei ole ystäviä, jotka jakaisivat saman arvomaailman. Teen kyllä parhaani, että elämästäni tulisi minun näköistäni ja tekisin vain asioita mistä nautin. -ap
En elä juuri sitä elämää mitä eniten kaipaisin, tuntuu että elämäni on tällä hetkellä todella rajoitettua, asun kotona vaikka olen jo yli parikymppinen, kärsin vakavista mielenterveyden ongelmista, minulla ei ole muita kuin nettituttuja, ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei käytännössä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän kyllä. Monet valintani eivät ole ihan perinteisimmästä päästä, mutta suku ja ystävät ovat silti pysyneet rinnalla.
Ala jolla työskentelen on ihan täysin sellainen oman näköiseni, mutta muuten koko elämä on enemmän tai vähemmän sellaista mitä sen ei pitäisi olla. Haluaisin olla, tehdä, elää ihan eri asioita mitä nyt joudun. Ehkä siitä syystä olen mieluummin töissä kuin vapaalla. Vapaalla ahdistaa, koska en voi tai saa elää sellaista elämää mitä haluaisin. Siihen on niin monta syytä, että en niitä luettele, asiat nyt vaan on niin, mutta suunnitelma jostain ihan muusta muhii ja tekeytyy. Mottoni tällä hetkellä on, että muuta ne asiat mitä voit ja hyväksy ne mitä et voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En elä juuri sitä elämää mitä eniten kaipaisin, tuntuu että elämäni on tällä hetkellä todella rajoitettua, asun kotona vaikka olen jo yli parikymppinen, kärsin vakavista mielenterveyden ongelmista, minulla ei ole muita kuin nettituttuja, ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei käytännössä mitään.
Onkohan tämä nykyään yleistäkin. Jokainen kohta nimittäin sopii myös minuun.
Koko kysymys on mieletön.